Huomasin tänään, mikä minua korpeaa sanassa urheilulaji: laji! Mikä ihmeen laji?
Ensin ihmiset liikkuvat luonnostaan, usein tarkoituksenmukaisesti, joskus huvikseen. Heti kun lajittelu alkaa, tekeminen esineistyy tarkkailun kohteeksi ja mitattavaksi. Siitä tulee suoritus. Juuri se on ärsyttävää. Suoritus on muita varten, niitä mittaajia ja kyttääjiä, ei itseä. Liikkumisen ilo häviää niiltä, joilla vielä äsken oli kivaa. Lajiharrastajat syynäävät sääntöjä ja tarkkailevat liikkujaa.
On niitäkin, joiden on suorastaan pakko päästä vertailemaan itseään muihin eli voittamaan, silloinkin kun muut porukassa ovat vain viihtymässä. Minä säälin heitä. Kilpailisivat keskenään. (Ja niinhän ne varmaan tekevätkin ;-)
Ehkä on niin, että liikkuminen on minun juttuni ja urheilu ei.