Esinetarinoita

Luopumisen sietämätön keveys

Miten esineen omistaminen jäsentyy? Ostamista on tutkittu paljon, luopumista ehkä vähemmän. Milloin esine ei enää ole minun? Milloin en enää ole vastuussa siitä? Tuli mieleeni pohtia jätteeksi muuttuvan tavaran ongelmaa, kun kuulin tuttavalta pienestä episodista Rapalan tienhaaran jätteidenkeruupaikalla Sysmässä. Nämä haja-asutusalueella olevat jätepisteet keräävät useimmiten vain energiajaetta ja kaatopaikkajätettä, näin ainakin Heinolan Marjoniemessä. Paikalliset ja mökkiläiset kuitenkin tuovat sinne yhtä sun toista muutakin. Tuttava oli tuomassa keruupaikalle mökkiroskiaan, kun paikalle sattui keski-ikäinen pariskunta peräkärryineen. Peräkärrystä nostettiin jätesäiliöiden viereen muun muassa vanha jääkaappi. Jätepisteessä oli jo autonrenkaita, heidän tai jonkun muun tuomia.

Noh, asiasta käytiin pieni kansalaiskeskustelu. Tuttava huomautti, että jääkaappi pitäisi viedä muualle. Kyllä se siitä pian lähtee, oli kiireesti autoonsa poistuvan rouvan kommentti. Ilmeisesti omistaminen ja vastuu esineestä päättyy yksipuolisella irtisanomisella. Ei ole enää mun. Siihen jää, oli ongelmajäte tai ei. Näinhän me olemme tottuneet toimimaan. Ei ole mitään rituaalia tai käytäntöä, jolla esine vaihtaisi vastuunkantajaa. Ei esineestä tarvitse edes olla vastuussa. Kun sen vie pois omalta tontiltaan, se on poissa. Yhteiskunta hoitakoon loput, tai ruoste.

Jotkut jätefirmat uhkailevat jätepisteensä lopettamisella, jolleivat jätteiden keräämiseen annetut ohjeet mene perille. Heille tulee prosessiin mutka ja taatusti lisää kuluja, kun he toimittavat jätepisteiden ongelmajätettä kaatopaikalle omaan laskuunsa. Millä tällaisten kärrääjien pää käännetään? He varmasti tietävät, että jääkaappi kuuluisi viedä jonnekin muualle. Onko kyse rahasta? Kaatopaikkamaksu pienentää ikävästi lomabudjettia. Kuluttajien pitäisi oppia laskemaan kulutukseensa mukaan hävittämis- tai kierrättämiskulut. Esineen ostohinta ei ole sen koko kustannus. Käyttökustannusten lisäksi on ennakoitava luopumisen hinta. Kysymys voi olla myös laiskuudesta tai sellaisesta laiskuudensukuisesta tilasta, jossa helppo elämä pyyhkii tajunnasta kaikki muunlaiset tavoitteet. Jääkaapin vieminen mökkitien pieltä kauemmas tarkoittaa lisää autossa istumista. Se on pois kivoista asioista.

Ja koko ajanhan pitää olla kivaa, eikö?

Vesihöyryä pakoputkesta

Honda alkaa valmistaa autoja, jotka käyttävät polttoaineena vetyä ja tuottavat vain vesihöyryä. Polttokennotekniikka on avainsana. 

Autoja aletaan liisata Kaliforniassa, ei siksi, että vain siellä ymmärrettäisiin innovaatioiden päälle vaan siksi, että siellä on vetyasemia, joilla tankata. Ehkäpä täälläkin jonakin päivänä saamme höyrytä menemään. 

Nokia kannustaa kierrättämään

Nokia listaa kuluttajille helppoja ekotekoja. Puhelimien palauttaminen materiaalikiertoon auttaa tietysti teollisuutta, mutta myös Itämeren pelastaminen on ympätty mukaan kampanjaan.

Suhteellisen rohkeaa laitevalmistajalta todeta, että kun tavaraa tuotetaan vähemmän, luonto kiittää.

Tekes tekee sen

Tekesin uudet strategian sisältölinjaustyön tulokset ovat syntyneet elinkeinoelämän, tutkimusorganisaatioiden ja sidosryhmien yhteistyönä. Niihin voi tutustua 60-sivuisen pikkukirjasen avulla tai webissä.

Kaiken keskellä on ihminen. Tällainen äkillinen ihmiskeskeisyys ei enää ole ainutlaatuista. Esimerkiksi käyttäjäkeskeinen suunnittelu on ainakin puheen tasolla mainstreamiä, ja mikäs siinä. Minunhan pitäisi olla todella tyytyväinen. Olen käyttänyt pitkälti yli 10 vuotta työurastani nimenomaan ihmisen esilletuontiin ;-)

Silti hieman harmittaa.

