Peak Oil ei ole enää uutinen. Peak Child on, ja hyvä uutinen onkin.
Peak Oil ei ole enää uutinen. Peak Child on, ja hyvä uutinen onkin.
22.5.2012 kategoriassa Ekologia, Tulevaisuus, Uskonto, Yhteiskunta | Pysyvä osoite | Kommentit (0)
Jos joltain suomalaiset olette välttyneet niin näiltä pahuksenmoisilta yksityisiltä terveysvakuutuksilta. Ensinnäkin ne ovat kalliita. Sveitsissä menee kuukaudessa yli 200 euroa per nenä pelkkään terveysvakuutukseen. Hollannissa meni vain 100 euroa naamari. Tosin 230 euroa on kuulemma edullinen!
Toisekseen niiden vertaaminen on työlästä. Toki vakuutusyhtiöt tarjoavat esitteitä, mutta osa listatuista palveluista on aika kryptisiä alaa tuntemattomille. Tai ylipäätään ulkomailta muuttaville. Esimerkki: erään yhtiön perustason vakuutuksessa määritellään sairaanhoito näin: "general ward in hospitals as per hospital list of canton of residence". Oookei. Mitä yleinen hoito sitten onkaan. Hyväksyttyjen sairaaloiden listan löytänee jostain. Toisaalta esitteet ovat englanniksi, mikä mielihyvällä merkille pantakoon.
Vaikein asia on kuitenkin vielä edessä. Pitäisi pystyä listaamaan kaikki aiemmat toimenpiteet, myös hoitaneen lääkärin nimi. Jos siis joku poisti luomen olkapäästä 20 vuotta sitten, niin nyt sitten lääkärin nimi muistinsopukoista listalle. Ilmeisesti sveitsiläiset kirjaavat kaikki sairaustapahtumat johonkin huolella säilytettävään listaan.
Älkää vaan luopuko julkisesta terveydenhuollosta! Miettikää, millaiseen pulaan joutuvat ne, joilla ei ole varaa laittaa kahtakolmeasataa kuussa terveysvakuutuksiin.
14.2.2012 kategoriassa Hollanti, Sveitsi, Terveys, Yhteiskunta | Pysyvä osoite | Kommentit (4)
Olen useasti kävellyt Delftin vanhaa kaupunkia reunustavan kanaalin laitaa, mutten ole aiemmin kiinnittänyt huomiota tähän merkkiin. Olen kylläkin kiinnittänyt huomiota nurmella lojuviin koiranjätöksiin.
Katsoin sanakirjasta, mitä kyltin teksti tarkoittaa. Moista yhdyssanaa ei sanakirja.org tunne, mutta yksittäisissä sanoissa on kyse päästöistä ja kaistasta. Se lienee siis kakkakaista. Siihen rantanurmelle on tarkoituskin kakattaa koirat.
Hollannista kertoo hyvää se, että hieman kiusallinen aihe esitetään lapsen tekemällä piirroksella. Realismi ei tuottaisi hyvää jälkeä, eikä perinteisessä liikennemerkkikielessä liene ulosteen kuvaa. Ja eihän tässä liikenteestä kyse olekaan. Tai noh... jonkinlaista logistiikkaa ehkä.
Olisikohan samantyylisin piirroksin esitetty muitakin aiheita? Tarvinnee tehdä kylttikierros ja tutkia, onko Delftin kaupunkisuunnitteluvirasto - jos heillä siis sellainen on, ja miksei olisi - käyttänyt lapsityövoimaa laajemminkin. Huomioikaa nyt Suomessakin, kuinka pienillä asioilla voi leppoistaa yhteiseloon liittyvää viestintää. Vai eikö modernistinen muotoiluperinne suvaitse lapsenomaista kuva-alan jäsentelyä ;) ? Kieltämättä itse tapahtumaan liittymättömät pilvet ovat saaneet melko lailla huomiota, enkä mielelläni ajattele myöskään puissa kypsyvien omenoiden suhdetta maaperän lannotteisiin.
