Esinetarinoita

Luopumisen sietämätön keveys

Miten esineen omistaminen jäsentyy? Ostamista on tutkittu paljon, luopumista ehkä vähemmän. Milloin esine ei enää ole minun? Milloin en enää ole vastuussa siitä? Tuli mieleeni pohtia jätteeksi muuttuvan tavaran ongelmaa, kun kuulin tuttavalta pienestä episodista Rapalan tienhaaran jätteidenkeruupaikalla Sysmässä. Nämä haja-asutusalueella olevat jätepisteet keräävät useimmiten vain energiajaetta ja kaatopaikkajätettä, näin ainakin Heinolan Marjoniemessä. Paikalliset ja mökkiläiset kuitenkin tuovat sinne yhtä sun toista muutakin. Tuttava oli tuomassa keruupaikalle mökkiroskiaan, kun paikalle sattui keski-ikäinen pariskunta peräkärryineen. Peräkärrystä nostettiin jätesäiliöiden viereen muun muassa vanha jääkaappi. Jätepisteessä oli jo autonrenkaita, heidän tai jonkun muun tuomia.

Noh, asiasta käytiin pieni kansalaiskeskustelu. Tuttava huomautti, että jääkaappi pitäisi viedä muualle. Kyllä se siitä pian lähtee, oli kiireesti autoonsa poistuvan rouvan kommentti. Ilmeisesti omistaminen ja vastuu esineestä päättyy yksipuolisella irtisanomisella. Ei ole enää mun. Siihen jää, oli ongelmajäte tai ei. Näinhän me olemme tottuneet toimimaan. Ei ole mitään rituaalia tai käytäntöä, jolla esine vaihtaisi vastuunkantajaa. Ei esineestä tarvitse edes olla vastuussa. Kun sen vie pois omalta tontiltaan, se on poissa. Yhteiskunta hoitakoon loput, tai ruoste.

Jotkut jätefirmat uhkailevat jätepisteensä lopettamisella, jolleivat jätteiden keräämiseen annetut ohjeet mene perille. Heille tulee prosessiin mutka ja taatusti lisää kuluja, kun he toimittavat jätepisteiden ongelmajätettä kaatopaikalle omaan laskuunsa. Millä tällaisten kärrääjien pää käännetään? He varmasti tietävät, että jääkaappi kuuluisi viedä jonnekin muualle. Onko kyse rahasta? Kaatopaikkamaksu pienentää ikävästi lomabudjettia. Kuluttajien pitäisi oppia laskemaan kulutukseensa mukaan hävittämis- tai kierrättämiskulut. Esineen ostohinta ei ole sen koko kustannus. Käyttökustannusten lisäksi on ennakoitava luopumisen hinta. Kysymys voi olla myös laiskuudesta tai sellaisesta laiskuudensukuisesta tilasta, jossa helppo elämä pyyhkii tajunnasta kaikki muunlaiset tavoitteet. Jääkaapin vieminen mökkitien pieltä kauemmas tarkoittaa lisää autossa istumista. Se on pois kivoista asioista.

Ja koko ajanhan pitää olla kivaa, eikö?

Tuottajan toiveuni

Olen vapaa-aikana harrastanut kulutuksen tulevaisuuden hahmottamista asiantuntevassa seurassa. (Siitä myöhemmin lisää.) Mielenkiintoinen havainto oli, että kulutusta analysoitaessa tuli todella runsaasti puhetta tuotannosta. Kulutus ohjaa tuotantoa, niin me mielellämme ajattelemme, mutta niin vaan tuotantokin rajaa kulutusta. Sitä ostetaan mitä kaupassa on.

En kuitenkaan ole samaa mieltä niiden kanssa, joiden mielestä kuluttaminen on pelkkä tuotannon seuraus, eräänlainen loppusijoitustapa. Tällaisen näkemyksen kuulin viimeeksi viime viikolla työpajassa, jossa hahmoteltiin ruoan tulevaisuutta.

Tulevaisuuspuhe on muuten tulossa hieman liiankin muodikkaaksi. Olen harkinnut pakoa historian pariin :-) Lisään silti blogiini uuden kategorian, Tulevaisuuden. Aika yllättävää, että se tulee peliin nyt vasta...

Tarkkailkaa tyynyjänne

Tyynyni päällikankaasta puolet on bambua. Äkkiseltään bambu herättää kahtalaisia mielikuvia - kovan puun ja mehevän verson. Kuiva pehmeä tyyny ei sovi kuvaan mutta on totta. Tyynyn sisus on maissikuitua. Se on todella kuohkea.

Kun pesin tyynyä ensimmäisen kerran, kiinnitin tavanomaista tarkempaa huomiota pesuohjeisiin. Ei lingota -merkki sai minut napsauttamaan lingottoman pesuohjelman päälle. Otin tyynyn vettä valuvana ulos ja laitoin sen kuivatustelineelle suihkutilaan valumaan.