Usein sana ihminen on hieman keinotekoisesti tipautettu mukaan PR-jargoniin, jolla haalitaan rahaa ja luodaan imagoa (jotta jatkossa saataisiin rahaa). Käyttäjätutkimuksen nimissä myydään myös mukatuloksia, joissa muutamaa useria on tentattu jonkin laitteen äärellä. Siitä sitten tempaistaan koko markkinaa koskevia loppupäätelmiä.

Täytyy tosin samaan hengenvetoon myöntää, että juuri Tekesin papereissa on vakuuttavuutta. Heidän pääviestinään on kolmen tavoitteen kokonaisuus, jossa yhteiskunta, talous ja teknologia sekä ympäristö ovat sulassa sovussa keskiössä olevan ihmisen ympärillä. Tietääkö joku maan, jonka teknologian kehittämiseen keskittyvä julkisorganisaatio aloittaa ihmisestä? Enimmäkseenhän niin kutsuttu ennakointi on edelleen jumalaisten, valmiina saapuvien teknologien vaikutuksen analysointia. Siinä ihminen on kohde, ja yhteiskunta pellon tapainen muokattava alusta, johon teknosiemenet kylvetään kukoistamaan.

Mutta että ihminen ensin? "[K]aiken toiminnan keskiöön nostetaan loppukäyttäjä. Merkitystä on käytettävyydellä, toiminnallisuudella, inhimillisyydellä, terveellisyydellä, ympäristömyötäisyydellä ja vuorovaikutteisuudella." Hyvä Tekes!

Jotta kaikki olisi oikein minun mieleeni, Tekesin teemojen joukossa on muun muassa kohta niukkaresurssiset ratkaisut. "Ympäristötietoisuudesta, regulaatiosta sekä raaka-aineiden ja energian hinnasta nousee uusia haasteita ja liiketoimintamahdollisuuksia."

Tämähän vain paranee. Lepään nyt hetken tässä ihanassa kuplassa. Maailma paranee!

Onko todella pakko nähdä kaikki itse? Ja muita kysymyksiä

Joku matkatoimisto mainosti lähtemään kun vielä voi. (Kumma juttu, en nyt löydä sitä verkosta, onko se poistettu vai olenko nähnyt unta?)

Hyväksymme yleisesti ajatuksen siitä, että matkailu avartaa. Nykysuomalaisen tulee matkustaa, muutoin hän on juntti. Maailman kulttuurimonumentteihin pitää perehtyä itse. Jos taas museot ja patsaat eivät kiinnosta, on aikaa coolia trekata viidakoissa. Kaukoitä on monen valinta, ja tuloillaan hittilistoille on Etelä-Amerikka.

Kun on kerran ollut puhe vaarallisista ajatuksista, niin tässäpä yksi: mitäs jos ei matkustaisi lainkaan? Mitä siitä seuraisi? Oikeasti?

Tai jos matkustaisi, niin todella valikoiden: esimerkiksi kerran vuodessa tekisi hitaan matalahiilimatkan kohteeseen, johon perehtyisi sitten kunnolla ajan kanssa. Tai jossa huoletta makoilisi toimettomana pelkästä tunnelmasta nauttien. Vai liittyisikö matkailuun kokemisen ja tekemisen velvoite? Pitäisikö esimerkiksi tehdä vapaaehtoistyötä, jolla korvaisi aiheuttamansa ilmastonmuutoshaitan?

Minun (oletettuja ja muinaisia) työmatkojani ovat yleensä vienosti paheksuneet ihmiset, jotka itse elämysmatkailevat turistittomissa etäkohteissa, siis nimenomaan lentelevät ympäri maailmaa ;-) Kumpi on välttämättömämpää, työ vai vapaa? Ovatko työmatkatkaan pakko?

Päivän kysymys: pystyisitkö luopumaan matkailusta?

Sammakoiden kohtalo

Lisää ajankohtaisuuksia!

Korkeasaaressa pohditaan lajien katoamista. Teemana ovat sammakot, joita uhkaa joukkokato.

Uuh, taas tieto lisää tuskaa. En tiennyt tällaisista ekoyllätyksestä mitään ennen kuin klikkasin Dodon sivuilla olevaa Pääsiäissaari-linkkiä.

Sammakoita ei pelasta se, ettemme syö niitä. Pelissä on mukana muun muassa uusi sammakoille vahingollinen loissieni, joka leviää ympäri maailmaa. Toki myös saasteilla ja sammakoiden luontaisten elinympäristöjen tuhoutumisella on osansa asiassa.

