E6.
Sain tänään pc:n. Sen mukana tuli myös erillinen näyttö, näppis ja hiiri. Se se on kunnon toimistoelämää!
3.5.2012 kategoriassa Digiesineet, Työ | Pysyvä osoite | Kommentit (0)
Alaluokilla luimme Euroopan maantietoa (tieto on parempi sana kuin tiede tässä yhteydessä). Opettelimme maiden elinkeinot, asukasluvun, tärkeimmät kaupungit ja lipun. Muistan Saksasta puhutun erityisen painokkaasti, olisiko ollut vakaan markan ja laadukkaan teollisuuden ansiota. Ruhrin alue tuli tutuksi, ja ilmansaasteista puhuttiin. Muistan hyvin harmaanruskean näkymän teollisuusalueelta. Ei tehnyt mieli matkata sinne.
Rein-joen proomuista saattoi myös olla kirjassa kuva, niin muistelisin, ainakin opettajan dioissa, jos ei kirjassa. Muistelen, että opetus oli aika vaativaa ollakseen ala-astetta: meidän oletettiin olevan kiinnostuneita joen merkityksestä logistisena kilpailuetuna, nykykieltä käyttääkseni. Jokea pitkin liikkuivat raaka-aineet ja teollisuustuotteet. Linnoista tai viinitarjoista puhuttiin vähemmän, niihin päästiin vasta lukion saksantunneilla. Eurooppalaisen työn maisema tuli kuitenkin tutuksi.
Huomasin muutama viikko sitten, että olemme nyt asuneet sekä Reinin alajuoksulla tai oikeammin Rein-Maas-deltan maisemissa että sen alkulähteiden lähettyvillä (Alpine Rhein). Yksi Reinin haaroista nimittäin laskee mereen Rotterdamin editse eli lähellä Delftiä, kävimme tuota kohtaa katsomassakin Hoek van Hollandissa. Meidän nykymaisemissamme taas kulkee Töss-joki, joka laskee Reinin systeemiin, en tarkkaan tiedä missä muttei kaukana kuitenkaan. Töss on nimittäin vai muutaman kymmenen kilometriä pitkä, ja sen jokilaakso on pyöräilijöiden suosiossa.
Reinin merkityksestä rajajokena voi lueskella tuolta. Se antaa sille aikamoisen paikan Euroopan historiassa.
30.3.2012 kategoriassa Historia, Hollanti, Sveitsi, Työ, Vesi | Pysyvä osoite | Kommentit (0)
19.3.2012 kategoriassa Matkustaminen, Työ | Pysyvä osoite | Kommentit (0)
Tällä viikolla on kärsitty puuttuvasta skannerista. On oikeastaan kärsitty jo pidempään. Vanha kopiokone-skanneri-yhdistelmä ei ole jutellut uudempien Apple-tuotteiden kanssa, enkä jostain syystä ole löytänyt sen softaan päivitystä. Juuri nyt en ole varma, etsinkö edes kunnolla.
Havainto on joka tapauksessa se, että erilaisia sopimuksia tehdessä pitää saada käsin allekirjoitettu printti takaisin digimuotoon ja matkaan. Täytyypä valita uusi skanneri aikanaan huolella, että järjestelyt alkavat sujua eikä tarvitse takuta vaikkapa käytettävyysongelmien kanssa. Toivon mukaan ei kuitenkaan tule tällaista paperisumaa edestakaisin läheteltäväksi kuin nyt on ollut.
20.2.2012 kategoriassa Arki, Digiesineet, Työ | Pysyvä osoite | Kommentit (0)
Lyhyt mainos:
Omuus on kahden väri- ja materiaaliosaajan yritys, joka yhdistää "brändin ja kuluttajat kaikkein intuitiivisimmalla tavalla – aistien kautta". Heidän blogissaan on kiintoisia esinekuvia, suosittelen!
9.2.2012 kategoriassa Muoti, Muotoilu, Suomi, Työ | Pysyvä osoite | Kommentit (0)
Meinasi ihan esinetarina unohtua, kun on niin paljon tekemistä. Firma on nyt pari viikkoa syrjässä, kun järjestän muun elämän asioita. Toki suunnittelen samalla kevättä, mutta helmikuusta on kyllä tulossa kiireinen muutoinkin.
