Ulkona on kirkas talviaamu, puut kimaltavat huurteessa, ja pakkasta on -9C. Kylmää säätä on ollut koko kulunut viikko, ja ensi viikkokin on ilmeisesti yhtä kylmä.
Vaikuttaa siltä, että hollantilaiset pääsevät tänä vuonna pitkän tauon jälkeen luistelemaan perinteisen maratoninsa Elfstedentochtin. Vaikka luistelutapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran jo 1909, se on pystytty pitämään vain viisitoista kertaa, edellisen kerran 1997. Sen verran harvinainen on kova talvi - jää ei ehdi normaalisti jäätyä riittävän kantavaksi kestämään tuhannet luistelijat, jotka haluavat kiertää yksitoista kaupunkia 200 kilometrin matkalla.
Mielenkiintoinen yksityiskohta kilpailun historiassa on se, että johdossa olevilla oli ennen tapana luistella yhdessä maaliin, siis käsi kädessä niin, että molemmista tuli voittajia. Tapa kiellettiin. Vuonna 1956 voittajaa ei julistettu lainkaan, koska peräti viisi luistelijaa ylitti maaliviivan yhdessä. Tärkeintä ei siis ole osallistuminen vaan voittaminen...
Ja mitä kertoo Hollannista se, että naiset ovat saaneet osallistua vasta vuodesta 1985? Edelleenkään he eivät saa palkintoja ;) .
4.2.2012 kategoriassa Ajankohtaista, Historia, Hollanti, Urheilu | Pysyvä osoite | Kommentit (0)
Ja loistokasta monipuolista ihan uudenlaista vuotta 2012!
31.12.2011 kategoriassa Ajankohtaista | Pysyvä osoite | Kommentit (0)
23.12.2011 kategoriassa Ajankohtaista | Pysyvä osoite | Kommentit (0)
Noin vuosi sitten perustin toiminimen. Alun perin ei pitänyt ryhtyä yrittäjäksi ihan heti uudessa kotimaassa, mutta yllätyksenä ja tilaamatta tullut tarjouspyyntö laittoi vauhtia rattaisiin. Olin ajatellut hengähtää viidentoista kiivaan työvuoden jälkeen hieman.
Perustaminen kuitenkin kannatti. Olen saanut yhdistettyä sapatillisen vapaa-ajan ja ajoittaiset projektit. Asiaa helpotti sekin, että UK:ssa toiminimen perustaminen ja ennen kaikkea sen pyörittäminen on varsin vaivatonta. Toimintaa ei myöskään ole raskautettu sellaisilla sivukuluilla tai muilla velvoitteilla, joiden takia talous karahtaisi kiville hiljaisina kausina. Yhteiskunnalle meneviä maksuja maksetaan nimittäin osin jälkeenpäin tuloksen mukaan, ei etukäteen.
Muunlaisia haasteita on sitten piisannutkin. Ihan ensinnä haluaisin kiittää niitä nimettömiä kiusantekijöitä, joista on vitsikästä laittaa allekirjoittaneen yhteystiedot joihinkin palveluilmoituksiin. Juu, turha googlata, ei löydy sillä tavalla. Joko numero oli suljetussa ympäristössä tai sitten paperilla. Mutta kun nainen ryhtyy yrittäjäksi, niin pitäähän siitä veistellä vanhanaikaisesti. Tavoitteena lienee myös ollut, että näin aikaansaatu ahdistelu väsyttää rivistä lähteneen. Koska on riski, että oikeasti menestyn, pitää päästä kampittamaan...
Aluksi, siis viime kesänä jolloin puhelinkiusa alkoi, ajattelin, etten kirjoita koko asiasta, antaa olla. En anna tekijälle sitä iloa, että hän tietää kepposen onnistuneen. Koska tähän kuitenkin liittyy muutakin verkkokiusaa, on syytä kertoa, ettei tule väärinkäsityksiä. Saattaa nimittäin olla, että nimiini on luotu profiileja erilaisiin verkostoihin tai sivustoihin. Olen tästä syystä jo aikaa sitten listannut tuohon oikealle puolelle sivua ne paikat, joissa verkossa liikuskelen. Toki niitäkin on joku voinut häkätä, ja ilmeisesti onkin, ainakin Facebookin alkusyksystä 2009.