- Kuten huomaatte, Esinetarinoita on ajoittain kaukana esineistä. Materiaalisesta kulttuurista pääsee kuitenkin helposti kokonaiseen ekosysteemiin, kun ajattelee nimenomaan systeemeitä. Materiaalinen kulttuuri on osa kulutusta, joka liikuttaa esineitä ympäri maailmaa, ja senhän tietää mitä vilkkaasta globaalista trafiikista seuraa. Energiaa kuluu ja maailma tuhoutuu. Noin niin kuin pähkinänkuoressa.

Hitaat prosessit näkyviin

Kaupunkilainen ympäristöjärjestö Dodo ry palkitsee Pääsiäissaari-palkinnolla ihmisiä tahattomista ympäristöteoista. Nyt palkinnon saa Ulf Sundqvist, joka suomalaista opintotukijärjestelmää luodessaan tuli välillisesti pidentäneeksi sukupolvisykliä ja täten väestönkasvua.

Väestönkasvu on Dodon mukaan merkittävin tekijä ympäristökuormituksessa. Täten Uffen teoilla on merkitystä suomalaisten ekologisen jalanjäljen pienentämisessä.

(Aiemmat Pääsiäissaari-palkinnot listattuna.)

Mitä kulutuksesta seuraa?

Oma ikäpolveni (s 1960-luvulla) joutuu raapimaan ekotietoa kasaan mistä löytää. Mitään peruspakettia ei tietääkseni ole. Lehdistä ja webistä kokoonparsittu ymmärrys on oman aktiivisuuden varassa.

Onkohan kouluille laadittu opetusmateriaalia, jolla luodaan pilteille tietoisuutta luonnonvarojen kulutuksen seurauksista? Olisi syytä. Lukisin sellaista mielelläni itsekin. Lisäksi tällaista perusparannushanketta lähtisin mielelläni tukemaan jollain tavoin.

Tietääkö kukaan, missä jamassa asia kouluissa on?

Kuinoma löytyi, kiitos Demoon

Olin tänään Demoksen - eikun Demoon - pikaseminaarissa kuulemassa, mitä ilmastotalkoille kuuluu. Puheenvuoroja tilaisuudessa pitivät Antti Hautamäki Sitrasta, Mari Siikonen WSP Finlandista ja Markku Jussila Kuinomasta. Tuuli Kaskinen Dodosta toi kuulolle ala-asteita varten valmistetun kuunnelman, jossa lapset ratkoivat ilmastonmuutosta. Lopuksi Aleksi Neuvonen ja Roope Mokka kiteyttivät vallankumousta, jolla matalahiiliyhteiskunta syntyy.

Ilta oli sen verran virkistävä, että siitä kirjoittaisi viikon. Lisää tällaista! Tässä pikakatsauksessa esittelen vain Markku Jussilan Kuinoman, joka on lainaus- ja vuokrauspalvelu, jolla vapautetaan kaappeihin kätketyt esineet entistä laajempaan käyttöön. Siikosen esittelemään Greater Helsinki Visioon yritän palata myöhemmin.

Uusi Kuinoma-palvelu lähtee siitä, ettei huonelämpötilan laskeminen riitä. Tavaratuotannon aiheuttama suuri ympäristökuormitus on saatava talkoiden piiriin. Tästä syystä lainaaminen ja vuokraus palautetaan kunniaan. Jussila visioi kaupunkia, joka on täynnä erilaisia vuokrauspisteitä. Näin saadaan ilmastonmuutosta hillittyä mutta talouden pyörät eivät kokonaan pysähdy.

On varmasti esineitä, jotka eivät taivu vuokrauskonseptiin. Päivittäiset vaatteet ovat sen verran omat ja jatkuvassa käytössä, ettei niitä ehkä vuokraisi. Erikoisemmat esineet sen sijaan toimivat hyvin tässä: vapaalaskettelijoiden käyttämä piippari oli Jussilan oma esimerkki. Hauskan puolen asiaan toi se, että kun esine pääsee matkailemaan muiden laskettelijoiden mukana, se tuo omistajalle iloa. Tavaroihin liittyvät tarinat rikastavat materiaalista elämäämme.

Olenkin alkanut listamaan omaa esinetarjontaani Kuinomaan. Kuinomalla on myös Facebook-sivunsa.

Tat-ta-dat-ta-daaa!

Uusi blogi on meille syntynyt, kenties jonkun itämaan tietäjän pitämä. Ei vaan, tämä tulee Pohjois-Helsingistä. Aiheena on ekologisesti kestävä elämä.

Hyvät naiset ja herrat, Ekoneko.