Olen pitkään harkinnut Facebook-kaverien vähentämistä. Eilen tein niin.
Kun liityin Facebookin joskus 2007 (muistaakseni), kavereiksi tuli koko Jaikukonkkaronkka, ja mikäs siinä, se oli hauskaa se. Sitten Feibuun alkoi ilmestyä myös niitä ystäviä, jotka eivät olleet digiaallon harjalla. Työkavereita, vanhoja koulukavereita, satunnaisia konferenssituttuja. Viestiminen alkoi ajoin olla haasteellista - onko järkeä luetella syömiään ruokia jollekin akateemiselle tuttavalle? Toki voi miettiä, kannattaako niitä luetella kellekään muulle, mutta kovasti ruoka-aihe kuitenkin ihmisiä kiinnostaa. Tuntuu erityisesti viikonloppuisin olevan monelle yhteinen teema.
Täälläkin aiemmin mainitun verkkokiusan myötä aloin tuntea oloni aika epämukavaksi sen suhteen, etten tiennyt, kuka ihmisistä verkostossani on ystävä, kuka ei. Osaa kontakteistani tuntui pääasiassa kiinnostavan oman verkostonsa ja vaikutusvaltansa kasvattaminen, ei se mitä heidän kontaktinsa sanovat. Moisesta yksipuolisesta tuuttaamisesta tulee kyllä melko kylmä fiilis.
Koska minulla on firmablogin ja Esinetarinoiden lisäksi myös toiminimeni sivu FB:ssä, päätin hieman linjata. Tulen jatkossakin pudottamaan FB:stä pois sellaisia ihmisiä, jotka pääasiassa liittyvät työhön tai muinaisiin somejuttuihin ja jotka eivät pidä minuun päin yhteyttä. Koska he eivät ole aktiivisia suuntaani, he tuskin edes huomaavat tätä muutosta. Pahoittelut kuitenkin, tällainen valikointi saattaa ärsyttää niitä, joiden mielestä verkkosuhteet ovat kaiken a ja o.
Ne joita työasiani ja linkkini edelleen kiinnostavat - sehän on mahdollista, vaikkeivat he koskaan kommentoisikaan - saavat luettavaa blogeista ja SIF:n FB-sivulta. Yritän suunnata verkkoelämää niihin. Samoin julkaisen ajoittain kaikille avoimia statuksia. En siis sulje ketään ulos, hieman vain jäsentelen eri kanavia. Mitä parhainta alkuvuotta kaikille tasapuolisesti!
Kommentit