Jos olet törmännyt tämäntyyppisiin omituisuuksiin nimissäni tai haluat kertoa vastaavista tapauksista, laita viestiä (nieminensundell AT gmail.com). Kuulisin mielelläni myös tekijältä, mikä on ollut motiivi. Sähköpostiinhan voi kirjoittaa jollain tekaistulla nimellä varta vasten luodusta osoitteesta. Tosin tällaisissa asioissa tekijää ei tarvinne neuvoa, netti tuntuu olevan tuttu paikka ;)
En nyt spekuloi sillä, kuinka moni tästä kiusaamisesta on tiennyt. Välillä tuntui vain oudolta, kun asiasta varovasti kysellessäni sain prikuulleen samanlaisia vastauksia: "En sano kyllä tai ei, koska en asiasta mitään tiedä." Hmmm. Ei myönnä, ei kiellä, mutta käyttää samaa vastauskaavaa kuin edellinen tyyppi.
Aloitan toisen vuoden kuitenkin hyvillä mielin. Töitä on ollut ja on. Käytännössä en ole markkinoinut lainkaan, siis sellaisella tavalla kuin markkinoinnin oppikirjoissa asia esitetään. En ole kontaktoinut tuntemattomia yrityksiä, en ole laatinut esitystä eri palveluista (paitsi hieman blogiin) enkä hirveästi edes verkostoitunut. Työtapani ja osaamiseni istuvat parhaiten räätälöityihin projekteihin, joihin minua ovat kysyneet entiset työkaverit, jotka haluavat juuri tämänlaisen tekijän. Tuskin osallistun jatkossakaan kilpailutuksiin, joskin voin hyvinkin kokeilla uusia aluevaltauksia.
Viime vuoden projekteissa syvennyin kiinnostaviin teemoihin (internetin tulevaisuus, maaseutu). Tänä vuonna ajattelin katsoa internettiä entistäkin sosiologisemmin ja ehkä miettiä muidenkin teknologioiden sosiaalista paikkaa. Tosin amerikkalainen yrittäjäkollegani sanoi, et on ihan turha suunnitella teemoja. Yhden hengen yleiskonsulttifirma tekee mitä asiakkaan mieleen pälkähtää, eivätkä suunnitelmat koskaan pidä paikkaansa. Mikäs siinä, uusiin aiheisiin siis!
Ehkä tapaamme syksyllä!
28.7.2011 kategoriassa Ajankohtaista, Työ, UK, Yhteiskunta | Pysyvä osoite | Kommentit (6)
Viettäkää rauhallinen joulu, vaikka nyt lienevät ne kiireisimmät hetket vielä edessä. Itse laitoin työt jo pakettiin ja keskityn viimeisiin valmisteluihin. Tästä ei joulu valkene :)
21.12.2010 kategoriassa Ajankohtaista, Koti | Pysyvä osoite | Kommentit (0)
Hankin eilen domain-nimiä, tein ensimmäisen Keynote-esityksen toiminimestäni, liityin Slideshareen jossa laitoin esityksen jakoon ja loin Facebookin sivun nimellä Sundell Insight Foresight. Niin, kävin myös kävelemässä, taistelin webbiin menevän tekstin kanssa ja kuuntelin kauhulla puutarhurin hintatarjousta mökin nurmikon korjaamisesta.
29.7.2010 kategoriassa Ajankohtaista, Web/Tekniikka | Pysyvä osoite | Kommentit (0)
Nyt hieman triviaa eli irtohavaintoja neljältä viikolta:
Hyvää vappua!
30.4.2010 kategoriassa Ajankohtaista, Kaupunki, Kulutus, Ruoka ja juoma, Televisio, UK | Pysyvä osoite | Kommentit (0)
Äsken teippasimme taulujen ympärille kuplamuovia, sillä niitä ei muuttofirma huoli mukaan. Ne menevät hoitoon lähisukulaisille. Kolme maalausta matkustavat aamulla erikoiskyydillä Itä-Helsinkiin. Käymme sitten katsomassa niitä lomilla.
Tämä muutos saattaa tarkoittaa blogin renessanssia. Jo nyt on pyörinyt mielessä monia pikkuaiheita, joista olisin voinut raportoida. Yritän kaivaa ne muistista ja jakaa kanssanne. Saatan myös perustaa uuden blogin, varsinkin jos perustan yrityksen UK:hon.
18.3.2010 kategoriassa Ajankohtaista, Koti | Pysyvä osoite | Kommentit (2)
Taloudellinen tilanne huolettaa selvästikin montaa tuttua, koska LinkedIn-kutsuja tulee vähintään yksi päivässä. Ihmiset verkottuvat aiempaa vilkkaammin. Tänään tuli kaksi LinkedIn-yhteydenottoa yhteyden luomiseksi, eilen yksi.
18.3.2009 kategoriassa Ajankohtaista, Web/Tekniikka | Pysyvä osoite | Kommentit (0)