Pinsetit. On kaikenlaisia piikkejä, joita tarvitsee kiskoa nahasta. Rypsiöljy. Grillaamiseen, paistamiseen, marinadeihin ja maustamiseen. Kaurapuuro on ainoa ruoka, johon sitä ei laiteta. Läppäri. Saa uutiset ja sään. Ja ilmaistua itseään typaamalla. Kännykkä. Saa soitella loka-autoja, kirvesmiehiä ja muita maaseudun palveluja. Pitkät hermot. Raksaväki jättää puutavaran peittämättä.
Olen havainnut arjessa merkillisen ilmiön. Kutsun sitä kahden yhtä kivan puuhan dilemmaksi.
Joskus on nimittäin niin, että vapaa-ajalle on kertynyt liikaa ihania aloitettavia asioita, esimerkiksi puurakentamista koskeva kirja ja herkullinen palapeli. Tai lyhytelokuvan leikkaamisen aloittaminen ja uusi keittokirja. Ne vetävät puoleensa kiusallisen tasapainoisesti, jolloin ei tule aloitettua kumpaakaan. Lopputulos: muija makaa sohvalla selaamassa lehteä ja vilkuilemassa teeveetarjontaa.
Onko joku ratkaissut tämän dramaattisen arjen ongelman :-) ?
Markkinat ilmeisesti yllättivät Philipsin. Heidän (uutuus)tuotteensa Wake-up Light on loppu kaikista myymälöistä.
Etsimme tätä lempeää aamuvalaisinta parisen viikkoa sitten, mutta kaikki myivät ei-oota. Viime viikolla eräs helsinkiläinen sähköliike sai peräti kolme kappaletta laitteita. Halukkaat ostajat jättivät nimiään myymälään, niin minäkin. Myymälä ottaa kuitenkin ohjehintaa reippaasti korkeamman hinnan, joten en viitsinyt maksaa.
Wake-Up Light on mielenkiintoinen tuote. Se ei mainosta olevansa valohoitolaite, eikä se ole perinteinen herätyskello. Herätyskelloilta se kuitenkin varastaa markkinaa, koska se nimenomaan herättää. Valo ja luonnonäänet tekevät pimeän kauden aamuheräämisestä miellyttävän, koska laitteen valo lisääntyy asteittain ja se soittaa muun muassa aaltojen ääniä. Laite siis jäljittelee auringonnousua rannalla. Ei hullumpaa.
Luxeja (valon määrän mitta) on 400. Se ei aivan vastaa valohoitolaitteiden suositeltua 500 luxin määrää, mutta on varmasti riittävän kirkas herättämään. Meillä kun parven kattokin on matalalla, niin heijastuvaa valoa varmasti piisaisi.
Näin näytekappaleen Stockalla, joskaan myytäväksi asti laitteita ei heilläkään ollut. Muovinen esine on aika heppoisen tuntuinen. Näinä pimeinä aikoina valkoiseen muovikoteloon pakattu loisteputki riittää antamaan hyvät myyntikatteet! Wake-up Light on kuitenkin pienempi kuin varsinaiset valohoitovalot, jotka ovat sitä paitsi hervottoman kalliitakin.
Jotain nasevaa Philipsin tuotekehityksessä kyllä on: kukaan muu valmistaja ei ole elämyksellistänyt lisävaloa näin hyvin. Ilmeisesti hoidon tarjoaminen kaamosoireisiin on pitänyt muiden valmistajien tuotekehityksen liiankin vakavilla linjoilla. Äänitehosteita ei ole rohjettu lisätä, koska ne eivät itse kaamosoireita paranna. Ne ovat siis insinööri- tai lääkärinäkökulmasta turhia.
Toisaalta voi olla niinkin, että aivan kaikki eivät halua ostaa lääketieteellisesti kategorisoitua laitetta. Valohoitoon liittyy ajatus sairaudesta. Heräämisvaloon ei liity oireiden hoito, vaan siinä on kyse arjen keventämisestä äänen ja valon keinoin. Se taas kiinnostaa useimpia.
