Esinetarinoita

Kävelymaisema

Näkymiä

Tältä näyttää maaliskuu Pohjois-Sveitsissä. Hauska seurata viinitarhan vuotta, syksyllä saan kuvia rypäleistä!

Noilla portailla voisi saada sykkeen ylös ja rasvaprosentin alas.

Oi puita

Jatkan mahdottoman epävisuaalista linjaani ja näytän teille kuvan, jos vain viitsitte seurata tätä linkkiä.

Muuton jälkeen minulla on ollut ikävä Englannin metsiä, ja tämä kuva alleviivaa sitä ikävää kyllä hyvin.

Suomi kaukaa katsottuna osa 3

Suomi on vihreä. Se vihreä on ryteikköä. Helsinki-Vantaalle laskeutuvat luulevat saapuvansa erämaahan, ja tavallaan saapuvatkin. Tiheästi asutun Euroopan mittapuilla Suomi on erämaata - teiden varsilla on useimmiten asumattomia metsiä, jopa Etelä-Suomessa. Siksi ns. kulttuurimaisemat ja historialliset tiet mainitaan turistioppaissa erikseen: siellä voi nähdäkin jotain. Varmaan siksi joidenkuiden on niin tärkeää korostaa olevansa kaupunkilainen! Muutoin kaikkialla ympäröivä muokkaamaton luonto voisi ahmaista urbaanissa huomiotaloudessa pyristelevän yksilön maalaiseen muottiin.

Toki olen metsien ja villin luonnon ystävä, sehän on hienoa, ettei kaikki ole kaavoitettua tai että kaikkialle pääsisi autolla. Kontrasti on kuitenkin kova, kun vertaa suomalaista maisemaa vaikkapa Alankomaihin, Saksaan tai tähän Lontoonläheiseen Englantiin, jota itse tarkkailen. Kaupungit ovat toisiinsa kasvaneita - kymmenen kilometrin välein on uusi keskusta. Valtatiet muuttuvat kaduiksi taajamien halki kulkiessaan, mikä osaltaan selittää liikenneruuhkia. Englannissa on vieläpä miltei mahdotonta pyöräillä, joten auto todellakin on kaikilla (paitsi minulla :) ja ehkä lontoolaisilla. Täällä on tavallista olla kaupunkilainen, jolloin maalla-asuminen ja maan omistaminen on etuoikeus.

Tiheäänasuttu Englanti on paradoksaalisesti saanut minut entistä kiinnostuneemmaksi kasveista. Täällä maa-ala on niukka hyödyke, jolloin palakin maata on arvokas. Maassa kasvavista luontokappaleista on tullut merkittäviä, ja niiden hoitaminen on arvostettu harrastus, joka sopii myös miehille, kuten teeveen julkkispuutarhurit todistavat. Tilanpuutteessa kasvatetaan ylöspäin, toisin kuin Suomessa, jossa lääniä riittää vaakaplantaaseille. Kaupunkiviljely ottanee vertikaalin suunnan käyttöön, kunhan pääkaupunkiseutu tihenee eurooppalaisiin mittoihin. 

Nostalgiamuseo

Aila Aumalan Nostalgiamuseo on kiintoisa paikka, ja museonpitäjä on varsin juoheva jutustelija, kuten Iltasanomien klipistä selviää. Jutusta ei kuitenkaan ilmene, missä museo on. Hakukone kertoo enemmän: Aumalan pientilalle perustettu museo on Varsinais-Suomessa ja jo toinen museo, jota hän pitää. Onpa Nostalgiamuseosta tehty kirjakin.

Ennen Iltistä Aumalan työstä on kiinnostunut Yle, joka kertoo museon sijaitsevan Marttilan Prunkilassa, noin 30 km Turusta, osoitteessa Heinojantie 44. Veikkaan, etten sinne ihan lähiaikoina pääse. On siis vain tyydyttävä olemaan samaa mieltä allaolevan kanssa.

    "Eihän esine olisi mitään ilman tarinaa. Kaikista tänne tulevista tavaroista kirjoitan aina muistiin siihen     liittyvän tarinan. Tarina on todella iso osa esinettä!"

Edelleen kaupungeista, maaseudusta ja kulutuksesta

Juttelin eilen maaseudun ja kaupungin kulutustyyleistä, kuten edellisestä kirjoituksesta voi arvata. Langan päässä oli ystäväni, joka on vannoutunut maalainen. Hän on sitä mieltä, ettei maalla kuluteta niin paljon kuin kaupungeissa - tutkimuksen linjoilla siis. Yritin mutista jotain kahdesta autosta, isosta talosta ja lentomatkoista, mutta jouduin toteamaan, että hän on oikeassa virikkeiden vähyyden suhteen. 