Kun vettä ei enää valunut, vein tyynyn patterin lähelle telineelle vuorokaudeksi. Kuivalta tuntui - mutta myös omituisen painavalta. Ei se noin painava alun perin ollut. Painoinpa sormet syvälle tyynyyn ja pidin. Kas, pintakangas kastui. Tyynynen oli säilönyt vettä maissikuituun! Argh.

Pesuohjeita tarkemmin katsoessani huomasin kirjoitettuna ohjeena kevyt linkous. Ei muuta kuin tyyny uudelleen pesuun, ja nyt sai kone lingota. Onneksi ei ehtinyt maissi mädäntyä :-)

These boots...

Varauduimme talveen. Ensin ostettiin saappaat miehelle, jonka edelliset talvijalkineet olivat neljä vuotta vanhat - ja sen näköiset.

Itse olen kävellyt pitkässä talvitakissani seitsemisen vuotta, mutta takki näyttää edelleen hyvältä. (Tämän saa, kun ostaa alunperin harkiten laatua ;-) Ostin kuitenkin tarjouksessa olleen polvipituisen toppatakin, koska lämpenevä helsinkiläinen talvi vaatii kosteutta sietäviä tamineita. Villakangas ei ole optimi.

Ryhdyimme tekstiilikaksosiksi. Minäkin nimittäin ostin samanlaiset saappaat kuin mies. Syyt:

- usea tuttu on pitänyt näitä vuosia, ne siis kestävät käyttöä, mistä on näyttöä
- nämä ovat klassikot
- olen muuttunut farkkuihmiseksi viimeisten viiden vuoden aikana, ja nämä sopivat täydellisesti farkkuihin
- korko on tarpeeksi matala, eli näillä pääsee lujaa (tämä on tärkeintä)

Mukaan tuli purkki mehiläisvahaa saappaiden hoitoon. Lisää kenkäraportteja jatkossa - aion nimittäin arvioida aiemmin ostettujen Eccojen käyttöominaisuudet :-)

Päivän lainaus

”Elän säästeliäästi enkä ole kulutusatleetti."

Ingvar Kamprad HS:n mukaan.

Nyt se löytyi

Maja puussa on kuin onkin olemassa! Se on osa Herrankukkaron majoitustarjontaa. Katsokaapa heidän sivuiltaan kohtaa majoitus ja vierittäkää palkkia alaspäin.

Oooh, tuonne on päästävä.

Herrankukkarolla on kaipaamani konsepti. On vedetty puurakentaminen ja perinne äärimmilleen. Luvataan totaalista irtiottoa. Tällaisessa yhteydessä ei haittaa yhtään, että ollaan hirsimökissä. Koko kuvio on niin kreisi, ei mitään harrasta maaseuturomantiikkaa vaan irrottelua.

Mikä parasta, palvelujen suunnittelussa on käytetty mielikuvitusta. Vai mitä sanotte jazzin kuuntelusta saunassa? Tapahtuman nimi oli Smoke Swing. Hykerryttävää.

Nyt vain miettimään sopivaa syytä matkustaa Rymättylään.

Elämystalous - not, osa 2

Se mitä en onnistunut sanomaan edellisessä kirjoituksessa on nyt tässä:

Saamani kokousvinkit osoittivat päijäthämäläisen matkailuelinkeinon toimivan yhdellä ulottuvuudella. Konsepti tuntuu olevan kaikilla sama, joten eroja on vain ulkoasussa. Nimenomaan lahtelaiset paikat olisi helppo laittaa akselille halpa-kallis, jossa sisustuksessa käytetyt materiaalit korreloivat hintaan.

Tätä akselia vasten pitäisi saada toinen akseli, jossa ulottuvuuksina ovat perinteinen ja kokeileva. Tässä perinteinen ei tarkoita historiallista vaan tyypillistä standardihotellia. Kokeileva taas lisää majoitukseen ja muuhun palveluun jonkin uuden, ilahduttavan aspektin. Luovuudestakin voisi puhua, nimenomaan bisnesluovuudesta. Nämä paikat voisivat olla kalliita tai edullisia.

Olen nyt totta puhuen hieman liian julma Lahtea kohtaan... Oman taloudellisen tilanteensa mukaanhan he siellä toimivat. En kuitenkaan tänään saanut läpi omaa ajatustani siitä, ettemme etsi ökykohdetta vaan mielenkiintoista paikkaa, jossa muotoilijat haluavat tehdä töitä. Emme ole tyypillisiä konferenssituristeja, jotka lähtevät tanssiravintolaan irrottelemaan.

