Esinetarinoita

Opittua 3: astiat kuivataan mutinoitta

Suomessa oli ainakin joitakin vuosia sitten tapana naureskella ulkomaalaisille, jotka eivät ole tajunneet keksiä sellaista keittiökaappia, jossa astiat kuivuisivat itsekseen. Sen sijaan astiat - ainakin sarjakuvalähteiden mukaan - kuivattiin käsin. Tiedättehän ne kuluneet vitsit, jossa Akun kaltaiset hahmot joutuvat kuivaamaan Iinesten astioita. Jopa edelläolevan linkin takainen Wikipedia-teksti toteaa, etteivät astiankuivauskaapit ole levinneet muihin maihin.

Minä tiedän miksi. Kalkkisessa vedessä pestyjä astioita ei voi jättää kuivaamatta. Niihin jää nimittäin karmeita jälkiä. Kattilat pitää suorastaan kiillottaa pesun jälkeen pyyhkeellä hangaten. Tervetuloa vaan katsomaan rumia kattiloitamme... Tosin täällä kolmisen vuotta asunut ystävä antoi arvokkaan vinkin: lurauta huuhteluveteen astianpesukoneelle tarkoitettua huuhteluainetta. Tilanne kirkastuu huomattavasti. Astianpesukoneeseen kattiloita on ihan turha laittaa, ne pitää pestä uudelleen sen jälkeen kuitenkin, sen verran heikko on tulos.

Kova vesi aiheuttaa eniten ongelmia kylpyhuoneessa. Arvatkaapa miltä näyttävät lasinen suihkuseinäke ja kaakelit muutaman suihkukerran jälkeen. Ennen kaikkea pisaroiden jäljet kivettyvät kiinni lasiin. Ja miten nopeasti kertyy kalkkia lavuaareihin... Olen ostanut Ecoverin limestonen poistoaineen, katsotaan auttaako. Ostin myös tuhteja pesurättejä, jotta saan hangata lavuaarit vimmalla. Onkohan meidän kuitenkin hankittava ammattisiivooja silloin tällöin palauttamaan asunto normikuntoon? Kallis kalkki!

Jokailtainen rikoksemme

Meillä ei ole kanavapaketteja tavanomaisen television ilmaistarjonnan lisäksi. Näemme kuitenkin yllättävän monia kanavia, ennen kaikkea tietysti BBC:n ykkösen, kakkosen ja nelosen. (Kolmonen ei näy, enkä tiedä miksi. Kolmosen tarjonta onkin katsottava BBC:n verkkosivujen iPlayeristä.)

Nyt kun ohjelmille on altistunut useamman viikon, silmiin pistää rikossarjojen määrä. Samat Morset, Lewisit, Midsomerit ja Poirot't näkyvät täällä kuin Suomessakin, mutta täällä niitä tulee joka ilta. Samana päivänä voisi seurata sekä Morsen että Poirot'n. Nekin sarjat, jotka Suomessa jaetaan kahteen osaan, näytetään täällä kerralla. Siis kaksituntinen kakku rikoksen rikkomaa Thames-idylliä. Eikä vain rikoksen vaan nimenomaan murhamysteerin. Alkaa tulla jo korvista, sanon.  

Mikähän funktio moisella on? Miksi ne ovat niin suosittuja? Ovatko laatupoliisisarjat jokin brittien iltasatu, jolla voi tuudittautua oikeuden voittamiseen? Toki dekkarien suosio on muistakin maista tuttu ilmiö, sillä jokin ongelmanratkaisussa vetoaa nykyihmisen mieleen, mutta miksi näin keskeinen rooli?

Nimetön toiminimi

Teen tällä hetkellä kotoa töitä. Nyt homma toimii vielä verokortilla Suomeen, mutta kunhan perustan tänne toiminimen tapaisen virityksen, verotus siirtyy tänne. Olen tänään opiskellut yksinkertaisimman yritysmuodon vaatimia kommervenkkejä, ja niitä ei totisesti ole paljon. Periaatteessa riittää, että täyttää yhden blanketin ja aloittaa. Kirjanpidon voi ostaa, jos haluaa, ja pankkiin kannattaa avata erillinen tili bisnesasioita varten. Ja webbisivu pitäisi teettää. Mutta siinä se.

