Tulipa tänään vastaan kaksi hyvää esimerkkiä yrittäjien kohtaamasta byrokratiasta. Nythän yrittäjyys on muotia - huomasitte varmaan taannoisen Aalto Entrepreneurship Societyn järjestämän Suomi hyvinvoinnin jälkeen-tapahtuman osallistujamäärät. Liikkeellä Finlandiatalossa olivat nimenomaan nuoret. Yrittäjyys ei myöskään paikannu enää puoluepoliittisesti vain Kokoomukseen tai Keskustaan, kuten se parikymmentä vuotta sitten teki. (Tuolloinhan päivälehtijournalisti ei oikein voinut edes juttua yrityksestä, koska se olisi tulkittu mainonnaksi. Asialla ei välttämättä ollut mikään jutunteonlaatulautakunta vaan veikkaanpa että muut yrittäjät, mutta se on kokonaan toinen stoori...)
Facebookissa puolustettiin vähän aikaa sitten nuorta kahvilayrittäjää Tio Tikkaa, joka suunnitteli perustavansa Camionette-kahvilansa Helsinkiin. Kiinteistövirasto oli sitten torpannut luvan. Naamakirjassapa herättiin, nostettiin melu, ja kas, vääryys korjaantui, ja yrittäjä pääsee aloittamaan. Tosin alun perin luulin, että auto olisi liikkunut eri paikoilla, mutta uudessa Taloussanomien jutussa kerrotaan, ettei auto liiku vaan on nyt saanut paikan Helsingin keskeisimmältä paikalta ihan cityhuuhkajien vierestä. Ilahduttavaa ja hyvä Tiolle. Mutta ei kovin tasapuolista.
Tämän tapauksen yhteydessä tuli nimittäin puheeksi toinen vastaava tapaus, helsinkiläisille jo ennestään tuttu liikkuva jäätelöauto (ei se meluava franchisingtapaus vaan Tonibell), jolla ei olekaan kiinteistöviraston lupaa. Auto tosin on ilahduttanut muun muassa uimarannoilla useana kesänä. Yrittäjä Behidj Djafer kertoo Omakaupungin haastattelussa, että on vastikää saanut maksettavakseen korvauksia kaupungille aiheuttamastaan haitasta. Muinoin jostain muusta virastosta myönnettyjä myyntipaikkoja on myös ajan myötä vähennetty, varmaankin valitusten takia, veikkaan. Mitenkähän muuten Kotijäätelö on saanut autoilleen luvan ja varsin moneen paikkaan?
Toinen merkillisyys sattui silmään Hesarin kotimaan uutisista. Luomusti rehuaan jo viljelevä Hannu Jokitalo ei saa lehmiään luomun piiriin, koska navetassa on vääränkokoiset ikkunat (!) ja koska ruokinnassa tarvittava valkuaistiiviste on ei-luomua luomuversion kalliin hinnan takia. Valkuaistiivisteen omaa tuotantoa varten yrittäjä ostaisi mielellään lisää peltoa, mutta naapuri ei voi joidenkin säädösten mukaan myydä maata yli 40-vuotiaille.
Kysymysmerkkejä pukkaa tässä kohtaa - en tunne maatalouden pelisääntöjä eikä EU varmaan toimintaa ainakaan helpota, mutta onpas esteitä. Ymmärrän ajatuksen lehmien hyvästä elämästä valoisassa navetassa, joskaan Suomen talvessa valon puute ei ehkä johdu ikkunoista sittenkään. Sen sijaan pellonmyymistä toiselle viljelijälle ei kai mikään estä. Näyttää siltä, että naapuritilallinen haluaa myydä maansa vain luopumistukisäännösten alaisuudessa, jolloin hän saa tukea ennen vanhuuseläkkeen alkamista. Ja noiden sääntöjen mukaan luopujan pitää myydä alle 40-vuotiaalle. Aika turha sääntö tässä nimenomaisessa tapauksessa, mutta tarkoitus on varmaan ollut siirtää maatalousammatteja nuorille yrittäjille, ei edistää omistuksen keskittymistä suurtilallisille, ainakaan tuettuna.
Yrittäjyys saa olla muodissa pidempäänkin, jos seurauksena on tällaisia näkymiä yrittäjien arkeen. Minua ainakin kiinnostaa. Loinpa juuri uuden kategoriankin blogiin. Maaseutu.
