Ajan merkki

Kyllästyttääkö digihype? Onko telekommunikaatioala liian kireä kiinnostaakseen? Haluatko tittelin, jonka isoäitisi ymmärtää? Aika moni haluaa, sillä veturinkuljettajan ja konduktöörin tehtävät ovat todella suosittuja. Yleisradion uutisten mukaan veturinkuljettajaksi haki 2500 ihmistä, joista 50 valittiin. Kaukoliikenteen konduktööreiksi pyrki 800 hakijaa, joista 20 sai paikan. Noille lukemille taitavat kalveta suosituimmat taidekoulutkin.  Monille kyseessä saattaa olla myös lapsuuden unelma-ammatti. Matkanteossa ja liikkeelläolossa on varmasti oma viehätyksensä, vaikka siitä maksettaisiinkin palkkaa.  Olennaisempaa kuitenkin lienee se, ettei noissa töissä koko ajan kehitetä uusia termejä vanhojen tilalle tai pidetä team buildingiä. Niissä ei ratkaise kirjanoppineisuus, vaan rauhallinen käytännönläheinen ote riittää.

Mielenkiintoinen konferenssi kulutuksen tulevaisuudesta

Tampereella pidetään reilun vuoden kuluttua kiinnostava konferenssi, jossa luodataan kulutuksen tulevaisuutta. Vastuullisen kuluttamisen lisäksi Future of the consumer society -konferenssi käsittelee myös tulevaisuudentutkimuksen menetelmiä. Nyt kaikki ehdottamaan sessioita ja naputtelemaan abstrakteja.

Tuottajan toiveuni

Olen vapaa-aikana harrastanut kulutuksen tulevaisuuden hahmottamista asiantuntevassa seurassa. (Siitä myöhemmin lisää.) Mielenkiintoinen havainto oli, että kulutusta analysoitaessa tuli todella runsaasti puhetta tuotannosta. Kulutus ohjaa tuotantoa, niin me mielellämme ajattelemme, mutta niin vaan tuotantokin rajaa kulutusta. Sitä ostetaan mitä kaupassa on.

En kuitenkaan ole samaa mieltä niiden kanssa, joiden mielestä kuluttaminen on pelkkä tuotannon seuraus, eräänlainen loppusijoitustapa. Tällaisen näkemyksen kuulin viimeeksi viime viikolla työpajassa, jossa hahmoteltiin ruoan tulevaisuutta.

Tulevaisuuspuhe on muuten tulossa hieman liiankin muodikkaaksi. Olen harkinnut pakoa historian pariin :-) Lisään silti blogiini uuden kategorian, Tulevaisuuden. Aika yllättävää, että se tulee peliin nyt vasta...