Oma pragmaattis-sekava koti alkaa helposti näyttää nukkavierulta, jos vierailee täydellisesti jugendin henkeen sisustetussa talossa, jonka pelkkä olohuone on 70 neliömetriä. Lisäksi tuo koti on paljon käytännöllisempi kuin omamme: on tilaa, on paikat eri toiminnoille, on järjestys. Kaiken huipuksi perheen kaksivuotias osallistuu vierasvuoteiden petaamiseen.
Voitte ihailla heidän kristallikruunujaan Flickrissäni. Huomatkaa, että kuvia on useita.
Olen menossa mukaan Yle radio 1:n ohjelmaan Kaapin paikka, jossa keskustellaan - siis nimenomaan keskustellaan - kotien käytännöistä, tilasta ja merkityksistä. Tämähän sopii minulle: olen pitkien puheohjelmien ystävä.
Maanantai-iltana selailin omia aiheeseen liittyviä julkaisujani, joskaan en löytänyt kotoa (no kas!) uusimman artikkelini sisältävää kirjaa. (Onneksi jutun saa verkosta.) Teknologian ja sisustuksen suhteiden lisäksi pohdimme ohjelmassa, mikä tekee kodista kodin ja mikä on kodin sukupuoli. - Kerron tarkemmat ohjelmatiedot, kunhan saan ne, siis esimerkiksi sen, milloin ohjelma tulee ulos.
Kun valmistauduin tiistaisiin nauhoituksiin, huomasin monien listalla olevien aiheiden olevan minulle tosi läheisiä. Jaksan jaarittaa niistä hurumycket. Ja kerrankin saan puhua paljon luvan kanssa, sitä suorastaan vaaditaan :-) Aah.
Tässä pieni kokoelma lasisia koriste-esineitä. Kuvasin ne kylämatkalla. Sininen on heillä in.
Huomattakoon, että kaikki kuvissa olevat esineet on talon isäntä itse tehnyt. Kyseessä on siis muodikas crafting-harrastus (via). Ei taida eläkettä nauttiva herrasmies itse tietää kuuluvansa tällaiseen nuorekkaaseen renessanssiaaltoon :-)
Tällaisiakin keittiövaakoja on. Laite kiinnitetään seinään ja käännetään käyttöä varten auki. Taarauskin onnistuu. Vaa'an sallima maksimipaino saattaa olla aika alhainen, mutta harvemmin mausteita tai jauhoja tai muita aineksia kiloittain laitetaankaan.
Kyllä ihminen on mukautuvainen. Olemme asuneet vasta noin kuukauden uudessa osoitteessa, ja siitäkin olimme viikon matkoilla. Kuitenkaan emme kertaakaan ole yrittäneet töiden jälkeen suunnistaa vanhasta muistista entiseen osoitteeseen edes äärimmäisen hajamielisyyden hetkinä. En kaipaa entistä kotia, vaikka se oli tilavampi, lämpimämpi (!) ja ehjempi (!!). Saatan kyllä kaivata sitä kesähelteillä, jolloin on mukava istua parvekkeella katsomassa pyöräileviä, käveleviä ja veneileviä ihmisiä. Vanhan kodin ehdoton hitti oli maisema ilta-auringon aikaan. Laskeva aurinko väritti rantakallioita siihen malliin, että brittiystävälle nousi kyynel silmään. Niitä eteläseinustalla viihtyviä valtavia hämähäkkejä ei kyllä ole ikävä! Niitä kun joskus tuli sisään asuntoon. Eräs uuden kodin haasteita on oikeiden paikkojen löytäminen arjessa tarvittaville tavaroille. Erityisen haasteellista huoneiden varustelu on, jos ei voi porata reikiä seiniin. Kylpyhuoneemme on tässä mielessä ehdoton ennätys: seinät ovat lasia ja mosaiikkia. Juuri ne seinät, joihin tulisi saada pyyhkeet, ovat lasia. Kaupoissa haahuilu auttoi tähänkin: Stockalta löytyi sarja ripustusvälineitä, jotka kiinnittyvät imukupeilla. Ei reikiä seiniin. Varusteet saat kätevästi mukaansa kotia vaihtaessaan. Syytä onkin, sen verran kalliita nämä koukut ja telineet olivatkin! Toinen uuden kodin oivallus on kahden kerroksen käyttäminen. Meidän ei itse tarvinnut oivaltaa tätä - asunnon omistajat ovat aikoinaan remontoineet kaksiosta eräänlaisen monion. 55 neliöön saa neljän huoneen toiminnot, koska asunnossa on kaksi parvea. Parvet kannattaa tietysti laittaa sellaisten huoneiden yläpuolelle, joissa ei tunnelmasyistä tarvita täyttä 3,7 metrin korkeutta. Näitä ovat eteinen ja kylpyhuone. Nukummekin ammeen yläpuolella. Toinen parvi toimii varastona, vaikka se voisi olla myös vierashuone. Yöksi jäävät vieraamme tuppaavat kuitenkin olemaan seitsemänkymppisiä, eikä heitä voi pyytää nousemaan jyrkkiä tikkaita kaiteettomalle parvelle. Laitamme heille varavuoteen olohuoneeseen (kunhan he nyt ylipäätään tulevat yökylään). - Tämä blogi on muuttunut nyt varsin henkilökohtaiseksi. Akateeminen läppä on miltei kadonnut. Ehkä lähiaikoina kerään tarvittavat kirjat ja energian ja kehitän jotain kuivakkaa sanottavaa esineiden välisistä suhteista ;-) Vaikka taisin sanoa aiheesta jotain jo tässäkin.
