Esinetarinoita

Hieman lyö yli

Uusilla teknologioilla on tapana saada aikaan hurmosta. Niiden nimissä myydään ihan mitä vaan. Syntyy kaikenlaisia alkuliitteitä ja kampanjatermejä. 1960-luvulla oli avaruus kova sana, mutta enpä tiennytkään, että 1950-luvulle asti radioaktiivisuudella myytiin muun muassa hammastahnaa, puuteria ja vettä.

Mitähän nykyisiä tuotteita kauhistellaan tulevaisuudessa? Veikkaan, että erilaisilla kemianteollisuuden tuottamilla ainesosilla saattaa olla huono maine aikanaan. Joidenkin lääkkeiden pitkäaikaiset sivuvaikutukset saattavat yllättää. Ja mitenkähän käy some-alkuliitteen ja verkkohypen kanssa? No, ne nyt eivät sentään säteile.

Kiinnostava uusi yritys: Omuus

Lyhyt mainos:

Omuus on kahden väri- ja materiaaliosaajan yritys, joka yhdistää "brändin ja kuluttajat kaikkein intuitiivisimmalla tavalla – aistien kautta". Heidän blogissaan on kiintoisia esinekuvia, suosittelen!

Viikon 4 esine

Jotkut jo tietävätkin, että inhoan sukkahousuja. Varsinkin ohuita ihonvärisiä. En ymmärrä, mikä niiden funktio on. Tai ymmärrän ja juuri siksi inhoan.

Ihonväriset sukkahousut antavat illuusion, ettei niitä ole lainkaan. On vain iho. Niillä siis valehdellaan. Keskellä talvea moisten katsojaakin palelee. Jos on niin kylmä, että lisävaatetta tarvitaan, niin eikö olisi rehdimpää laittaa vaikka mustat sukat tai siniset? Kyllä ne sääret niissäkin näkyvät, kenties jopa paremmin. Ja ihminen on jotenkin tolkullisemman näköinen, varsinkin työympäristössä, kun jalat eivät vaikuta paljailta. Kun osaston miehet ovat (tumma) puku päällä, beessikinttuinen nainen on eri maata huonolla tavalla.

Olen varmasti vähemmistössä tämän mielipiteeni kanssa.

Viikolle neljä sukkikset pääsivät siksi, että löysin vaatekaapista muutaman vuoden takaiset turkoosit sukkahousut. Ovat vielä jotain merkillisen miellyttävää materiaalia, joten niistä tuli nyt kotiasu.

Uusia ja vanhoja kolttuja

Kun muuttaa tarpeeksi usein, ei voi enää nauttia löytöretkistä omiin vaatekaappeihin. Pahvilaatikoissa ei ole yllätyksiä tyyliin "tässä takissa kävin Roxy Musicin konsertissa", niin kuin Guardianin Rebecca Smithersillä. No, en ole nähnyt Roxy Musicia koskaan missään, levyltä vain kuunnellut, mutta ymmärtenette idean.

Smithers on ryhtynyt vaatteidenostolakkoon. Hän aikoo käyttää vain vanhoja tamineitaan ja korjata niitä tarvittaessa. Sääntö pätee kaikkiin vaatekappaleisiin, myös alusvaatteisiin. Tosin lukija kyllä ymmärtää haasteen helpoksi, kun Smithers kertoo äitinsä ohjeiden mukaan säästäneensä kaikki vaatteet. Hänellä on 26 takkia ja 50 paria kenkiä. Ja minä luulin keränneeni takkeja... Tajuan juurikin olevani ihan superjärkevä puritaani. Itse asiassa kadehdin Smithersin kokoelmia. Missä on mun vintage?

Olen kylläkin samassa veneessä hänen kanssaan siinä, että kaapissani on garmentteja, joita en koskaan pidä. Pidin kuitenkin joskus. Esimerkiksi eräisiin monipäiväisiin häihin teetetyt koreat juhlakoltut ovat edelleen tallella. Ne ovat niin erikoisia, etten luultavasti voi laittaa niitä ylleni Euroopassa. Kaakkois-Aasiassa ne olisivat juuri sopivan bling-bling.