7.2.2012 kategoriassa Kaupunki, Yhteiskunta | Pysyvä osoite | Kommentit (0)
Vuodesta toiseen hämmästyn joka paikkaan väkisin tungettua oikeisto-vasemmisto-jakoa. Yleensä sillä lyödään ketä tahansa, joka ei mahdu 1970-lukulaiseen näkemykseen oikeista oikeistolaisista tai vasemmistolaisista ajatusmalleista. Neuvostoliiton aikainen suomettuminen vammautti esimerkiksi liberaalit niin, että he edelleen tallovat nurin kaiken, mikä muistuttaa tuolloisen vasemmiston ideoita. Mielestäni kysymyksenasettelu on ollut vanhanaikainen, koska aikamme pääongelma on ekologiassa.
Allergiani oikeisto-vasemmisto-vääntöjä vastaan kuitenkin lievittyi eilen. Kuuntelin nimittäin Enbusken ja Modigin reippaan debatin aiheesta Yle Areenassa. He todistavat, että yhteiskuntamalleista kannattaa puhua - ja että kiistan osapuolien ei tarvitse jumittua niihin poteroihin, joihin 60-luvun nuoret pitkälti jäivät. Varatkaa aikaa tähän, sopii hyvin muutenkin poliittiseen viikonloppuun, ja on taatusti viihdyttävä.
5.2.2012 kategoriassa Talous, Yhteiskunta | Pysyvä osoite | Kommentit (1)
Tänään näin jotain vahvasti liikuttavaa. Keskellä lauantain tavanomaista hyörinää erästä puistokatua pitkin kulki hautajaissaatto. Ensimmäisenä käveli silinteripäinen mies jotain käsissään (raamattu tai risti?), sitten lipui hitaasti kolme pitkää mustaa autoa, sitten tuli nelisenkymmentä vakavaa kävelijää. Saatto eteni arvokkaasti kohti hautausmaata.
Mikä tässä sitten niin pysäytti? Ei itse kuolema, tai ainakaan pelkästään kuolema. Sen sijaan syvimmin minua liikutti se saattoväki. Sen sijaan, että hurauttaisivat kappelilta hautausmaalle omin autoin ihmiset liittyvät yhteen ja kävelevät korostetun hitaasti tuon viimeisen matkan, jonka kuollut heidän kanssaan vielä on. Menehtynyt on ollut sukulainen, ystävä ja kollega, ja kun tämä suhde loppuu, kaikki saapuvat paikalle todistamaan menetystä. Muulloin erillään olevat ihmiset ovat hetken samassa paikassa: vainajan verkosto tulee kerralla näkyväksi. Moni heistä ei ole tavannut toistaan aiemmin eivätkä he välttämättä enää koskaan kohtaa. Kuolema merkitään vahvasti yhteisöllisellä rituaalilla.
Suomessa ei hautajaissaattoja taida enää nähdä. Syynä lienee polttohautaus - ei ole mitään saatettavaa, kun arkku siirretään krematorioon ja tuhka lasketaan maahan myöhemmin, jos silloinkaan. Maankäyttökin on tehostunut, kun tuhkauurnia voi laskea tiheämpään ihan tavallisen nurmikentän alle, sen sijaan että annettaisiin ruumiinkokoinen alue maata. Ennen kaikkea tunteita pintaan tuova yhdessäsureminen kestää lyhyemmän ajan. Näin hautajaiset ovat nopeammat ja kevyemmät.
En tiedä, miten hollantilaiset surevat, mutta Suomessa olen havainnut, ettei hautajaisissa tulisi edes itkeä.
21.1.2012 kategoriassa Hollanti, Suomi, Uskonto, Yhteiskunta | Pysyvä osoite | Kommentit (6)
Olen aiemminkin kiinnittänyt huomiota hälytyssireeneihin. Niitähän on monissa maissa tapana testata säännöllisesti. Jotta kansalaiset eivät panikoisi, testi tehdään tarkalleen sovittuna aikana.