Toki samalla olen pitänyt silmällä osakeyhtiötyyppisen toiminnan sääntöjä, mutta nyt se on vielä liian iso kakku. Jos on minimaalinen liikevaihto, on turha laittaa paukkuja yhtiökokouksiin ja kahteen erilliseen veroilmoitukseen.

Mutta yksi asia on vaikea: mikä toiminnan nimeksi?

Kulutusaakkosia: kampaamo

Tänään oli varsinainen miniseikkailu. Kulutin palveluja ja kemikaaleja: kävin ensimmäistä kertaa kampaajalla Englannissa. Ja sehän oli erilaista se.

Ensinnäkin, täällä asiakasta on vastassa usea tekijä. Hiukset värjää eri ihminen kuin leikkaa, eli kaksi ammattilaista mainitaan ihan nimeltä varauskortissa. Näitä ammattilaisia on viittä eri osaamistasoa ainakin Tony&Guyssä, joiden palveluita tänään ostin. En tiedä, mille tasolle tekijät sijoittuvat, enkä tiedä onko korrektia kysyä. Heidän lisäkseen oli erikseen hiustenpesijä, joka irrotti foliosiipaleet hiuksista ja laittoi myös lisäsävyn, jolla korjattiin vaalennuksen tulosta. Ja kassassa on sitten vielä eri ihminen.

Oli hauska tarkkailla nuorten naisten muotia. Miltei kaikki kampaamon työntekijät nimittäin olivat varsin nuoria naisia. Kolmella neljästä oli mattamaiseksi vaalennettu 80-lukuhenkinen bobby. Olikin helppoa saada oma kampausidea perille, kun mallikappaleita oli itse tekijöissä ;) Sen sijaan en aio ottaa mallia superlyhyistä minihameista.

Hankalinta reissussa oli ymmärtää kampaamotermejä. Laitetaanko z vai y? Onko ennen ollut x? Ei kuulkaa mitään havaintoa. Lisäksi värintekijällä oli varsin rapsakka aksentti, joka selvästi poikkesi muista.

Mutta nyt minulla on siis vakitekijät, joille varaan seuraavankin ajan. Taas yksi arkinen askel otettu.

Hypätkää, sammakot!

Viimeviikkoinen TedX Helsinki yllätti iloisesti. Yllätys se oli siinä mielessä, etten mitenkään ollut suunnitellut seuraavani tapahtumaa verkossa. Joku Twitter-tuttu kuitenkin heitti linkin striimiin, ja tartuin koukkuun. Ja koukutus oli melkoinen - katsoin tapahtumaa koko päivän.

Kommentoisin mielelläni useammankin puhujan sanomia, mutta henkilökohtaisesti riemastuin Valkeen Juuso Nissilän esityksestä. Hän kertoi, miten ihminen on suunniteltu kivikautiseen metsästys- ja keräilyelämään, ei toimistotyöhön. Lisäksi suomalaiset elävät väärässä osassa maapalloa: valoa ei ole tarpeeksi. Toki Juuso samalla mainosti yrityksensä tuotetta, kannettavaa valohoitolaitetta. Mutta ei se mitään. Itse nimittäin huomasin tehneeni elämänmuutoksen, joka vie minua lähemmäs tervettä elämäntapaa nimenomaan kivikautiseen suuntaan! Nissilän mukaan ihmiselle sopii elämä, jossa

