Nyt yli kolme viikkoa Englantiin muutosta sen oikein tajuaa. Olemme leudon sään alueella. Jo kulunut viikko on periaatteessa hypätty ulkona samoissa tamineissa kuin sisällä talossa. Eilen oli t-paitakeli, ja ilman raikasta tuulta olisi tullut todella kuuma. Nyt kauppamatka sen sijaan sujui mukavasti. Oikeastaan sää oli täydellinen.
Varmaan tottumattomuus leutoon ilmanalaan aiheutti myös sen, etten meinannut tajuta alkaa kastelemaan nurmea ja kukkivia pihakasveja, vaikkei vettä ole satanut aikoihin. Illalla harjoittelin puutarhanhoitoa ja vein vettä muutaman pensaan juurelle kastelukannulla. Ja nyt on siis todellakin huhtikuu, joudun ajoittain ajattelemaan itsekseni. Tästä seuraa myös paineita esinehankintojen suhteen...
Toisaalta pihavajassa (jossa en ole vielä ehtinyt itse käydä) on kuulemma puutarhasakset ja muita tarpeellisia kapineita. Lepotuolitkin tuohon pikkutönöön on mahdutettu. Kuulin sen juuri, kun olin jo kirjoittanut, ettei niitä ainakaan ole. Ulkona lukemista luvassa siis!
Moni naapuri taitaa käyttää puutarhuria hoitamaan puiden leikkaamisen ja muun tavanomaista vaativamman työn. Lienee minunkin ainakin kysyttävä, mitä moinen luksustelu maksaa, etten mene ja tapa vuokraemännän silmäteriä jollain taitamattomalla toimenpiteellä :) Ikkunanpesu osoittautui jo varsin edulliseksi - alle kymmenen puntaa kaikki ulkoikkunat! Mutta ihan ensin on tutkittava, mitä kasveja tuolla ylipäätään on. Onneksi niissä on tunnistelaput, että tällainen kädetön kaupunkilainenkin ne tunnistaa.
Varmaa on kuitenkin, että raja sisällä ja ulkona olemisen välillä hämärtyy. Ei haittaa, jos ikkunat ovat auki eikä varmaan palele, jos unohtuu lukemaan takapihalle.
Kommentit