Sunnuntaiaamuisin saan päähäni paljon kaikenlaisia johtolankoja, joita seurata. Lehtijutuista saa lukuvinkkejä, ja kaikenlaisia projektiajatuksia pukkaa. Siemailen teetä hiljaisessa kodissa ja kuvittelen mielenkiintoisia juttuja. Toteuttaminen kuitenkin usein jää toissijaiseksi.
Tällä hetkellä kesken ovat
- vanhojen sukulaisten haastatteleminen sukukirjaa varten
- sukukirjan konseptointi
- öljyväritekniikan opiskelu
- rantasaunan rakentaminen (luparumba jne)
- kodin sisustaminen
Koti on totisesti rempallaan. Olemme olleet ilman ruokapöydän tuoleja useita kuukausia (vaan eipä kauheasti itse asiassa haittaa). Yksi taulu on edelleen kuplamuovissa (sitä ei varmaan edes kannata purkaa ennen seuraavaa muuttoa). Kirjoja on lattioilla, koska hyllyt eivät vain riitä (pakkoko on juosta kirjamessuilla ja -kaupoissa).
Lisäksi kakluunia varten hankitut halot ovat Ikean jättikasseissa, koska takorautainen korkea puuteline on hankkimatta.
Kaikken suurin probleemi on kuitenkin itse asunto. Tosiasiassa haluaisimme asua jossain karheantilavassa loftissa, jota saisi muunnella tilanteen mukaan ja johon saisi todella korkeat kirjahyllyt. Tällaiseen tilaan voisi myös kerrostaa esim vaatehuoneen ja makuuhuoneen niin, että makuutila olisi toisen huoneen katolla. Samoin kylpyhuoneen yläpuolelle voisi rakentaa hulppeankokoisen varastoparven vanhoille astioille, kengille ja diakuvalaatikoille.
Mutta eihän Helsingissä oikeita lofteja ole. Jos on, kertokaa ihmeessä.
Kiinnostavaa olisi myös kerätä vanhoja ovia, ikkunoita ja lattialankkuja ja pyytää arkkitehtiä piirtämään niiden ympärille talo. Olisi kiva rakennuttaa savitalo tai hankkia vanha hirsikehikko, josta värkätä ajan kanssa toimiva koti. Moiset pytingit pitäisi kuitenkin pystyttää jonnekin Nurmijärven korkeudelle julkiliikenteen ulottumattomiin, joten terve vaan. Ei sitä ideaa siis.
Kolmas ja realistisin vaihtoehto on säästää hieman alkupääomaa ja hankkia oma asunto jostain selkeäpohjaisesta 1920-luvun talosta. Hmm. Niin kai sitten.
Kotonamme ei ole kunnon työtilaa. Olemme ahtautuneet kaksioon, jossa varsinaiselle työpöydälle ei ole paikkaa. Läppäri on ollut matalan tason päällä, jonka ääreen olen epäergonomisesti kumartunut kirjoittaakseni. Tällöin selkä on ollut kierosti oikealle, koska jalkoja ei saa tason sisään (tietenkään).
Pari päivää sitten kehitin toisen ratkaisun, joka sekin on tuomittu väliaikaiseksi. Olen olohuoneen lattialla vanhan kahtiataitetun futon-petauspajan päällä istumassa. Läppäri on nimensä mukaisesti sylissäni. Jälleen selkä on hieman mutkalla, mutta asentoa voi helpommin vaihtaa. Kommentoitavat kirjat, lehtileikkeet ja muut tykötarpeet saa kivasti ympärille silmän ja käden ulottuville, mikä sopii luonteelleni.
Nyt joku lähipiiriin kuuluva saattaa kysyä, mitä tapahtui aiemmin esitellylle ihanalle Swopper-tuolille. Koska sille ei ole sopivaa pöytää kaveriksi, se toimii ruokatuolinani :-) Kunnollisen työpöydän hankkiminen on action point -listalla, kunhan keksin, mihin se pöytä laitetaan. Sitä ennen on ratkaistava, mihin menevät kesävaatteet ja lattioilla pyörivät kirjat. Sitä ennen...
Tämä on loputon suo. Materia on päässyt hallitsemaan elämää, mutta tänä syksynä siitä otetaan kunnon niskaote ja nakataan ovesta kiertoon.
