Esinetarinoita

Viikon 29 esine

Valinta ei voisi olla helpompi. Sateenvarjo. Sitä tarvitaan koko viikko sääennusteen mukaan.

On tässä se etu, että hyttyset eivät lennä sateessa.

Viikon 28 esine

Tämän viikon esine olisi voinut olla riippukeinu, mutta korkeaoksaiset pihapuut eivät edistäneet ilmassa loikoilua. Köydetkin puuttuivat. Keinu saa kyllä vielä toteuttaa itseään, kunhan varustelen sitä lisää.

Tällä viikolla ykkösesine on ehdottomasti ämpäri. Juu. Muoviämpäri, vieläpä rumanruskea. Sillä kannoin mökillä lämmintä vettä ylämökkiin tiskejä varten. Kotityöt kuulemma palauttavat kehoamme stressin ja rasituksen jälkeen - minä siis rentouduin. Joskin täyden vesiämpärin kantaminen jyrkkään ylämäkeen jonkin verran myös rasitti. Miten ne ennen vanhaan pärjäsivät? Miten jaksavat ne naiset, jotka edelleen kantavat vesiä kaukaa kaivoilta kotiin? Kaikilla ei ole paikalla sukulaismiestä, jonka käsiin ämpärin voi tarvittaessa siirtää.

Euroopan ytimessä, osa 1

Alaluokilla luimme Euroopan maantietoa (tieto on parempi sana kuin tiede tässä yhteydessä). Opettelimme maiden elinkeinot, asukasluvun, tärkeimmät kaupungit ja lipun. Muistan Saksasta puhutun erityisen painokkaasti, olisiko ollut vakaan markan ja laadukkaan teollisuuden ansiota. Ruhrin alue tuli tutuksi, ja ilmansaasteista puhuttiin. Muistan hyvin harmaanruskean näkymän teollisuusalueelta. Ei tehnyt mieli matkata sinne.

Rein-joen proomuista saattoi myös olla kirjassa kuva, niin muistelisin, ainakin opettajan dioissa, jos ei kirjassa. Muistelen, että opetus oli aika vaativaa ollakseen ala-astetta: meidän oletettiin olevan kiinnostuneita joen merkityksestä logistisena kilpailuetuna, nykykieltä käyttääkseni. Jokea pitkin liikkuivat raaka-aineet ja teollisuustuotteet. Linnoista tai viinitarjoista puhuttiin vähemmän, niihin päästiin vasta lukion saksantunneilla. Eurooppalaisen työn maisema tuli kuitenkin tutuksi.

Huomasin muutama viikko sitten, että olemme nyt asuneet sekä Reinin alajuoksulla tai oikeammin Rein-Maas-deltan maisemissa että sen alkulähteiden lähettyvillä (Alpine Rhein). Yksi Reinin haaroista nimittäin laskee mereen Rotterdamin editse eli lähellä Delftiä, kävimme tuota kohtaa katsomassakin Hoek van Hollandissa. Meidän nykymaisemissamme taas kulkee Töss-joki, joka laskee Reinin systeemiin, en tarkkaan tiedä missä muttei kaukana kuitenkaan. Töss on nimittäin vai muutaman kymmenen kilometriä pitkä, ja sen jokilaakso on pyöräilijöiden suosiossa.

Reinin merkityksestä rajajokena voi lueskella tuolta. Se antaa sille aikamoisen paikan Euroopan historiassa.

Pyykkitupa

Sveitsissä on yleistä, että taloyhtiössä on pyykkitupa. Meidän talossamme kaiketi kellään ei ole pesukonetta kylpyhuoneessa, koska se ei sinne mahdu. Talo on vanha, ja huoneistopohja sen mukainen.

Jokaisella taloudella on pyykkivuoro kahden viikon välein. Vaatteita täytyy siis olla sen verran, että pärjää kahden viikon yli. Tai sitten on pyykättävä käsin pyykkivuoroa odotellessa. Tosin tänään alakerrassa tapaamani vanha rouva kertoi, etteivät uudet asukkaat välitä vuoroista vaan ryöstävät toisen vuoron, jos tupa on tyhjä. Vanhoihin tapoihin kuuluisi kysyä vuoronhaltijalta, saako tyhjään tupaan mennä. Pesukoneen päälle myös laitetaan kyltti, jossa luovutetaan vuoro haluavalle oman pyykkäyksen päätteeksi.

