Tavallista, siis huonoa

Välillä patistan itseäni kirjoittamaan tänne, mutta sitten ajattelen, että tuskinpa ketään kiinnostaa, kuinka olen pohtinut kirjojen järjestämistä, pöydän hankintaa tai luomuruoan ostamista. Toisaalta, juuri tänään twiittasin pöydänhankinnasta... ja se kiinnosti sittenkin.

Pieni elämä on kivaa. Löysin eilen ilokseni YLE Areenasta ohjelman, jossa tällaisesta kohtuullistamisesta puhuttiin tutusti. Ja sitä kautta löytyi blogeja. Ja sitä kautta tulin pohtineeksi, miksi tällaista kotiinpäin kääntyvää elämää kritisoidaan. Miksi yksityinen ja tavallinen on pahasta. Miksi pitäisi olla kovasti julkinen ja osallistuva.

Ensinnäkin, hitostako kriitikot tietävät, mihin kaikkeen kohtuullistajat oikeasti osallistuvat. Kotonaolo ja osallistuminen voivat sopia samaan elämään. Toisekseen, oman elämän elämisessä ei ole mitään pahaa. Sen sijaan kotikeskeisyyden kriitikot tulevat toistaneeksi kuvioita, johon feministit puuttuivat jo vuonna miekka ja kivi eli 1970- ja 80-luvuilla.

Koti on nimittäin perinteisesti naisellinen sfääri. Julkisuus oli miesten varsinkin silloin 1700-luvulla, jolloin se sanomalehtien myötä Britanniassa syntyi (pahoittelen suoraviivaista historiantulkintaa mutta löydätte varmaan tarpeeksi akateemisia selontekoja puolesta ja vastaan, jos vain haluatte :). Jotta naiset siis voisivat olla tasaveroisia toimijoita, heidän on päästävä ja mentävä mukaan julkiseen keskusteluun ja toimintaan.Tätä feministit itsekin ajoivat varsinkin liikkeen varhaisvaiheessa.

Joo. Ihan noin. Mutta samalla koti, eli naisten (ja nykyään usein myös miesten) oma alue ja siihen liittyvä osaaminen, tulee määritellyksi vähäisemmäksi. Se on jotenkin noloa, se ei ole mitään. Ai että peset pyykkiä ja olet tyytyväinen? Mutta mitä sä niinku oikeasti teet? Tällaiset kysyjät saattavat piankin häipyä keskustelusta, ilmeisesti pieni elämä on jotenkin vaarallisen tarttuvaa. Se voi tahrata kysyjän imagoa, johon kuuluu ensisijaisesti asiantuntijuutta ja menestystä.

Ennen kaikkea pieni elämä on pirun tavallista, ja sehän ei käy. Kaikkien tulee erottua massasta (lievä paradoksi, eh?) ja olla jotain enemmän. Tämä samainen yksilöllisyyshype ajaa nuoria haluamaan julkkiksiksi, koska julkkis on jotenkin enemmän olemassa, koska se on siellä julkisuudessa. Ne tavallisuuden ja kohtuullisuuden puolustajat, jotka menevät teeveeohjelmiin ja verkkoon, ovatkin ehkä lunastaneet paikkansa aktiivisten osallistujien silmissä. Ehkä.

Mutta siis tuo kotien ja yksityisyyden vähättelyn tunnistaminen oli myöhemmän feminismin agendalla. Vastapainoksi naisellisia asioita, kuten synnyttämistä, imettämistä ja hoivaamista, alettiin oikein juhlistamaan, ja se näkyi 1970-luvulla se. Muistatteko maaäitihenkiset feministiset julistukset, jossa naisen biologia korostui? Ne olivat aika kaameita pahimmillaan, mutta idea oli esittää naiseus kaikkinensa yhtä hyvänä kuin mieheys, joskus parempanakin, mikä taas oli samanlainen virhe kuin naiseuden aliarvioiminenkin. Minusta tuntuu, että juuri tämä juttu on hieman unohtunut, tämä naisten ominaisuuksien ja valintojen arvostaminen.

Jännintä tässä on kuitenkin se, että monet oikein dynaamiset naiset ovat vaivihkaa kertoneet, että oikeasti he haluaisivat olla kotona. He haluaisivat ainakin jonkin aikaa vain istua kotona katsomassa ikkunasta ulos, samalla kun pataruoka hautuu uunissa. Moni haluaisi hoitaa lapset kotona. Se ei kuitenkaan jostain syystä ole heille mahdollista, oikeasta tai kuvitellusta syystä. (Tunnen myös miehiä, jotka haluaisivat olla kotona. Tasoissa ollaan taas :) Tässä saattaa muuten olla yksi syy Loton suureen suosioon - tavoitteena ei ole olla rikas vaan saada päättää ajankäytöstään ja tekemisistään.