Maalla ei todellakaan kohdata kaikenlaista kivaa, jonka voi samantien ostaa. Tämän voi tietysti kiertää sillä, että tekee hartaan ostosmatkan johonkin jättimarkettiin keskellä Pohjanmaan tai muun maakunnan peltoja. Ystäväperhe keskittyy kuitenkin muunlaiseen - heillä keskeistä on tekeminen. Lasten harrastuksetkaan eivät tunnu olevan kovin välinekeskeisiä vaan laulua, voimistelua ja piirtämistä voi harrastaa melko vähillä varusteilla. 

Tällainen kulutusniukkuus ei kuitenkaan kuulu vain maalle (nyt ei olla enää sen tutkimuksen linjoilla). Elän itse todella paikallista elämää kaupungissa. Koska teen töitä enimmäkseen kotona, en joudu kulkemaan kaupungin läpi työmatkoillani. Täällä laidalla taas ei ole kauppoja. Ja jos käyn Lontoossa töissä, on niin kiire, etten ehdi katsella mitään, hyvä kun lounaan saa hankittua. Niinpä kodin ulkopuoliset menoni ovat aivan toisenlaisia kuin Suomessa. Kun lähden ulos, menen varta vasten joko museoon tai metsään, jos hieman kärjistetään. 

Ei tule hiilijalanjälkeä kuin satunnaisesta cheddarista ja valkoviinistä. Pitäisi varmaan vielä siirtyä brittiviineihin, muu ravintohan tulee paljolti tämän maan kamaralta. Hieman kuitenkin epäilyttää...

Helsinki, maaseutu ja MIPS-luvut

Töölönlahti, Katajanokka, Vanhankaupunginlahti. Paljon muuta en Helsingissä nähnyt viime viikolla, kun kävin puhumassa parissa tilaisuudessa. Ihmisiä sitäkin enemmän, muun muassa Sitran Maamerkit-ohjelman järjestämässä Imuilmiö-tapahtumassa, jossa pohdittiin maaseudun tulevaisuutta.

Tämä raportti tiivistää Maamerkkien tutkimuksia. Kuten tarkkaavainen lukija huomaa, olen ollut aiheen suhteen aktiivinen männätalvena. Joku toinen tarkkaavainen saattaa kysyä, kuinka tiukkapipoinen kaupunkivihreä saattaa osallistua maaseudun elvyttämiseen. Siellähän on pitkät etäisyydet, sähköä haaskaavia taloja ja lannoitetut pellot. On. On kyllä paljon muutakin, kuten

• lähienergiaa, varsinkin jos Tuuli Kaskisen visio toteutuu 
• itsekasvatettua luomuruokaa, taatusti kausittain saatavilla
• hyvinvointia tuottavaa estetiikkaa ja luonnonrauhaa 
• työtä joka ei vaadi päivittäisiä ajomatkoja kaupunkiin
• luontoa, joka siis on itseisarvo, ei vain väline ihmisten kokemuksiin

Sattuvasti eilen alkoikin vilkas debatti sosiaalisessa mediassa tuoreesta tutkimuksesta, jonka Hesari uutisoi niin, että kaupunkilaisuus saastuttaa enemmän kuin maalaisuus. En näe syytä toistaa niitä kriittisiä kommentteja, joita minua asiantuntevammat ihmiset ovat jo kirjoittaneet. Totean vain, että nyt meni ainakin Hesarissa ellei tutkijoillakin yhdyskuntarakenne ja elämäntapa samaan nippuun. Eli kun vauras suomalainen kuluttaa enemmän kuin vähävarainen suomalainen, ensimmäisen asuma ympäristö nähdään syypäänä: kaupunkilainen kuluttaa, siis ei syytä yhdyskuntarakenteen tiivistämiseen, jottei moinen lisääntyisi.

Olennaisempaa olisi todeta, että kaikissa ympäristöissä voi elää monella tavalla. On erilaisia kaupunkilaisia elämäntapoja. Myös maalla voi ekoilla olematta kammottu ekohippi. Maalla voi todellakin asua matkaamatta kaupunkiin joka päivä, minkä Soininvaara ehkä tahallaan unohti kommentistaan, iskeehän hän ns. nurmijärveläisyyteen ja ihan syystä. Jos työn voi tehdä kotona, syystä tai toisesta, työmatkoja on vähemmän kuin kaupungissa konsanaan. 

