Esinetarinoita

Vesihöyryä pakoputkesta

Honda alkaa valmistaa autoja, jotka käyttävät polttoaineena vetyä ja tuottavat vain vesihöyryä. Polttokennotekniikka on avainsana. 

Autoja aletaan liisata Kaliforniassa, ei siksi, että vain siellä ymmärrettäisiin innovaatioiden päälle vaan siksi, että siellä on vetyasemia, joilla tankata. Ehkäpä täälläkin jonakin päivänä saamme höyrytä menemään. 

Uusi puheluboomi tulossa

Kun lentokoneissa kännykkään puhuminen tulee mahdolliseksi, saamme taas noin kymmenen vuoden tauon jälkeen kuulla lukuisia "arvaa missä mä olen" -avauksia.

Tosin aina ei Euroopan yllä edes tiedä, minkä maan alueella sattuu olemaan. Ehkä lentoyhtiön nimi tai konetyyppi on uusi paikanmääre. Ei, kyllä se on korkeus, joka kiinnostaa.

Onko todella pakko nähdä kaikki itse? Ja muita kysymyksiä

Joku matkatoimisto mainosti lähtemään kun vielä voi. (Kumma juttu, en nyt löydä sitä verkosta, onko se poistettu vai olenko nähnyt unta?)

Hyväksymme yleisesti ajatuksen siitä, että matkailu avartaa. Nykysuomalaisen tulee matkustaa, muutoin hän on juntti. Maailman kulttuurimonumentteihin pitää perehtyä itse. Jos taas museot ja patsaat eivät kiinnosta, on aikaa coolia trekata viidakoissa. Kaukoitä on monen valinta, ja tuloillaan hittilistoille on Etelä-Amerikka.

Kun on kerran ollut puhe vaarallisista ajatuksista, niin tässäpä yksi: mitäs jos ei matkustaisi lainkaan? Mitä siitä seuraisi? Oikeasti?

Tai jos matkustaisi, niin todella valikoiden: esimerkiksi kerran vuodessa tekisi hitaan matalahiilimatkan kohteeseen, johon perehtyisi sitten kunnolla ajan kanssa. Tai jossa huoletta makoilisi toimettomana pelkästä tunnelmasta nauttien. Vai liittyisikö matkailuun kokemisen ja tekemisen velvoite? Pitäisikö esimerkiksi tehdä vapaaehtoistyötä, jolla korvaisi aiheuttamansa ilmastonmuutoshaitan?

Minun (oletettuja ja muinaisia) työmatkojani ovat yleensä vienosti paheksuneet ihmiset, jotka itse elämysmatkailevat turistittomissa etäkohteissa, siis nimenomaan lentelevät ympäri maailmaa ;-) Kumpi on välttämättömämpää, työ vai vapaa? Ovatko työmatkatkaan pakko?

Päivän kysymys: pystyisitkö luopumaan matkailusta?

Maailman ympäri vuodessa

Facebookin Traveller IQ kannustaa tunnistamaan asioita eri puolilta maailmaa. Samanlaista nimeä voisi käyttää myös sovellus, joka kannustaa miettimään matkustamistapaa. Hyvän IQ:n saisi pelaaja, joka ei tuhoa planeettaa globaalin trivian nimissä. Toki oikeat vastaukset nytkin voinee tietää kirjojen ja webin avulla.

Laajamittainen maailmanmatkailu on edelleen osa sivistystä, mutta sen roolia tulisi kyseenalaistaa ja uudelleenmäärittää. Tämä voisi olla osa Slow Movement -liikettä, johon kuuluukin hitaan ruoan ja ostostenteon lisäksi hidas matkustaminen. Junalla matkustaminen ja patikointi ovat osa hidasta matkaamista, joskaan Slow Travel -väki blogeineen ei taida suoranaisesti puuttua lentämiseen, saatikka kritisoida sitä.

Mitä tapahtuisi, jos lentäminen kokonaan kiellettäisiin? Kokeillaan.