Niin täälläkin. Mutta kun ensimmäisen kerran kuulin hälytysäänen, huolestuin kyllä hetkeksi. Kyse ei ole sellaisesta tasaisesti uuaavasta, hieman vetelästä äänestä, jollaiseen olen Suomessa ja Englannissa tottunut. Täällä sireeniin on suunniteltu todella mielipuolinen "melodia", joka nimenomaan tuntuu kieltävän kaikki melodian tunnusmerkit. Ääni on todella häiritsevä, sillä siinä ei toistu säännönmukainen kuvio, jollaista ihmismieli ilmeisesti yrittää rakentaa kaikkiin havaintoihinsa. Jos tällä äänellä olisi visuaalinen ilme, siinä olisi kaikenlaisia värejä sekaisin, mahdollisimman riitasointuisesti.
Kukahan sen on suunnitellut?
12.1.2012 kategoriassa Aineettomat, Hollanti, Yhteiskunta | Pysyvä osoite | Kommentit (2)
Nyt kun on tullut katseltua hollantilaisia teeveeohjelmia - niin, me siis olemme muuttaneet Alankomaihin - niin kyllä huomaa, miten korvaamaton on BBC. Onneksi on kaapeliteevee. Nykypaketilla tosin emme näe kuin kaksi kanavaa, mutta niin kauan kuin QI on saatavilla, ei ole pahempaa hätää.
Hollanti sen sijaan on merkillinen maa. Vähän kuin Suomi, mitä ihmisten olemukseen tulee. Ei ylimääräisiä kohteliaisuuksia, ei please-sanan vastinetta arkikielessä, ei hymyjä, sen sijaan suoraviivaisia vakavia maantienvärisiä ihmisiä, jotka pukeutuvat käytännöllisesti. Ensimmäinen tuntuma oli, että olemme jossain Oulun korkeudella. Helsinki on jo aivan liian palvelutaitoinen rinnastuakseen tähän paikkaan.
Se, mikä täällä on erilaista, vaatiikin sitten oman juttunsa. Toki miljöö on hieno. Vanhat kaupungit kanavineen ovat kauniita, ja nähtävää riittää. Kaikki on todella lähellä, kunnon kävelyäkään ei pääse tekemään, koska yhtäkkiä on jo kaupungin laidalla. Talot ovat tiheässä ja huoneet pieniä, koska porukan on mahduttava pieneen tilaan.
Oma asumisemme luontuu, vaikka nykyinen talomme näyttää ihan YIT:n rakentamalta. Se on siis uusi, mutta täällä kuulemma arvostetaan uutta. Kun saimme omat tutut huonekalut paikoilleen, asunto olikin jo koti.
3.11.2011 kategoriassa Aineettomat, Arki, Koti, Televisio, Yhteiskunta | Pysyvä osoite | Kommentit (0)
Välillä patistan itseäni kirjoittamaan tänne, mutta sitten ajattelen, että tuskinpa ketään kiinnostaa, kuinka olen pohtinut kirjojen järjestämistä, pöydän hankintaa tai luomuruoan ostamista. Toisaalta, juuri tänään twiittasin pöydänhankinnasta... ja se kiinnosti sittenkin.
Pieni elämä on kivaa. Löysin eilen ilokseni YLE Areenasta ohjelman, jossa tällaisesta kohtuullistamisesta puhuttiin tutusti. Ja sitä kautta löytyi blogeja. Ja sitä kautta tulin pohtineeksi, miksi tällaista kotiinpäin kääntyvää elämää kritisoidaan. Miksi yksityinen ja tavallinen on pahasta. Miksi pitäisi olla kovasti julkinen ja osallistuva.
