Viime viikolla ilahduin uutisesta, jonka mukaan Ruotsista on löydetty puuvanhus. Kyseinen metsäkuusi on kasvattanut juurensa viimeisimmän jääkauden aikana noin 9500 vuotta sitten.
Pohjois-Ruotsin maisemiin sijoittuu Kerstin Ekmanin Sudentalja-trilogia, jonka kakkososassa puhutaan kuusesta:
Lahja oli metsämaata ja järvi ja pitkä juoksu kiireettömästi mutkittelevaa jokea. Oli kaksi lampea ja jyrkkää rinnettä, jolla kasvavien suurkuusten runko oli niin paksu, ettei yksi mies yltänyt käsillään ympäri. Niiden kaarna oli halkeillutta ja suomuista ihoa ja alinna niissä oli kaljuja oksia, kuin harmaita harpunkieliä.
Sellainen kuusi on sekä eläin että kirkko. Tuuli ulvoo siinä, ja se myös soi. Se asustaa ajassa joka on hidas. Se on vaitonainen, ei sillä ole mitään sanottavaa toisille kuusieläimille. Ne vain hengittävät yhdessä.
Kerstin Ekman, Viimeinen uitto, s44 (Jyväskylä 2005)
Kommentit