Junamatkailu räjähtäisi. Raideverkosto osoittautuisi pian liian suppeaksi. Matkustaminen pitäisi suunnitella reilusti aiemmin, jotta onnistuu saamaan lipun. Matkalla kenties myös viivyttäisiin pidempään, kuten Tanja Kotro aikanaan esitti 2040-ajatuksenaan. Junaonnettomuuksia tapahtuisi luultavasti aiempaa enemmän, koska raiteet ahdettaisiin vaarallisen täyteen. Vaunu- ja veturivalmistajat tekisivät rahaa, eikä tuotantokapasiteetti alkuun riittäisi tilauksien paineessa.

Lisäksi muita maailmankolkkia esittelevät ohjelmat lisääntyisivät. Niitä tuottaisivat paikalliset tuotantoyhtiöt, koska ulkomaalaiset eivät saisi matkustettua niihin tarpeeksi edullisesti tai nopeasti. Myös immersiivinen eli mahdollisimman elämyksellinen esitystekniikka kehittyisi, koska ihmiset korvaisivat matkojaan virtuaalisilla pikakokemuksilla.

Laivaristeilyjä myytäisiin luksuksena samaan tapaan kuin 1900-luvun alkupuolella. Tällaisia matkojahan on koko ajan ollut tarjolla: RMS Queen Elisabeth 2 liikkuu edelleen Atlantilla, ja matkaajat nauttivat täysihoidosta. Merilläkin olisi kuitenkin entistä enemmän menijöitä, ja laivanrakennus kukoistaisi. Suomen telakat saisivat tästä osansa.

Rikkaiden hurvitellessa risteilyaluksissa ja Idän pikajunissa köyhälistö eläisi paikallisesti. Opiskelijat saattaisivat liftata ulkomaille viettämään välivuotta. Amerikkalaisten ja australialaisten nykyäänkin suosima Euroopan tai Aasian vuosi olisi laajempi ilmiö: jopa Siperia saisi kiinnostuneet liikkeelle. Helsingistä Kiinaan Siperian kautta matkaavat muodostaisivat Facebookiin ryhmiä. jossa he jakaisivat matkakuviaan (varsinkin jos Facebook ei enää omistaisi sinne laitettuja kuvia :-).

Haircut: Lanttu tahtoo Tukholmaan

Olen Facebookin vihannestestissä osoittautunut lantuksi, ja kaupunkipersoonallisuuteni on Tukholma. Lienee syytä harkita muuttoa Ruotsiin :-)

Vakavasti ottaen, Ruotsihan on aarreaitta. Se on osa historiaamme, ja se on lähellä. Kaupunkiloma Tukholmassa on kuin parempilaatuinen kotimaanmatka. Kaikkea on enemmän, ja moni asia on ennennäkemätön. Jos siellä ei olisi kovin kotimainen ilmasto, lähtisin sinne pikareissulle heti viikonloppuna. Nyt nimittäin olisi pieni virkistysloma tarpeen.

Nyt se löytyi

Maja puussa on kuin onkin olemassa! Se on osa Herrankukkaron majoitustarjontaa. Katsokaapa heidän sivuiltaan kohtaa majoitus ja vierittäkää palkkia alaspäin.

Oooh, tuonne on päästävä.

Herrankukkarolla on kaipaamani konsepti. On vedetty puurakentaminen ja perinne äärimmilleen. Luvataan totaalista irtiottoa. Tällaisessa yhteydessä ei haittaa yhtään, että ollaan hirsimökissä. Koko kuvio on niin kreisi, ei mitään harrasta maaseuturomantiikkaa vaan irrottelua.

Mikä parasta, palvelujen suunnittelussa on käytetty mielikuvitusta. Vai mitä sanotte jazzin kuuntelusta saunassa? Tapahtuman nimi oli Smoke Swing. Hykerryttävää.

Nyt vain miettimään sopivaa syytä matkustaa Rymättylään.

Kesän kokemussaldo

Nyt kun sää on kylmennyt ja elo rauhoittunut, on aika kerrata kesän kokemuksia. Ne, jotka odottavat biletysraportteja, voivat jo siirtyä muihin blogeihin. Nyt nimittäin on puhe museoista ja kirjoista :-)

Tukholma on ihana kaupunki ja siellä on erityisen paljon nähtävää historian, varsinkin esinehistorian ystäville. Moderna museetin yhteydessä on fantastinen arkkitehtuurimuseo, jossa yhteen isoon saliin on saatu esille koko ruotsalaisen arkkitehtuurin kaari. Suomi on entinen Ruotsi, ja siten Ruotsin historia yhtyy omaamme, joten sinne vaan finskit katsomaan, miten taloja on tehty muinoin ja sittemmin.