Viikon esine on kuitenkin päähine. Näin siis kylmän talvisään takia. Päähine ei kuitenkaan ole se menetelmä, jolla tänä keväänä tuotetaan ideoita. Vannon edelleen perustellun tiedontuotannon nimiin, oli kyseessä yksittäinen tai kollektiivinen tuottaja. Hattu ja hiha ovat siis pannassa.
2.2.2012 kategoriassa Työ, Vaatteet ja korut | Pysyvä osoite | Kommentit (0)
On aina yhtä virkistävää havaita, kuinka erilaisia eurooppalaiset maat ovat arjessaan. Kalenteritkin eroavat toisistaan, mitä ei aina muista. Suomessa onkin huomenna pyhäpäivä, turha siis viritellä verkkopalavereja. Mikäs siinä. Toivottavasti muuten täällä ei ole! Näiden ylikansallisten kalenterien kanssa ei tule pyhiä ajatelleeksi.
Vielä kirjavammaksi menee, kun katsoo arvonlisäverojen eroja. Suomessa on yleinen ALV-prosentti 22. Täällä Hollannissa se on 19. UK:ssa ei ollut ALV-pakkoa, jos piti liikevaihdon riittävän pienenä - ja sellainen ei yleensä ole vaikeaa ;) Kaikissa maissa veroprosentti vaihtelee sen mukaan, mitä teet. Mitenkäs sitten hoidetaan projektilaskutus, jos alihankkija tekee Suomeen myytävää työtä Hollannissa toimivan yrityksen projektissa?
Kirjanpitäjäni mukaan asia on kepeä: suomalainen alihankkija ei lisää arvonlisäveroa omaan laskuunsa minulle vaan kirjaa laskuun minun ALV-numeroni. Minä sitten lisään asianmukaisen prosentin omaan laskuuni, joka sisältää hänenkin työnsä. Ilmeisesti systeemi ei sekoa siitä, että Suomen 22% muuttuu Hollannin 19%:ksi. En ole varma, miten asiakas hoitaa veron. Olisiko ollut niin, että minun kokonaislaskuuni tulee vastaavasti 0% ja heidän tunnuksensa, jos heillä sellainen on. Jos ei ole, laitan laskuun 19% ja he päätyvät maksajiksi.
Tähän loppuun kiitos sille toimittajalle, joka pyysi minua ohjelmaansa. Toivon voivani joskus toiste olla avuksi.
5.1.2012 kategoriassa Hollanti, Suomi, Talous, Työ | Pysyvä osoite | Kommentit (2)
Jaksan aina vain hämmästellä Kiinan roolia arkisten esineiden tuottajana. Tavaravirta Kiinasta vanhaan maailmaan on valtaisa. Kaikki langat vievät Kiinaan, jos tutkailee materiaalisen maailman reittejä. Tänä aamuna Hesari julkaisi uutisen, jonka mukaan kolmannes maailman sukista tulee yhdestä kiinalaisesta kaupungista. Olisi kiva nähdä kartta, jossa eri esinetyypit paikantuvat tuotantopaikkansa mukaan. Maailman suurimpien satamien sijainti havainnollistaa aihetta hyvin.
Eikö kukaan julkaise infografiikkaa globaaleista tuotantorakenteista? Aalto, hei, laittakaas julki teollisuustalouden harjoitustöitä! Jos siis olette kiinnostunut muustakin kuin innovaatioista :)
30.12.2011 kategoriassa Arki, Kulutus, Talous, Työ | Pysyvä osoite | Kommentit (3)
Noin vuosi sitten perustin toiminimen. Alun perin ei pitänyt ryhtyä yrittäjäksi ihan heti uudessa kotimaassa, mutta yllätyksenä ja tilaamatta tullut tarjouspyyntö laittoi vauhtia rattaisiin. Olin ajatellut hengähtää viidentoista kiivaan työvuoden jälkeen hieman.
Perustaminen kuitenkin kannatti. Olen saanut yhdistettyä sapatillisen vapaa-ajan ja ajoittaiset projektit. Asiaa helpotti sekin, että UK:ssa toiminimen perustaminen ja ennen kaikkea sen pyörittäminen on varsin vaivatonta. Toimintaa ei myöskään ole raskautettu sellaisilla sivukuluilla tai muilla velvoitteilla, joiden takia talous karahtaisi kiville hiljaisina kausina. Yhteiskunnalle meneviä maksuja maksetaan nimittäin osin jälkeenpäin tuloksen mukaan, ei etukäteen.
