Vanhoja taloja katsellessa kiinnittyy huomio yksityiskohtiin. Niitä on. Uusissa ei tuppaa olemaan. Tästä syystä vanhoja taloja on helpompi kunnioittaa. Niissä olevia vikoja voi antaa anteeksi, kun vastineeksi on viimeistelyn rikkautta. Kauneusvirheet - lohkeileva sisäkaton pinnoite esimerkiksi - eivät vanhassa talossa haittaa. Uudessa rakennuksessa ne olisivat katastrofi, merkki täydellisestä epäonnistumisesta.
Villakoiran ydin piilee työssä. Vanhoissa taloissa ihmisen työn jälki on läsnä ja sen määrä ällistyttää. Betonielementti on koneen tekemä. Lähestyn tässä japanilaista ajattelua, jonka mukaan käsityönä tehty keittiöveitsi vaatii kunnioitusta. Teollisen tekeleen - vaikkapa kännykän - voi vaihtaa kuuden kuukauden välein. Se on kulutustavaraa, ei taidon näyte. Noh, tämä on kärjistys mutta tässä piilee mielestäni ajatus, jota kannattaa soveltaa omassakin kulutuksessa. Taidosta ja työstä pitää maksaa, on lyhytnäköistä ostaa halvin massatuote. Taitoa voi olla liukuhihnatuotteessakin - sen suunnittelussa.
Olen toisaalta modernismin ja teollisen muotoilun ystävä. En siis tarkoita, että kaiken pitäisi olla vanhaa tai käsintehtyä. Menneen ajan romantisointi on eskapismia. Mutta jotakin sielukasta on Puu-Vallilassa, Tapanilassa, Töölössäkin... Betonielementit eivät ole sama asia. (Saa nähdä, olenko eri mieltä 25 vuoden kuluttua.)
Nyt jos otan itseni kovin vakavasti, meillä on muutto edessä.
Kommentit