Kunnon museon tunnistaa hyvästä kirjakaupasta. Arkkitehtuurikirjoja oli kuolattavan paljon, mutta mukaamme tarttui vain kaksi: Ruth Slavidin Wood Houses (Laurence King Publishing Ltd 2006) ja Dominique Gauzin-Müllerin Sustainable Living: 25 international examples (Birkhäuser 2006). Kumpaakaan ei ole vielä luettu, kun työ, webissä pyöriminen ja mökkiprojekti ovat vieneet kaiken ajan ja energian. Olen kyllä avannut niiden kansia ja aikonut lukea. Raportoin edistyksestä, kun sen aika on.

Toinen kiva museokokemus on Singaporesta - National Museum of Singapore. Siellä Singaporen historiasta on tehty kerrassaan vaikuttava, ihmisten arkeen ja yksilöllisiin tarinoihin pureutuva näyttely, jossa multimedia on kantava idea. Videoita ja äänitteitä piisaa. Kahden ja puolen tunnin intensiivisen sukelluksen jälkeen totesimme kellon olevan sen verran, että museo jo sulkeutuu. Olimme tuossa vaiheessa vasta 1900-luvun alussa. Muu museon tarjonta jäi auttamatta näkemättä, koska rajansa se on historiannälälläkin.

Singaporesta ostin hauskan Food Design -kirjan (teNeues 2005), jota viikonloppuna aloin selata ajatuksella. Tukuisa opus sisältää yllättävän paljon Iittala-esimerkkejä. Kirjassa on paljon hauskoja design-oivalluksia, joita aion etsiä webistä teidän nähtäväksenne.

Näin syyskausi alkaa nyt oikeasti. Aivot pelaavat paremmin, kun ei paista.

Ylityöllistynyt pahoittelee

Huomasin tänään, että olen kirjoittamassa yhteensä viittä blogia. Niinpä tämä pääblogini on joutunut sivuosaan, kun muualla tapahtuu niin paljon. Pahoittelut.

Mielenvirkistykseksi kuitenkin tämä tyylikäs pubi Lontoosta.

Lontoo

Jo vuonna 2003 ostin Peter Ackroydin teoksen London The Biography. Luin sitä muistaakseni yhden luvun. Jostain syystä lukeminen tyssäsi siihen: olisiko ollut niin, että kirja vaati suhteellisen hyvää Lontoon paikallistuntemusta tuntuakseen merkittävältä?

Selitän. Jos jotain oli tapahtunut paikassa x, niin so what? Mutta kun jotain on tapahtunut vaikka Lahden Kiveriössä, niin johan meikäläistä kiinnostaa. Tarkoitan tällä sitä, että omakohtaisuus lisää paikkojen ja niihin liittyvien tapahtumien kiinnostavuutta eksponentiaalisesti. Se että venäläiset ison vihan aikaan tuhosivat Auhjärven ylittävän sillan Sysmän Nikkaroisissa, ei teille varmaan ole mikään juttu, mutta minulle varsinainen löytö.

Niin, se Lontoo.

Kävin Lontoossa ensimmäisen kerran kuudentoista vanhana kielikurssin yhteydessä. Paikan suuruus, ruuhkaisuus - ja saasteisuus - tekivät vaikutuksen. Toki keskeistä oli myös se, että yksi jos toinen listahitti tuli tuosta kaupungista, samoin kuin uusromanttinen musa, joka oli tuolloin edelläkävijäherkkua. 1980-luvulla muoti matkusti Lontoosta Tukholmaan vuoden ja Tukholmasta Helsinkiin vuoden. MTV oli juuri perustettu, mutta se ei näkynyt Suomessa kuin harvoissa paikoissa. Tuolloin nuorisokulttuuri oli paljon paikallisempaa kuin nyt, jolloin joka kolkka on kiinni muodin hermossa. (Toki kaikki tulkitaan paikallisesti edelleen, mutta tietoisuus ilmiöistä on varsin reaaliaikaista.)