Muunlaisia haasteita on sitten piisannutkin. Ihan ensinnä haluaisin kiittää niitä nimettömiä kiusantekijöitä, joista on vitsikästä laittaa allekirjoittaneen yhteystiedot joihinkin palveluilmoituksiin. Juu, turha googlata, ei löydy sillä tavalla. Joko numero oli suljetussa ympäristössä tai sitten paperilla. Mutta kun nainen ryhtyy yrittäjäksi, niin pitäähän siitä veistellä vanhanaikaisesti. Tavoitteena lienee myös ollut, että näin aikaansaatu ahdistelu väsyttää rivistä lähteneen. Koska on riski, että oikeasti menestyn, pitää päästä kampittamaan...
Aluksi, siis viime kesänä jolloin puhelinkiusa alkoi, ajattelin, etten kirjoita koko asiasta, antaa olla. En anna tekijälle sitä iloa, että hän tietää kepposen onnistuneen. Koska tähän kuitenkin liittyy muutakin verkkokiusaa, on syytä kertoa, ettei tule väärinkäsityksiä. Saattaa nimittäin olla, että nimiini on luotu profiileja erilaisiin verkostoihin tai sivustoihin. Olen tästä syystä jo aikaa sitten listannut tuohon oikealle puolelle sivua ne paikat, joissa verkossa liikuskelen. Toki niitäkin on joku voinut häkätä, ja ilmeisesti onkin, ainakin Facebookin alkusyksystä 2009.
Jos olet törmännyt tämäntyyppisiin omituisuuksiin nimissäni tai haluat kertoa vastaavista tapauksista, laita viestiä (nieminensundell AT gmail.com). Kuulisin mielelläni myös tekijältä, mikä on ollut motiivi. Sähköpostiinhan voi kirjoittaa jollain tekaistulla nimellä varta vasten luodusta osoitteesta. Tosin tällaisissa asioissa tekijää ei tarvinne neuvoa, netti tuntuu olevan tuttu paikka ;)
En nyt spekuloi sillä, kuinka moni tästä kiusaamisesta on tiennyt. Välillä tuntui vain oudolta, kun asiasta varovasti kysellessäni sain prikuulleen samanlaisia vastauksia: "En sano kyllä tai ei, koska en asiasta mitään tiedä." Hmmm. Ei myönnä, ei kiellä, mutta käyttää samaa vastauskaavaa kuin edellinen tyyppi.
Aloitan toisen vuoden kuitenkin hyvillä mielin. Töitä on ollut ja on. Käytännössä en ole markkinoinut lainkaan, siis sellaisella tavalla kuin markkinoinnin oppikirjoissa asia esitetään. En ole kontaktoinut tuntemattomia yrityksiä, en ole laatinut esitystä eri palveluista (paitsi hieman blogiin) enkä hirveästi edes verkostoitunut. Työtapani ja osaamiseni istuvat parhaiten räätälöityihin projekteihin, joihin minua ovat kysyneet entiset työkaverit, jotka haluavat juuri tämänlaisen tekijän. Tuskin osallistun jatkossakaan kilpailutuksiin, joskin voin hyvinkin kokeilla uusia aluevaltauksia.
Viime vuoden projekteissa syvennyin kiinnostaviin teemoihin (internetin tulevaisuus, maaseutu). Tänä vuonna ajattelin katsoa internettiä entistäkin sosiologisemmin ja ehkä miettiä muidenkin teknologioiden sosiaalista paikkaa. Tosin amerikkalainen yrittäjäkollegani sanoi, et on ihan turha suunnitella teemoja. Yhden hengen yleiskonsulttifirma tekee mitä asiakkaan mieleen pälkähtää, eivätkä suunnitelmat koskaan pidä paikkaansa. Mikäs siinä, uusiin aiheisiin siis!
Ehkä tapaamme syksyllä!
28.7.2011 kategoriassa Ajankohtaista, Työ, UK, Yhteiskunta | Pysyvä osoite | Kommentit (6)