Perään tässä sellaista kulttuurista osaamista, jolla asiakasryhmien hienovivahteiset erot saataisiin kartalle ja osaksi palvelutarjontaa. Kai Lahdessakin on matkailijoita, jotka etsivät perhehotellia, majataloa tai huippudesignattua kohdetta? Itse muistan jo 1980-luvulla Lahden Matkailussa palvelleeni arkkitehtuurituristeja, joita tuli Japanista saakka katsomaan Saarisen ja Aallon arkkitehtuuria. Lahden tulisi panostaa tällaisiin matkailijoihin. Voi olla, että kaupunki on asian jo hoksannutkin, eivätkä he tietenkään sille mitään voi, jos hotelliketjut - ja nimenomaan yksityiset hotelliyrittäjät! - eivät asiaan tartu. Ravintolapuolella herääminen on onneksi jo tapahtunut.

Pitäisikö mennä ja perustaa Lahteen bed and breakfast? Tai kymmenen huoneen hotelli johonkin jännittävään vanhaan rakennukseen? Kyllä siellä niitäkin nimittäin on.

Elämystalous - not

Etsin paraikaa omintakeista, luovia ihmisiä inspiroivaa workshop-miljöötä. Majoitus ja catering pitäisi mielellään saada samaan pakettiin. Matkaa saa olla sata kilometriä Helsingistä mutta Helsinkiin emme jää.

En siis etsi tavanomaista hotellikabinettia - ja ennen kaikkea ei hirsimökkiä. Kaikki kunnia hirrelle, mutta niitä on jo nähty! Haluamme jotain hieman urbaanimpaa tai sitten jotain, jossa on hyvä tarina. Hyvästä näköalasta saa plussaa. Ylipäätään pitäisi olla esteettinen miljöö. Onko tällaisia missään?

Noh. Soitinpa huvikseni Lahti Traveliin ja tiedustelin, olisiko Päijät-Hämeessä jokin kiva miljööltään vaikuttava kokoustila. Juu, hirsimökkejä olisi. Webbisivujen kuvissa näkyi upouusia saunoja pyöristetyin lautein ja massiivisia huonetiloja reippain tekstiilein. Vaihtoehtona iänikuiselle pyöröhirrelle tarjottiin hotellimajoitusta Lahden keskustassa. Lahdessa ei kuulemma ole yhtään butiikkihotellia tai muuta houkuttelevaa majoitusvaihtoehtoa. Ihan mielenkiintoisia kartanotyyppisiä ratkaisuja kyllä oli, mutta en nyt ihan heti suostu niihinkään.

Missä ovat omintakeiset kokousmiljööt? Missä on vaihtoehto vaalealle puulle, graavilohelle ja kolkosti kumiseville standardihuoneille? Missä ovat persoonalliset konseptit?

Porvoon suunta näytti paljon paremmalta. On suloisia minihotelleja upeassa historiallisessa miljöössä. Ja on Timbaali (oma suosikkini :-). On kapeita ostoskatuja ja komea kirkonmäki. Eikä ole kaukana.

Sitten kuulin huhun jostain puuhun rakennetusta saunasta tai mökistä, mutta asiasta kertonut ystäväni ei muista, missä tämä ihmetys on. Onko joku muu kuullut?

Toinen iloinen yllätys on Pukkilassa sijaitseva japanilainen majatalo! Vau. En kuitenkaan halua nukkua kollegoiden kanssa samalla tatamilla tai pelkän paperiseinän takana, joten säästän Pukkilan Yado Oikawan myöhemmäksi. Sitä paitsi sinne pitäisi ajaa henkilöautolla... Junan tai bussin päässä olevat ovat etusijalla nyt.

Helsingissä toki on upeita kabinetteja. Jos jäämme tänne, karkaaminen toimistoon on mahdollista. Emme halua myöskään päästää porukkaa hajaantumaan työpäivän jälkeen vaan nautimme tiiviistä työstä kaksi päivää putkeen.

Lopputulos: elämystalous ei ole juurtunut Suomeen. Hesan butiikkihotellit kyllä ovat paikallaan, mutta kehä kolmosen jälkeen taitaa olla hieman ankeampaa... Ja me kun maksaisimme kokemuksista, historiasta ja tarinoista. Miksei kukaan tarjoa niitä? Haloo!

Sukupolvien eroista 2040

Meikä esiintyy, pari minuuttia julkisuudessa, joskin niukassa: 2040-keskustelu.

Loput tämän perjantain Nyt-liitteestä.

Miltä paljon näyttää?

Terveiset Lontoosta! Ennen kuin menen itse matkan yksityiskohtiin, annan teille osoitteen, jossa esitellään Chris Jordanin kantaaottavaa valokuvataidetta.

Jos sana kantaaottava aiheuttaa allergiaa, ajattele asiaa näin: Chris visualisoi määriä. Hän tekee tilastot eläviksi näyttämällä, kuinka paljon on paljon, kun pienet kulutusvirrat laitetaan samaan kuvaan. Tavarapaljoudet ovat myös häkellyttävän kauniita.