Askartelin koko kevään erilaisten tulevaisuusharjoitusten parissa. Tutkittavat vuosikymmenet vaihtelivat 2010-luvulta aina 2050-lukuun asti. Tulevaisuuden tutkiminen ja ennakointi ovat todellakin muodissa nyt. Ei siinä mitään, oikein antoisa kevät oli. Erilaiset harjoitukset antoivat hyvän tuntuman siihen, millaisissa rajoissa ihmisten tulevaisuuskuvitelmat liikkuvat. Kun operoidaan lähivuosikymmenien kanssa, tapahtumilla ei ole niin paljon liikkumavaraa kuin 40-50 vuoden päähän sijoittuvilla kuvitelmilla. Joudutaan katsomaan esimerkiksi demografian, kehitteillä tai käytössä olevien teknologioiden ja arkisten käytäntöjen luomia jäykkyystekijöitä. Ihan mitä tahansa ei voi tapahtua, vaikka kovasti haluaisimmekin.
Tällaiset rajoitukset korostuvat nimenomaan ilmastonmuutoksen hallinnassa. Vaikka kuinka toivoisimme, että jokin uusi energiaratkaisu on valmiina heti ensi vuosikymmenellä, niin ei taida tapahtua. Samoin ratkaisuksi tuskin riittää sekään, että lopetammepa kaikki kuluttamisen nyt. Tai että nyt kaikki maailman ihmiset ovat henkisiä, joten materialismi loppuu hetisiltään. Ei sekään ole vaihtoehto, että todetaan kaiken olevan turhaa ja ihmisten moraalittomia ja että maailma hukkuu paskaan huomenna. Tarvitaan hienosyistä kuvausta, jossa realismi kohtaa idealismin.
Tulevaisuustyö kerää joskus liepeilleen ihmisiä, joilla on vain yksi viesti. Toki meillä kaikilla on agendamme. Sitä vartenhan tulevaisuutta yleensä ennakoidaan, että saadaan aikaiseksi toivottuja asioita huonojen kehityskulkujen sijaan. Keskeistä ennakoinnissa ja tulevaisuudentutkimuksessa on kuitenkin monenlaisten tekijöiden yhteenpunominen. Kun moni asia vaikuttaa keskenään systeemisesti, kannattaa olla avoin sellaisillekin kehityskuluille, jotka eivät ole ennestään tuttuja. Oman banderollin tekstistä tulee silloin vain yksi juonne skenaarioon.
Olisikin hyvä, jos työpajoissa tulisi yllätyksiä. Mitäs niitä pajoja pitämään, jos jo tiedämme lopullisen viestin? Mikä voisi olla arvokkaampaa kuin saada aikaiseksi skenaario, joka ylittää kaikkien yksittäisten osallistujien aiemmat visiot ja jossa ryhmä on johtanut uusia ilmiöitä erilaisia kehityskulkuja tutkiessaan?
Tulevaisuustyö on ikään kuin peli, jossa alkutilanteesta edetään arvaamattomaan suuntaan. Menetelmän on sallittava ajatuskokeet mutta toisaalta myös tuettava silloin, kun kaikki tuntuu sotkuiselta ja mahdottomalta ratkaista. Kekseliäiden visioiden alla on oltava jokin pohja. Tulevaisuustyön tärkein tehtävä onkin tunnistaa sellaisia epävarmuustekijöitä, joilla on suuri merkitys monelle muulle kehityskululle.
Kommentit