Esinetarinoita

Makoisa joulukalenteri, jonkun mielestä

Kas, kissoillakin on joulukalentereita .

Ruokaesineitä

Tämä jättilusikka on tarkoitettu kauhalle tai muulle kättä pidemmälle. Ei tahraannu työtaso, kun asettaa työvälineen kesken hämmentämisen lepäämään tähän. Voi tietysti kysyä, pitääkö tähän tarkoituksen uhrata terästä vai olisiko keittiöpaperin palanen ekologisempi vaihtoehto.

Yhdistämisen taito

Mitä yhteistä on muodilla ja ruoalla?

Molemmat ovat yhdistämisen taidetta. Molemmissa on kysymys hyvästä mausta.

Itse asiassa myös sisustaminen kuuluu samaan joukkoon. Siinä yhdistellään sisustuselementtejä keskenään ja itse tilaan.

Yllättävät yhdistelmät ovat kaikkien näiden toiminnanmuotojen mauste. Kaikissa voi toisaalta edustaa konservatiivista linjaa yhdistämällä varman päälle perinteisiä ohjeita seuraten.

Jos oikein ollaan suvaitsevaisia, myös elokuva pääsee tähän ryhmään. Elokuvassahan on viime kädessä kyse montaasista - erilaisten kuvien (ja äänen) yhdistämisestä niin, että syntyy visuaalinen tarina. Elokuva on siis leikkauksen taidetta. Sen muut osa-alueet palautuvat muihin taiteenaloihin: kuvaaminen valokuvaukseen ja kuvataiteisiin, käsikirjoittaminen dramaturgiaan, näytteleminen teatteriin, äänittäminen musiikkiin...

Yhdistäminen vaatii osaamista, mikä muistuttaa mukavasti, että taiteen taustalla piilee taito.

Skrooots

Moniin esineisiin on tunnesuhde. On myös esineitä, jotka sinänsä eivät ole rakkaita tai vihattavia (koska ne unohdetaan minuutti käytön jälkeen) mutta jotka silti saattavat aiheuttaa mitä komeimpia reaktioita. Todistin tänään vaikuttavaa epätoivokohtausta työpaikan keittiössä, kun kollega saapui kahvitermoskannulle. Hän painoi kannun vipua pumpatakseen kahvia mukiin. Kuului vain rohiseva "skroooots" - kannu oli tyhjä. Sitten kuului "aaarrggh". Ja nyt kyse ei ollut käytettävyydestä vaan sisällön puutteesta.

Saattaa päteä joihinkin niinsanottuihin sisältöihinkin, eli niinkutsuttujen sisällöntuottajien tekeleisiin, jotka ovat yhtä tyhjiä kuin meidän kahvitermoskannu.

Salaattilinko!

Mitä oli elämä ennen salaattilinkoa? Ei ainakaan vihreää.

Ostimme pari viikkoa sitten oheisessa kuvassa näkyvän muovisen vempeleen, jonka kantta painamalla saa sisällä olevan mekanismin pyörimään vinhasti. Keskipakoisvoima nakkaa ylimääräisen veden salaateista muoviverkon läpi laitteen laitamille. Huuhdellut salaatit siis kuivuvat hetkessä. Perheemme salaatinsyönti on triplaantunut, kun ei tarvitse miettiä, kuka viitsisi pestä raaka-aineet.

Koneeton konsti hoitaa sama asia on laittaa huuhdellut salaatinlehdet puhtaan keittiöpyyhkeen sisään ja heiluttaa kangasmyttyä kuin linkoa. Haittapuolena on tosin, että vesi tulee kankaan läpi ja pirskottuu pitkin keittiön seiniä. Kankaan kanssa huiskiminen vaatii myös tilaa, jota ei kovin monessa suomalaiskeittiössä taida sittenkään olla tarpeeksi.

Kuinkakohan vanha keksintö salaattilinko on? Haluaisin kiittää keksijää.

MIPS!

Esineiden tuottaminen rasittaa luontoa ja luonnonvaroja. Ekologisuus viittaa tuotantotapaan ja sitä kautta kulutukseen, jossa luontoa kuormitetaan niin vähän kuin mahdollista. Voisi siis sanoa, että ekologisuudessa on kysymys alhaisista mips-luvuista (material input per service-unit), siis siitä että saadaan mahdollisimman paljon tuotetta tai palvelua mahdollisimman vähäisellä materiaalien käytöllä tai siirrolla. Tämä kuulostaa mielestäni järkevältä. Tämä on myös tapa saada yritykset kiinnostumaan ympäristöystävällisyydestä - siinähän säästää, kun ei haaskaa raaka-aineita tai energiaa...

Tästä näkökulmasta onkin jännittävä purkaa erilaisia ekologisuus-käsitteitä. (Myönnän - oudot ovat harrastukseni! Mutta en ihmettelisi, vaikka aiheesta olisi tehty gradukin.)

Itse olen erityisen ällistynyt puhetavasta, jota olen tavannut italialaisessa keskustelussa. Tuotetta saatetaan mainostaa ekologiseksi (ecologico), jos se on tehty luonnonmateriaalista. Tämän mukaanhan puuvillakin olisi ekologinen valinta. Ilmeisesti tällaisessa puheenparressa on ajateltu enemmän tuotteen palautumista kiertokulkuun kuin sen tuottamisen aiheuttamia haittoja.

Olen yrittänyt viljellä mips-käsitettä, mutta kuka pystyy laskemaan tuotteille mips-arvoja? Sellaisen määrittelyssähän on huomioitava raaka-aineiden lisäksi myös muun muassa kuljetukset - siis kaikki materiaalivirrat. Olisi hauska joskus kokeilla moista, edes summittaisin luvuin. Kumpi on mips-mielessä ekologisempaa, suomalainen kasvihuonetomaatti vai eteläafrikkalainen viinirypäle? Entä puusta tehty paperi vai muovisekoitteinen Aasian maissa suosittu "paperi"?

Mipseistä lisää teoksessa Luonnon uusi laskuoppi (Helsinki 2000), jonka on kirjoittanut Friedrich Schmidt-Bleek.