On sellaisiakin vaatteita, joita en pitänyt - ja enää se ei onnistu. Ostin kymmenisen vuotta sitten mahdottoman kauniin pitkän kapean hameen, jolle uskoin löytyvän käyttöä iltatilaisuuksissa. Missä iltatilaisuuksissa? Kysyn vaan. Nyt en enää mahdu tuohon hameeseen ja voin sanoa, etten koskaan kyllä mahdukaan. En voi heittää sitä poiskaan, koska se oli kallis ja se on todellakin kaunis. Uskon, että löydän sille ajan myötä sopivan uuden omistajan.

Aion seurata Smithersin palstaa. Ei varmaan ole yllätys :)

Ihan kiinnostavaa mutta...

Älyvaatteet ne jaksavat sinnitellä muotoilijoiden konseptisessioissa. Vähän niin kuin älykäs koti, smart home, jollaisissa valot säätyvät itsekseen ja tietokonee luuraa kaikkien toimintojen takapiruna. Toivon vielä näkeväni, että vuosikymmenien sinnikäs keksiminen tuottaa älyvaatteen, jollaisen kuluttajakin haluaa. Ja jollaisen voi pestä ja silittää, jos on tarvis. Ja joka oikeasti ratkaisee jonkin ongelman tai on edes hauska.

Talteen tämäkin

Jostain syystä en pysty vastustamaan tällaisia kirjoja. Muodin sosiologiaa ja historiaa. Ei nyt juuri liity mihinkään, mutta kyllä se jossain vaiheessa on tarpeen. Viime aikoina on ollut käyttöä muutamalle ammoin hankitulle kirjalle, mikä todistaa hamstrauksen kannattavan. 

Kulutusaakkosia: kampaamo

Tänään oli varsinainen miniseikkailu. Kulutin palveluja ja kemikaaleja: kävin ensimmäistä kertaa kampaajalla Englannissa. Ja sehän oli erilaista se.

Ensinnäkin, täällä asiakasta on vastassa usea tekijä. Hiukset värjää eri ihminen kuin leikkaa, eli kaksi ammattilaista mainitaan ihan nimeltä varauskortissa. Näitä ammattilaisia on viittä eri osaamistasoa ainakin Tony&Guyssä, joiden palveluita tänään ostin. En tiedä, mille tasolle tekijät sijoittuvat, enkä tiedä onko korrektia kysyä. Heidän lisäkseen oli erikseen hiustenpesijä, joka irrotti foliosiipaleet hiuksista ja laittoi myös lisäsävyn, jolla korjattiin vaalennuksen tulosta. Ja kassassa on sitten vielä eri ihminen.

Oli hauska tarkkailla nuorten naisten muotia. Miltei kaikki kampaamon työntekijät nimittäin olivat varsin nuoria naisia. Kolmella neljästä oli mattamaiseksi vaalennettu 80-lukuhenkinen bobby. Olikin helppoa saada oma kampausidea perille, kun mallikappaleita oli itse tekijöissä ;) Sen sijaan en aio ottaa mallia superlyhyistä minihameista.

Hankalinta reissussa oli ymmärtää kampaamotermejä. Laitetaanko z vai y? Onko ennen ollut x? Ei kuulkaa mitään havaintoa. Lisäksi värintekijällä oli varsin rapsakka aksentti, joka selvästi poikkesi muista.

Mutta nyt minulla on siis vakitekijät, joille varaan seuraavankin ajan. Taas yksi arkinen askel otettu.

Arttu meets business

Kaupallisuus ja taide lyövät kivasti kättä IvanaHelsingin sivuilla.

Muoti on pahasta, tyyli ei

Vaikka olenkin muotikriittinen (kuten tänä aamuna Ylen Aikaista kuunnelleet huomasivat) enkä itse järin elegantisti pukeutunut, haluan silti edistää suomalaisten suunnittelijoiden menestystä. Oma lukeva yleisöni ei kenties ole kaikkein otollisin aiheelle, mutta katsokaa silti tätä listaa.