Ensinnäkin, hitostako kriitikot tietävät, mihin kaikkeen kohtuullistajat oikeasti osallistuvat. Kotonaolo ja osallistuminen voivat sopia samaan elämään. Toisekseen, oman elämän elämisessä ei ole mitään pahaa. Sen sijaan kotikeskeisyyden kriitikot tulevat toistaneeksi kuvioita, johon feministit puuttuivat jo vuonna miekka ja kivi eli 1970- ja 80-luvuilla.
Koti on nimittäin perinteisesti naisellinen sfääri. Julkisuus oli miesten varsinkin silloin 1700-luvulla, jolloin se sanomalehtien myötä Britanniassa syntyi (pahoittelen suoraviivaista historiantulkintaa mutta löydätte varmaan tarpeeksi akateemisia selontekoja puolesta ja vastaan, jos vain haluatte :). Jotta naiset siis voisivat olla tasaveroisia toimijoita, heidän on päästävä ja mentävä mukaan julkiseen keskusteluun ja toimintaan.Tätä feministit itsekin ajoivat varsinkin liikkeen varhaisvaiheessa.
Joo. Ihan noin. Mutta samalla koti, eli naisten (ja nykyään usein myös miesten) oma alue ja siihen liittyvä osaaminen, tulee määritellyksi vähäisemmäksi. Se on jotenkin noloa, se ei ole mitään. Ai että peset pyykkiä ja olet tyytyväinen? Mutta mitä sä niinku oikeasti teet? Tällaiset kysyjät saattavat piankin häipyä keskustelusta, ilmeisesti pieni elämä on jotenkin vaarallisen tarttuvaa. Se voi tahrata kysyjän imagoa, johon kuuluu ensisijaisesti asiantuntijuutta ja menestystä.
Ennen kaikkea pieni elämä on pirun tavallista, ja sehän ei käy. Kaikkien tulee erottua massasta (lievä paradoksi, eh?) ja olla jotain enemmän. Tämä samainen yksilöllisyyshype ajaa nuoria haluamaan julkkiksiksi, koska julkkis on jotenkin enemmän olemassa, koska se on siellä julkisuudessa. Ne tavallisuuden ja kohtuullisuuden puolustajat, jotka menevät teeveeohjelmiin ja verkkoon, ovatkin ehkä lunastaneet paikkansa aktiivisten osallistujien silmissä. Ehkä.
Mutta siis tuo kotien ja yksityisyyden vähättelyn tunnistaminen oli myöhemmän feminismin agendalla. Vastapainoksi naisellisia asioita, kuten synnyttämistä, imettämistä ja hoivaamista, alettiin oikein juhlistamaan, ja se näkyi 1970-luvulla se. Muistatteko maaäitihenkiset feministiset julistukset, jossa naisen biologia korostui? Ne olivat aika kaameita pahimmillaan, mutta idea oli esittää naiseus kaikkinensa yhtä hyvänä kuin mieheys, joskus parempanakin, mikä taas oli samanlainen virhe kuin naiseuden aliarvioiminenkin. Minusta tuntuu, että juuri tämä juttu on hieman unohtunut, tämä naisten ominaisuuksien ja valintojen arvostaminen.
Jännintä tässä on kuitenkin se, että monet oikein dynaamiset naiset ovat vaivihkaa kertoneet, että oikeasti he haluaisivat olla kotona. He haluaisivat ainakin jonkin aikaa vain istua kotona katsomassa ikkunasta ulos, samalla kun pataruoka hautuu uunissa. Moni haluaisi hoitaa lapset kotona. Se ei kuitenkaan jostain syystä ole heille mahdollista, oikeasta tai kuvitellusta syystä. (Tunnen myös miehiä, jotka haluaisivat olla kotona. Tasoissa ollaan taas :) Tässä saattaa muuten olla yksi syy Loton suureen suosioon - tavoitteena ei ole olla rikas vaan saada päättää ajankäytöstään ja tekemisistään.