Videokasetit ovat penteleellinen riesa. Niihin on tallennettu suosikkielokuvia, dokumenttiohjelmia ja ties mitä muuta. Voiko niitä viedä roskikseen? Eikö ensin pitäisi ainakin katsoa, mistä on luopumassa? Jotenkin omat nauhoitukset tuntuvat mahdottoman intiimeiltä, vaikka kyse on televisiosta tulleista julkisista ohjelmista. Omat valinnat saattavat olla jotenkin paljastavia, varsinkin kun maku on muuttunut eikä moisia tekotaiteellisia pläjäyksiä ehkä enää nauhoittaisi.
Asian ratkaisemista helpottaisi, jos olisi videosoitin, jolla nauhoja katsoisi. Laitteemme hajosi pari vuotta sitten, emmekä todellakaan aio hankkia uutta.
Saisiko nauhat viedä jonnekin silppuamoon? Vai olisiko tallenteillamme kysyntää jossain?
Jo ennen muuttoa hankkiuduin eroon pieniksi käyneistä vaatteista. Nyt on paperi-inventaarion aika. Kuluneella viikolla heitin menemään luentomuistiinpanoja filosofian peruskursseilta. En kehtaa sanoa, miltä vuodelta ne olivat. Eikun kehtaanpa. 1985 ja 1986.
Olen kantanut noita siistillä käsialalla raapustettuja papereita mukanani yli 20 vuotta siksi, että ajattelin joskus katsovani ne läpi ennen niiden poisheittämistä. Olisin samalla aikamatkannut nuoruuteeni, jolloin tieto sinänsä oli liikuttavan arvokasta ja yliopisto jännittävä paikka. Olisin voinut nauttia niistä muistoista, joita uuden ajatteleminen tuotti. Siis olisin ja olisin. Nyt muistiinpanot menivät roskiin kenenkään niitä lukematta. Niin menivät myös tiedotusopin alkeiskurssit.
Mutta yleisen kirjallisuustieteen peruskurssinpa jätin vielä talteen!
Muutosta on nyt sen verran aikaa, että useimmat esineet ovat löytäneet paikkansa. Olohuoneen laitamilla on kuitenkin vielä muutama kasa. Nyt on suuri riski, että ne ikään kuin unohtuvat. Niiden ohihan pääsee vaivatta, joten niihin saattaa tottua.
Muinainen opiskelukaverini kunnostautui tässä lajissa: hänen eteisessään oli kaksi pahvilaatikkoa kaksi vuotta odottamassa uudelleensijoitusta. Sitä ei kuitenkaan koskaan tapahtunut. Muistaakseni laatikot lähtivät mukaan seuraavassa muutossa.
Parasta uudessa kodissa on toimiva kakluuni. Tämänpäiväinen pakkaskeli suorastaan pakottaa meidät istumaan elävän tulen ääreen. Huomaavaiset vuokranantajat toimittivat asuntoomme kaksi makkaratikkua muuttoa ennen, joten viimeistään perjantaina me myös syömme kakluunin edessä :-)
On erittäin terveellistä purkaa koko irtaimistonsa ja pakata se. Materian määrä on hämmästyttävä. Kaapeista ja laatikoista nousee esineitä, joita ei ole tarvinnut vuosiin ja joita ei kenties koskaan käytä. Muuttokiireen keskellä ei kuitenkaan pysty heittämään turhuuksia menemään. Kutakin esinettä täytyy mielessään punnita ennen kuin tuhon tielle lähdetään. Ovatko tähän purkkiin liittyvä muistot todella tärkeitä vai näennäisen tärkeitä? Voinko elää ilman tuota vaasia? Lukeeko tätä kirjaa enää kukaan?
Kierrätykseen on nyt meidän kodistamme lähtenyt varmaan kuutio vaatetta. Ne kiersivät serkulleni. Astioiden ja kirjojen katselmointi alkaa nyt muuton jälkeen. Keittiövarusteemme eivät nimittäin mahdu uuteen kotiin. Niitä on pakko karsia. Sama pätee arkistoituihin papereihin.
Itse muutto sujui sähäkästi räntäsateesta huolimatta. Muuttopalvelu Niemi hoiti homman ammattimaisin ottein. Onneakin oli mukana - saimme auton suoraan porttikongin eteen, joten kadun liikennettä ei jouduttu katkaisemaan kirkkaanpunaisella kuorma-autolla. Muutamia kireitä ilmeitä kyllä körötteli kapeikon läpi.
Huomenna on hurja päivä. Muutto. Olen lähemmäs kaksi viikkoa edistänyt asiaa pakkaamalla, vaatteita ja tavaroita pois antamalla, soittelemalla. Olen ollut koko ajan yhä huolestuneempi. Se etten juuri nyt ole edes kotimaassa ei hirveästi paranna tilannetta. (Toki saavun huomiseksi tapahtumapaikalle katsomaan muuttomiesten työtä :-)
Mutta nyt olo keveni. Mitä sitten jos sataa räntää. Tai joku lautanen hajoaa. Tai on kaoottista. Sittenhän on. Tuleehan sekin koettua.
Saatan myös saada hyviä kuvia esineistä matkallaan uuteen kotiin. Vaikka veikkaan, etten taida ehtiä kuvaamaan.