Pyykkituvassa on noudatettava muitakin sääntöjä. Koneen sähkö ja vesi napsautetaan pois päältä oman vuoron lopuksi, ja koneen nukkasihti irrotetaan, huuhdellaan ja asetetaan kuivumaan ikkunan eteen. Sama tehdään kuivurin sihdille.

Pyykkitupa on hyvä esimerkki entisistä yhteisöllisistä käytännöistä, joissa mitataan sopeutumiskykyä. Jos on tottunut itselliseen ajankäyttöön eikä halua suunnitella elämäänsä, voi äkkiä tulla vaikeuksia arjenhallinnassa. Meidän taloyhtiömme ei ole ainoa paikka, jossa asukkaiden näkemykset eivät aina mene yksiin. Pyykkivuorot ovat yleinen riitojen aihe Sveitsissä, ja joskus paikalle tarvitaan poliisi, kertoo urbaanilegenda.

Vaihteeksi sfääreihin

Vesihöyrykappaleet taivaalla ansaitsevat huomiomme.

Kaunis kiitos

Tässä pari kuvaa Hollannista, jota saimme muutaman kuukauden ihailla lähietäisyydeltä.

Nyrkit pyykissä

Sortteeraatteko te innolla pyykkieriä? Aloitatteko päivänne pyykinpesulla? Minä juuri lätkäisin koneeseen mustan hienopesun.

Palasimme eilen kotiin reilun kahden viikon reissusta. Ensimmäisenä purettiin neljä laukkua ja lajiteltiin tavarat oikeisiin paikkoihin. Matkalla syntyy tietty pyykkiä, vaikka olenkin innokas nyrkkipyykkääjä varsinkin, jos järvivedellä pääsee vaatteitaan pesemään. Ajatus kulkee seuraavasti: koska järvivesi tekee hyvää hiuksille ja iholle, se varmaan toimii hyvin myös kangaskuitujen kanssa. Ei ehkä ihan jämpti miete... Ainakin se tekee parempaa jälkeä kuin kalkkinen vesijohtovesi!

Siinä tuli sitten ajateltua, että yksi kodin ydinesineistä on pesukone. Ihana vempele! Kun saa pestä pyykkinsä, ei tarvitse säätää asujen ja aikataulujen kanssa. Matkalaukun äärellä tuli nimittäin muutaman kerran pohdittua: Mitäs tänään on jäljellä? Pidänkö vielä tätä paitaa, jotta tuo toinen säästyy huomisen illalliselle?

En selvästikään ole pesulapalvelujen ystävä. En olekaan. Syön mieluummin muiden tekemää ruokaa kuin pidän muiden pesemiä vaatteita (ja mielelläni syönkin!). Tämä on ihan varmasti tottumuskysymys - muissa maissa iso osa pyykistä pesetetään, tai kotona on kodinhoitaja, joka huoltaa garderoobin. Mikä menetys!

Vaatehuolto taitaa siis olla arkeni peruspilari. Hoidan mielelläni myös muiden vaatteita. Silitys ja lankkaus - täältä pesee. Seuraavaksi koneeseen menee valkea erä, mutta sitä ennen syön aamiaisen, jonka valitettavasti joudun laittamaan itse.

Kylpytynnyreitä

En ole koskaan ollut kylpytynnyrissä, mutta Helsingin mattolaitureiden muuntaminen ympärivuotisiksi kylpylöiksi on mainio idea. Ei voisi mennä pieleen. Sinne vaan turisteja ympäri vuoden likoamaan merenrantaan.  

Mökkinaapurilla on puulämmitteinen kylpytynnyri, ja se viihdyttää lapsilaumaa tunteja. Toki se välillä hyppää järveen (se lapsilauma siis).