Työmatkan päätteeksi nousen Kampin metroasemalta bussi 14:n pysäkille. Usein 14 tai 14B on juuri lähtemässä. Joskus ne lähtevät peräjälkeen niin, että missaan kaksi bussia. Niin tänäänkin. Hämmästykseni olikin suuri, kun pysäkillä oli vielä yksi 14. Sekin oli lähdössä mutta sain sen vinkattua ottamaan vielä minut kyytiin.
Niin sitä sitten köröteltiin kolme bussia peräjälkeen pitkin Albertinkatua.
Emme vieläkään ole saaneet vietyä koneitamme WLAN-pöntön kera tarkistukseen. Tästä syystä verkkoelämämme on fyysisesti hyvin epäergonomista. Istumme vuorotellen ruokapöydän tuolilla, joka on matalan olohuoneen tason äärellä. Jalat eivät tietenkään mahdu tuolin ja tason väliin, ja korkeus on aivan väärä.
Noh, tästä huolimatta on tullut koneen äärellä istuttua. Olen tutkaillut muun muassa IRC-Galleriaa (kuuluu toimenkuvaan pysyä jyvällä kaikenlaisista digielämän muodoista), uutistalojen verkkosivuja, Cuteoverloadia ja Flickriä, ja siirtänyt omia kännykuviani koneelle ja edelleen Flickriin. Langattoman yhteyden myötä tämä tapahtuu sohvassa. Ei se ole yhtään parempi asento selän kannalta mutta mielelle se tekee hyvää.
Asiaan. Emme ole vieneet koneita huoltoon, koska emme löydä yhteistä aikaa. Kun molempien kalenteri on kaikenlaisten palaverien kirjoma, yhteinen aika on kiven takana. (En siis vieläkään ole päässyt unelmoimaani lifestyleen, jossa aamuisin on aikaa siemailla teetä, jutella ja selata lehtiä yhdessä. Mieheni ei sitä paitsi edes suostu juomaan teetä, mikä sekin osaltaan jarruttaa visioni toteutumista :-) Viikonloppuisin on aikaa, mutta mikään ei ole auki.
Jatkanpa vanhaa sarjaa linkkaamalla muuanne. Überkuulin aiheena ovat nyt sukat. Nehän katoavat mystisesti. Tai siis toinen sukka katoaa, kun taas toinen haahuilee yksin laatikossa. Useimmat sukat ovat kuitenkin sen verran erinäköisiä, ettei leskisukkia voi yhdistää.
Tämä arkinen ongelma tuntuu yhdistävän ihmisiä yli tulo- ja varallisuuserojen, kenties jopa globaalisti:-) Vai onko joku keksinyt pitävän konstin löytää jalkapukineensa pareittain?
Tässä aiemmat omat sepustukset ah niin ankeasta arjesta.
Arjen hankalat esineet osa 1
Arjen hankalat esineet osa 2
Arjen hankalat esineet osa 3
Arjen hankalat esineet osa 4
Kun kotona ei ole webbiyhteyttä, elämä on yllättävän ankeaa. Olen toistaiseksi kirjoittanut blogi-ideat vihkoon ja alan työstää niitä heti, kun ehdin istua edes tämän työkoneeni ääressä. Kaiken lisäksi kaikki mahdollinen on edelleen muuton takia joko kateissa tai ainakin miettimisen takana, joten arki on hidasta. Lupaan kuitenkin varsin meheviä tarinoita viime viikon Malesian matkalta, joka ei (sekään) mennyt aivan mutkitta...
Taannoin esittelin uuden ostoskorityypin, joka on oikeastaan kärryjen ja korin yhdistelmä. Eräs lukija epäili esinettä kärryjen siirtoon tarkoitetuksi.
Olen nyt tarkastellut tilannetta Valtsussa, ja kyllä se kuulkaa on uusi ostoskori on. Vanhanmallisia koreja siirretään metallisten pyöräkehikoiden päällä. Näihin uusiin ei vanha kori edes mahtuisi, koska uusi malli on vanhaa kapeampi ja korkeampi. Nyt muutkin kaupassakävijät ovat alkaneet käyttää näitä. Kyse ei siis ollut huumorista vaan oikeasta tuoteuudistuksesta. MOT.