Parikymppisenä menin Lontooseen viikoksi yksin. Äitini osti minulle matkan lahjaksi, koska hän oli sitä mieltä, etten kansainvälisty oikealla tavalla hengaillessani lahtelaisissa rokkiporukoissa. Matka oli oikein mukava. Kiersin museoita, ja ostin muotia. Keskeinen tuliainen olivat mustat nahkahousut. Eli se niistä paremmista vaikutteista.

Viime viikon Lontoon matkalla majoituin sattumalta samoilla kulmilla, joilla suomalaiset pakettimatkalaiset ovat pitkään pyörineet. Bayswater on edullinen kaupunginosa, ja sieltä on hyvät yhteydet kiintoisampiin Lontoon osiin. Se oli ainoa vaihtoehto, kun opiskeluaikoina matkustin tuulettumaan Britteihin. Lontoo-matkaopaskirjani ei edes esittele sitä, mikä kertoo paljon paikan luonteettomuudesta.

Torstaina kävelin Bayswater Roadin ylitse virkistymään Kensington Gardensiin samalle kulkuväylälle kuin parikymmentä vuotta sitten. Ajattelin ajan kulkua ja sitä, miten vähän asiat ovat tuossa ajassa muuttuneet, vaikka ovatkin samalla muuttuneet paljon. Käyn edelleen Lontoossa museoissa ja muotiliikkeissä. Vanhat kaverit tunnistaisivat minut edelleen ulkonäöstä. Kuuntelen osin samaa musaa kuin tuolloin (joskin luojan kiitos myös uusia artisteja!). Kensington Gardens, jonka hiekkakujalla seisoin, oli aivan samanlainen kuin ennenkin: nurmikolla istui vapaalla olevia ryhmiä, lentokoneet lensivät puiston yli kohti Heathrowta, ja vapaana olevia koiria kirmasi ihmisten seassa. Serpentineen liittyvä The Long Water näkyi etäämpänä.

Yksi mahdollinen muutos jäi tarkistamatta: olikohan puistossa roskiksia, vai onko ne otettu pois pommiriskin takia? Toinen muutos oli ilmiselvä: olen aivan eri ihminen kuin 1986.

Lontoo on vauraudessaan edelleen tyrmistyttävä paikka. En tiedä, miten vanhaa rahaa perineet miljönäärit kuluttavat aikaansa, mutta valinnanvaraa kyllä on. On oikeastaan ihan hyvä, etten jaksa kääntää puntia euroiksi, puhumattakaan markoista, joiksi käännettyinä kaikki hinnat ovat huimaavia. Nyt maksoin hotellista vain 95 puntaa, siis noin 800 markkaa yö. Huone oli mitättömän pieni ja palvelu heiveröistä. Edellisen reissun hotellitaksa oli yli 200 puntaa yöltä. Siis kolmisensataa euroa. Tuolloin hintaan luojan kiitos kuului vapaa Internet-yhteys ja upea aamiaiskokemus. Mutta silti. Kuinka kukaan pystyy opiskelemaan Lontoossa?

Saattaisin kuitenkin haluta asua siellä.

Hylätyt kaupungit ja elävät

Mielenkiintoisen näkökulman maailmaan tarjoaa hylättyjä kaupunkeja esittelevä Lost Cities. Se on osa Shunya-nimisen matkailijan ylläpitämää laajempaa kokonaisuutta, johon kuuluu myös laaja Intiaa esittelevä osuus.

Tuollaisista paikoista saisi jännittävän matkakohdelistan. Mutta kuka haluaa nähdä vain hylättyä, kun voi suunnata sinne, missä on edelleen elämää? Kuten Lontooseen ;-) Lupaan raportin jostain Lontoon museosta ensi viikolla. (Jaa museoissako se elämä on?)

Neljä päivää Westminsteristä käsin tehtäviä retkiä - eikun siis töitähän siellä tehdään! Ja iltaisin hieman retkiä.