Ja jottei kiusallinen totuus unohtuisi, te tätäkin lukevat verkkoeläjät kulutatte aikamoisia resurssimääriä. Lukekaa eri esineiden mipseistä Suomen luonnonsuojeluliiton sivuilta. - Tässä tullaankin tämän blogin juurille, nimenomaan MIPS-luvut olivat yksi varhaisia postejani :) Paljon tuota minimaalisempaa blogausta ei varmaan saa aikaiseksi... 

 

 

Esimerkkejä byrokratiasta

Tulipa tänään vastaan kaksi hyvää esimerkkiä yrittäjien kohtaamasta byrokratiasta. Nythän yrittäjyys on muotia - huomasitte varmaan taannoisen Aalto Entrepreneurship Societyn järjestämän Suomi hyvinvoinnin jälkeen-tapahtuman osallistujamäärät. Liikkeellä Finlandiatalossa olivat nimenomaan nuoret. Yrittäjyys ei myöskään paikannu enää puoluepoliittisesti vain Kokoomukseen tai Keskustaan, kuten se parikymmentä vuotta sitten teki. (Tuolloinhan päivälehtijournalisti ei oikein voinut edes juttua yrityksestä, koska se olisi tulkittu mainonnaksi. Asialla ei välttämättä ollut mikään jutunteonlaatulautakunta vaan veikkaanpa että muut yrittäjät, mutta se on kokonaan toinen stoori...)

Facebookissa puolustettiin vähän aikaa sitten nuorta kahvilayrittäjää Tio Tikkaa, joka suunnitteli perustavansa Camionette-kahvilansa Helsinkiin. Kiinteistövirasto oli sitten torpannut luvan. Naamakirjassapa herättiin, nostettiin melu, ja kas, vääryys korjaantui, ja yrittäjä pääsee aloittamaan. Tosin alun perin luulin, että auto olisi liikkunut eri paikoilla, mutta uudessa Taloussanomien jutussa kerrotaan, ettei auto liiku vaan on nyt saanut paikan Helsingin keskeisimmältä paikalta ihan cityhuuhkajien vierestä. Ilahduttavaa ja hyvä Tiolle. Mutta ei kovin tasapuolista.

Tämän tapauksen yhteydessä tuli nimittäin puheeksi toinen vastaava tapaus, helsinkiläisille jo ennestään tuttu liikkuva jäätelöauto (ei se meluava franchisingtapaus vaan Tonibell), jolla ei olekaan kiinteistöviraston lupaa. Auto tosin on ilahduttanut muun muassa uimarannoilla useana kesänä. Yrittäjä Behidj Djafer kertoo Omakaupungin haastattelussa, että on vastikää saanut maksettavakseen korvauksia kaupungille aiheuttamastaan haitasta. Muinoin jostain muusta virastosta myönnettyjä myyntipaikkoja on myös ajan myötä vähennetty, varmaankin valitusten takia, veikkaan. Mitenkähän muuten Kotijäätelö on saanut autoilleen luvan ja varsin moneen paikkaan? 

Toinen merkillisyys sattui silmään Hesarin kotimaan uutisista. Luomusti rehuaan jo viljelevä Hannu Jokitalo ei saa lehmiään luomun piiriin, koska navetassa on vääränkokoiset ikkunat (!) ja koska ruokinnassa tarvittava valkuaistiiviste on ei-luomua luomuversion kalliin hinnan takia. Valkuaistiivisteen omaa tuotantoa varten yrittäjä ostaisi mielellään lisää peltoa, mutta naapuri ei voi joidenkin säädösten mukaan myydä maata yli 40-vuotiaille.

Kysymysmerkkejä pukkaa tässä kohtaa - en tunne maatalouden pelisääntöjä eikä EU varmaan toimintaa ainakaan helpota, mutta onpas esteitä. Ymmärrän ajatuksen lehmien hyvästä elämästä valoisassa navetassa, joskaan Suomen talvessa valon puute ei ehkä johdu ikkunoista sittenkään. Sen sijaan pellonmyymistä toiselle viljelijälle ei kai mikään estä. Näyttää siltä, että naapuritilallinen haluaa myydä maansa vain luopumistukisäännösten alaisuudessa, jolloin hän saa tukea ennen vanhuuseläkkeen alkamista. Ja noiden sääntöjen mukaan luopujan pitää myydä alle 40-vuotiaalle. Aika turha sääntö tässä nimenomaisessa tapauksessa, mutta tarkoitus on varmaan ollut siirtää maatalousammatteja nuorille yrittäjille, ei edistää omistuksen keskittymistä suurtilallisille, ainakaan tuettuna.

Yrittäjyys saa olla muodissa pidempäänkin, jos seurauksena on tällaisia näkymiä yrittäjien arkeen. Minua ainakin kiinnostaa. Loinpa juuri uuden kategoriankin blogiin. Maaseutu.