Voitaisiinko kuitenkin ajatella, että eri ihmiset haluavat eri asioita, ja samatkin eri aikoina elämässään? Kyllä sieltä kotoa pääsee mukaan yhteiskunnalliseen elämään, ei se mikään vankila ole. Kyllä siellä saa haluta olla.
Ja vielä disclaimer: en kuulu mihinkään sellaiseen poliittiseen ryhmään, joka vastustaa lastentarhoja tai muutoin palauttaisi naiset kotiin biologisiin tehtäviinsä. Toivon tekeville naisille menestystä ja vaadin lasikattojen rikkomista. Tämä juttu juontui ihan tavallisuudesta, joka siis mielestäni on tosi ok. Myös miehille.
Disclaimer 2: teen itse asiassa kotona myös töitä, en vain pyykkää. Konsultoin ja kirjoitan. Mutta siinä ei ole kovinkaan paljon säihkettä ;)
19.10.2011 kategoriassa Aineettomat, Koti, Yhteiskunta | Pysyvä osoite | Kommentit (2)
Noin vuosi sitten perustin toiminimen. Alun perin ei pitänyt ryhtyä yrittäjäksi ihan heti uudessa kotimaassa, mutta yllätyksenä ja tilaamatta tullut tarjouspyyntö laittoi vauhtia rattaisiin. Olin ajatellut hengähtää viidentoista kiivaan työvuoden jälkeen hieman.
Perustaminen kuitenkin kannatti. Olen saanut yhdistettyä sapatillisen vapaa-ajan ja ajoittaiset projektit. Asiaa helpotti sekin, että UK:ssa toiminimen perustaminen ja ennen kaikkea sen pyörittäminen on varsin vaivatonta. Toimintaa ei myöskään ole raskautettu sellaisilla sivukuluilla tai muilla velvoitteilla, joiden takia talous karahtaisi kiville hiljaisina kausina. Yhteiskunnalle meneviä maksuja maksetaan nimittäin osin jälkeenpäin tuloksen mukaan, ei etukäteen.
Muunlaisia haasteita on sitten piisannutkin. Ihan ensinnä haluaisin kiittää niitä nimettömiä kiusantekijöitä, joista on vitsikästä laittaa allekirjoittaneen yhteystiedot joihinkin palveluilmoituksiin. Juu, turha googlata, ei löydy sillä tavalla. Joko numero oli suljetussa ympäristössä tai sitten paperilla. Mutta kun nainen ryhtyy yrittäjäksi, niin pitäähän siitä veistellä vanhanaikaisesti. Tavoitteena lienee myös ollut, että näin aikaansaatu ahdistelu väsyttää rivistä lähteneen. Koska on riski, että oikeasti menestyn, pitää päästä kampittamaan...
Aluksi, siis viime kesänä jolloin puhelinkiusa alkoi, ajattelin, etten kirjoita koko asiasta, antaa olla. En anna tekijälle sitä iloa, että hän tietää kepposen onnistuneen. Koska tähän kuitenkin liittyy muutakin verkkokiusaa, on syytä kertoa, ettei tule väärinkäsityksiä. Saattaa nimittäin olla, että nimiini on luotu profiileja erilaisiin verkostoihin tai sivustoihin. Olen tästä syystä jo aikaa sitten listannut tuohon oikealle puolelle sivua ne paikat, joissa verkossa liikuskelen. Toki niitäkin on joku voinut häkätä, ja ilmeisesti onkin, ainakin Facebookin alkusyksystä 2009.
Jos olet törmännyt tämäntyyppisiin omituisuuksiin nimissäni tai haluat kertoa vastaavista tapauksista, laita viestiä (nieminensundell AT gmail.com). Kuulisin mielelläni myös tekijältä, mikä on ollut motiivi. Sähköpostiinhan voi kirjoittaa jollain tekaistulla nimellä varta vasten luodusta osoitteesta. Tosin tällaisissa asioissa tekijää ei tarvinne neuvoa, netti tuntuu olevan tuttu paikka ;)
En nyt spekuloi sillä, kuinka moni tästä kiusaamisesta on tiennyt. Välillä tuntui vain oudolta, kun asiasta varovasti kysellessäni sain prikuulleen samanlaisia vastauksia: "En sano kyllä tai ei, koska en asiasta mitään tiedä." Hmmm. Ei myönnä, ei kiellä, mutta käyttää samaa vastauskaavaa kuin edellinen tyyppi.