• aamuisin asennoidutaan päivään sään mukaan. Kyllä, juuri näin, tsekkailen voiko pyykätä vai sataako, jolloin pyykki ei kuivu. Ruokakaapin tilanne voi myös ajaa minut kauppamatkalle, jos siis ei sada. Mukavalta tuntuu myös se, että saan lämmittää asuntoa aamulla samalla kun orientoidun päivään. (Tämä johtuu siitä, että käännämme termostaatin säästösyistä yöksi pienemmälle.) Pääasia on kuitenkin, etten joudu ryntäämään ulos kellon häätämänä vaan teen töitä kotona. En aavistanut, että se olisi näin kivaa.
• ei istuta koko ajan. Ei todellakaan, juoksen täyttä häkää portaita ylös, kun lankalinjaan tulee tälle maalle tyypillisiä mainospuheluita. Ylipäätään kahden kerroksen asuminen liikuttaa ihmistä hyvin. Lisäksi arkeen saa nyt entistä paremmin liikuntaa! Lenkkimaasto on aivan lähellä. Kauppamatkan tietenkin kävelen. Ja pihamaalle pudonneet oksat nypin ennen nurmenajoa, mikä on ihan uusi ulottuvuus entiseen elämään nähden.
• napostellaan löytynyttä ruokaa, erityisesti pähkinöitä mutta myös raatoja. Pähkinöitä on kaapissa, raatoja ei luojan kiitos ainakaan vielä. Vehnää on ruokavaliossa edelleen liikaa, se ei kuulunut kivikauteen, kuten ei myöskään sokeri. Mutta karkkia en enää syö, mitä nyt muutaman tuliaissalmiakin silloin tällöin.  
• tehdään työtä kellotta eli sopivissa erissä. Tämä on nimenomaan uuden elämäntapani ydin. Kun vaan vielä tekisin työn muualla kuin sohvassa, ergonomia olisi kohdallaan.

Nissilän mukaan nykyihminen on kattilaan laitettu sammakko, joka ei aisti että vesi kiehuu.

Tuntumia

Olen jo muutamassa Facebook-kommenttiketjussa todennut, että Englannin päällisin tuntu on ystävällisyys. Lenkkipoluilla useimmat vastaantulijat tervehtivät iloisesti. Kaupan kassa voi hyvinkin kysyä, mitä viikonloppuna on tehty. Eikä kassa ole paria käyntiä tutumpi.

Arki täällä tuntuu perustuvan siihen, että joku aikuinen on päivällä kotona. Kaikenlaiset kuriirit tuovat tilattuja tuotteita päivällä, eivät  illalla. Lauantaikuljetuksesta tulisi maksaa lisää, mutta kahden tienaajan talouksissa olisi ilmeisesti sitten vara maksaakin. Jos postilla on tuomisinaan paketti, joka ei mahdu luukusta, se jätetään oven pieleen. Posteljooni kyllä kilauttaa ovikelloa, koska joku voi hyvinkin olla kotona. Jos ei, paketti odottaa oven ulkopuolella. Ilmeisesti vastaanottajan vastuulla :)   

Tämä kotiintuomisen kulttuuri on mielenkiintoinen. Se tekee mahdolliseksi verkkokaupan. Kuluttaja ei maksa kotiinkuljetuksesta näkyvästi (toki kulu on tuotteen hinnassa, mutta silloin se ei tunnu). Esimerkiksi luomuvihanneksia ja -hedelmiä saisi kotiinsa vaikka joka perjantai, jos haluaisi. Mitenkähän tämä onnistuisi Suomessa? Osansa on tietty sillä, että esimerkiksi täällä Surreyssä porukka asuu todella tiheästi - yli miljoona ihmistä 1600 km2 alueella. Kuljetukset voidaan myös optimoida niin, että yksi kuriiri hoitaa melko pienen alueen. Kustannus per tuote-erä on siis kohtuullinen verrattuna siihen, että kuski kuljettaisi luomuvihanneksia pitkin harvaanasuttua maakuntaa.

Toinen nopea havainto koskee televisiota. Uutisvuototyyppisten ohjelmien osallistujat ovat pääasiassa miehiä. Osallistujat ja juontajat ovat myös yllättävän vanhoja. Onko tämä tietoista vanhenevan yleisön miellyttämistä vai liittyykö se ns. vanhoilliseen yhteiskuntaan? En tiedä vielä.

Nopeita nootteja jatkon varalle

Dan Miller kirjoittaa hyvin.

Arlanda on huonosti suunniteltu, ainakin terminaali 5.

Englantilaisten ja suomalaisten naisten tyylieroista tarvitsisi kyllä kirjoittaa jotain.

Englantilaista säätä ei voi ennustaa, eivätkä sade ja paiste ole toisiaan poissulkevia.

Sohvatoimistoni hiljaisuus lähentelee aistideprivaatiota ja laittaa aivot liikkeelle.

Kevät kukkeimmillaan