Voitaisiinko kuitenkin ajatella, että eri ihmiset haluavat eri asioita, ja samatkin eri aikoina elämässään? Kyllä sieltä kotoa pääsee mukaan yhteiskunnalliseen elämään, ei se mikään vankila ole. Kyllä siellä saa haluta olla.

Ja vielä disclaimer: en kuulu mihinkään sellaiseen poliittiseen ryhmään, joka vastustaa lastentarhoja tai muutoin palauttaisi naiset kotiin biologisiin tehtäviinsä. Toivon tekeville naisille menestystä ja vaadin lasikattojen rikkomista. Tämä juttu juontui ihan tavallisuudesta, joka siis mielestäni on tosi ok. Myös miehille.

Disclaimer 2: teen itse asiassa kotona myös töitä, en vain pyykkää. Konsultoin ja kirjoitan. Mutta siinä ei ole kovinkaan paljon säihkettä ;)

Comments

[Kirjoittanut: Ilari Saarikivi]

Tavallisuuteen tyytyminen (ilman, että se edes tuntuisi olevan uhraus) ja saavuttamisesta luopuminen ei taida olla ihan niin OK, kuin julkisuudessa käyty keskustelu downshiftaamisesta jne. antaisi ymmärtää. Melkein poikkeuksetta noissa TV:n keskusteluryhmissä maalle kiireettömyyteen muuttaneet, sapattivuotta viettävät tai työstään irtisanoutuneet kuitenkin ensisijaisesti tuntuvat todistelevan, mitenkä tämä valittu lähestymistapa antaa voimia, tuottaa luovuutta tai jotenkin muuten vapauttaa voimavaroja jonkin hienon saavuttamiseen, jotenkin tehokkaampaan toimintaan. Huono omatunto ja luterilainen työuskoko ne näissä puheissa nostavat päätään, vaiko tarve hyväksytyksi tulemisesta omassa viiteryhmässä, joka todennäköisesti ei koostu joutilaista pummeista. Ja sitten on vielä muistettava se puoli asiaa, että suomalaiselle “joutilaisuus” ja tavallinen kotielämä tyypillisesti pitävät sisällään ahkerointia, harrastamista, sosiaalisuuttakin (ainakin ruotsinkielisellä rannikkoalueella). Ei kesämökille lekottelemaan mennä! Mutta eihän tätä ahkerointia miksikään lasketa, kun se ei ole tupon piirissä eikä palkkatuloina mitattavissa...
Ja niin vain sinunkin sitten piti mennä lisäämään juttuusi tuo Disclaimer 2! Kuvittelen toisaalta ymmärtäväni tästä jotakin, kun itsekin olen Nokia-aikojen jälkeen ollut vain (huomaa vähättely) talonmiehenä ja vaarina ja kärvistelen edelleen tämän tosiasian kanssa. Pää sanoo, että se on ihan okei, mutta sydän vielä totuttelee tähän tavallisuuden ja tarpeettomuuden tunteeseen.
Kävin juuri katsomassa Mikko Rimmisen romaaniin pohjautuvan “Pussikaljaelokuvan”. Siitä mallia HC-tavallisuuteen!

[Kirjoittanut: nieminensundell]

Maallemenneet joutuvat todellakin todistelemaan valintaansa, on oikein kaksoistaakka: sekä oletettu joutilaisuus JA maaseutuidentiteetti, joka on monille kirosana ja junttiuden synonyymi. Veikkaan että se on tuo hyväksyttynä pysyminen, jota haetaan näillä julkisillakin keskusteluilla. Meillä on tuottavuuden kansalaisvelvollisuus.

Hyvä huomio tuo tosiasiallinen toimeliaisuus. Se saattoi ennen riittää, mutta nykyään vain palkkatyö on jotain, koska siitä maksetaan, jolloin sillä on virallinen arvo, millä tuottavuus voidaan todistaa :) "Pelkkä" kodinhoito ei ole arvokasta, millä selittynee kotiäitien keskustelu omasta arvostaan ja heidän palkkavaatimuksensa.

Mun Disclaimer 2 on mukana myös siksi, etteivät mahdolliset asiakkaat luule mun lopettaneen :)

Pussikaljaelokuva on vielä tuntematon. Veikkaan ettei näillä vatsahapoilla kuitenkaan ihan sitä...