Olen entinen rättihullu (juu-u), ja arvostan edelleen hyvin tehtyjä kauniita vaatteita. Ennen kaikkea ihailen ihmisiä, jotka suvereenisti leikkivät eri tyyleillä tai ovat luoneet oman tapansa pukeutua. Se mistä en pidä on muodin mekanismin käyttäminen vaatteiden vanhentamisen keinona.

Toki vaihtelu on kivaa ja uusi muoti kiehtoo, mutta samalla se syrjäyttää sivuun käyttökelpoisia vanhoja vaatteita, jotka eivät enää näytä oikealta. Muodilla saadaan tavaroiden kiertonopeus kasvamaan niin, että mallistot vaihtuvat jopa kahdeksan kertaa vuodessa. Voiko joku hyvällä omallatunnolla sanoa sen olevan hyväksi ympäristölle?

Näin ollen olen samoilla linjoilla presidentti Tarja Halosen kanssa, joka viittasi tänään tähän(kin) aiheeseen puheenvuorossaan Megapoliksessa. Olen samoilla linjoilla myös Liisa Jokisen kanssa, joka samaten puhui tänään Megapolis 2022:ssa. Hän vaihtoikin juontajan tarjoaman sanan muoti sanaan tyyli. Sen sijaan että seuraa muotia voi rakentaa omaa tyyliään. Jokinen esitteli yksilöllisiä tyylejä omassa osuudessaan.

On itse asiassa erittäin mielenkiintoista huomata, kuinka jotkut ajatukset ovat ikään kuin ilmassa ja kuinka ne poimitaan yhtä aikaa eri paikoissa. Kirjoitin nimittäin suurimman osan tästä tekstistä ennen Megapolikseen menoani. Sitten kuulin Jokisen oivallisen johdannon tyylikuviinsa. Kuin piste iin päälle!

Muotia voi tehdä vastuullisestikin, niin että sekä ekologiset että eettiset arvot otetaan huomioon. Näin toimiin muun muassa Ilona Hyötyläisen Miun-merkki, joka teettää työt kankaanpainatusta myöten Suomessa. Hän luottaa siihen, että Suomessa sekä työntekijöiden olot että ympäristösäädökset ovat paremmalla tolalla kuin halpatuotantomaissa.

Taidan muuten piipahtaa Miun myymälässä katsomassa, voisinko muuntaa rationaalisen selviä arjesta -tyylini hieman naisellisemmaksi ;-)

Hajuvesin kohti parempaa maailmaa

Olen jonkin aikaa harkinnut muuttaa paperisen Hesaritilauksen sähköiseksi. Silloin ei kuitenkaan luultavasti tulisi luettua kaikkea sitä, mitä lattialle levitetystä lehdestä luen. Näytön äärellä ei ole kiva istua kauan. Olohuoneen lattialla sen sijaan menee sunnuntaisin helposti yli tunti.

Tänään HS:n parasta antia oli Issey Miyake -juttu. Yrityksen taiteellisen johtajan mukaan tuotesuunnittelua ohjaavat laatu ja ekologia. Esimerkiksi farkkuja ei kemikaalein värjätä vaaleiksi vaan niihin kudotaan vaalea väri. Miksi kukaan ei ole ajatellut tällaista ennen? Luultavasti kyseessä on kalliimpi menetelmä mutta silti.

Yritys kustantaa innovaatiotyönsä hajuvesien myynnillä. Eri tuotelinjat eivät siis ole tulosvastuullisia sillä tavoin, että kunkin pitäisi kustantaa omat kokeilunsa. Hajut kannattelevat muuta toimintaa. Olen näemmä itsekin osallistunut heidän tuotekehityksensä tukemiseen - kylpyhuoneessa on Miyaken tuoksupullo!

Miyakella vastustetaan tuhlausta. Tämä ajatus kuitenkin mahdollistuu vain, koska kuluttajat tuhlaavat hajuvesiin. Muutoin heidän kangasta säästävät leikkausideansa eivät olisi maailmanlaajuisesti tunnettuja vaan jäisivät yhtä näkymättömiksi kuin kotiompelijoiden pihiys.

Toki on hienoa, että joku yrittää! Systeemin keinoja käyttämällä he yrittävät muuttaa systeemiä. Ostan heidän tuoksujaan jatkossa entistä iloisemmin.