Aloitan toisen vuoden kuitenkin hyvillä mielin. Töitä on ollut ja on. Käytännössä en ole markkinoinut lainkaan, siis sellaisella tavalla kuin markkinoinnin oppikirjoissa asia esitetään. En ole kontaktoinut tuntemattomia yrityksiä, en ole laatinut esitystä eri palveluista (paitsi hieman blogiin) enkä hirveästi edes verkostoitunut. Työtapani ja osaamiseni istuvat parhaiten räätälöityihin projekteihin, joihin minua ovat kysyneet entiset työkaverit, jotka haluavat juuri tämänlaisen tekijän. Tuskin osallistun jatkossakaan kilpailutuksiin, joskin voin hyvinkin kokeilla uusia aluevaltauksia.
Viime vuoden projekteissa syvennyin kiinnostaviin teemoihin (internetin tulevaisuus, maaseutu). Tänä vuonna ajattelin katsoa internettiä entistäkin sosiologisemmin ja ehkä miettiä muidenkin teknologioiden sosiaalista paikkaa. Tosin amerikkalainen yrittäjäkollegani sanoi, et on ihan turha suunnitella teemoja. Yhden hengen yleiskonsulttifirma tekee mitä asiakkaan mieleen pälkähtää, eivätkä suunnitelmat koskaan pidä paikkaansa. Mikäs siinä, uusiin aiheisiin siis!
Ehkä tapaamme syksyllä!
28.7.2011 kategoriassa Ajankohtaista, Työ, UK, Yhteiskunta | Pysyvä osoite | Kommentit (6)
Miksiköhän niin moni ulkomailla asuva sanoo, ettei voisi enää muuttaa takaisin Suomeen? En tiedä, itse kyllä voisin, joskin haluaisin viettää eläkepäivät Englannissa. En kuitenkaan usko, että kyse olisi brassailusta. Kyllä se on ihan aito viesti, jokin epäilyttää.
Muualla asumisessa on jotain sellaista helppoa, joka auttaa ihmistä elämään mukavasti. Nyt en tarkoita laiskuuden sukuista helppoutta vaan sellaista rentoutta, joka tekee suomalaiseen elämään kuuluvan suorittamisen näkyväksi. Kyllä muuallakin tavoitellaan mainetta ja mammonaa, todellakin! Mutta samalla oleminen on jotenkin pelottomampaa. Ihmisellä on enemmän arvoa ihan sellaisenaan, se ainakin nyt on päällimmäinen tuntuma. Neuvotonta autetaan pyytämättä, ja lähiyhteisö valvoo kaikkien etua.
Yrittäjien ei kyllä kannata muuttaa Suomeen. Yrittäjälle lankeavat sivukulut ja kaikenlaiset lakisääteiset menot tappavat firman muutamassa kuukaudessa, jos myynti ei vedä. Laskeskelin, että Suomessa yksinyrittäjän pitäisi saada kymppitonnin liikevaihto joka kuukausi, että oma ja yrityksen talous olisi mielekkäässä jamassa. Se on monella alalla mahdotonta. Kääntäjäystäväni sanoi, ettei hänellä olisi varaa asua Suomessa pääkaupunkiseudulla.
Olisi mukava nähdä vertailuja eri maiden pienyrittäjien taloudesta. Tietääkö joku, onko niitä pitkin internettiä lukijaa odottamassa?
13.7.2011 kategoriassa Arki, Talous, Työ, UK, Yhteiskunta | Pysyvä osoite | Kommentit (2)