Ennen tänne muuttoa olin pitkään ajatellut, että tarvitsisin aikaa. Aikaa tarvitsin nimenomaan vapaalle ajattelulle, tai onko se edes ajattelua, että antaa assosiaatioiden ketjuuntua vapaasti? En siis tarkoita järjestelmällistä analyysiä keskeisiksi määritellyistä asioista (huomaa hellä sarkasmi) vaan sellaista tilaa, jossa asiat saavat itse löytää toisensa.
Kyllä kuulkaa kannatti. Tokihan toivon mukaan kohta olen jo työkiireessä, mutta tässä kohtaa on todella hyväksi katsoa, mikä kaikki kiertyy samaan nippuun. Asiat tuntuvat tarttuvan toisiinsa niiden tunnearvon kautta.
Aika abstraktia tekstiä, mutta ehkä joku saa kiinni tästä. Yritän koko ajan miettiä esimerkkejä, mutta miten kirjoitetaan järkevä esimerkki nopeista häivähdyksistä, jotka tuntuvat hyvältä? Lineaarisesti etenevä lause ei tee oikeutta kerroksellisuudelle. Ehkä sen voisin silti sanoa, että etäisyyden ottaminen jatkuvasti työssä käsiteltyihin kysymyksiin auttaa saamaan kokonaiskuvan. Kaipaankin jo valkotaulua, jolle piirtää ;)
Esineisiin tämä liittyy myös. Mukaan lähtenyt koti on täynnä astioita, kirjoja ja vaatteita, joiden pitkä käyttöikä lisää niiden arvoa. Pöytä jonka ääressä nytkin istun on lapsuudenkodistani, lasivaasi lahja veljenvaimolta, ja sohva hankittu toiseksi edelliseen Helsinginkotiin, johon liittyy hyviä muistoja. Kaikki ympärillä oleva arkinen kutoutuu aiemmin elettyyn.
Samalla tavalla kuin esineet kuljettavat mukanaan näitä muistoja, ajatuksilla tuntuu myös olevan historiansa. "Ajattelin tätä samaa silloinkin." "Tämä juttuhan liittyy siihen isoon teemaan, jota yritimme aikoinaan yhdessä ratkaista." Juuri tällaisia tuntemuksia pääsee nyt läpi, ja ns. tietotyö onkin kaukana kalkyyleistä ja nopeista yhteenvedoista. Ajatuksilla on ikään kuin laahus. Se on miellyttävä kokemus se.
Kommentit