Ajattelin entisöidä tuoleja. Edellisestä vanhain puuesineiden korjausprojektista on jo kutakuinkin kaksikymmentä vuotta. (Tämä on itse asiassa järkyttävä ajatus.) Se meni hyvin - kaksikymmenluvun ovista tuli hienot. Nyt vuorossa olisivat pelkistetyt Askon puutuolit. Tosin en ole varma, sopiiko tällainen hanke toimistoniskalle. Pahenee vain epäkkäiden jännitys, ehkä.
Toisaalta jokin taitoprojekti tekee hyvää aivoille. Voi irrottautua työmietteistä, joita näinä aikoina riittää. Tiedättehän, sote ja sen sellainen. Tietokone vaihtuisi puhdistusvälineisiin ja maalitölkkiin. Puukittiäkin saattaisi tarvita. Pääsisi vanhan elämäntavan äärelle ihan tuosta vain, pienelle aikamatkalle niille vuosikymmenille, jolloin tuotanto oli kotimaassa ja keittiöissä soi vaimea transistoriradio. Tuolit ovat vielä niin pieniä, ettei hommaan menisi loputtomasti aikaa.
Niin, mihinkään ei nykyään saisi mennä aikaa. Katsoin tänään Viipurin asukkaista kertovan dokumentin. Oli kotirokkiklubia ja ränsistyneitä taloja ja hassusti vinksahtaneet häät meren äärellä. Silmiinpistävintä dokumentissa oli tempo: sellainen vanhan ajan tunnelma, jonka liitän aikaan ennen huomiotaloutta ja tietoverkkoja. Aikaa annettiin ystäville ja perheelle. Muistan aikoja, jolloin kaverille mentiin kylään sopimatta siitä viikkoja aiemmin. Teekupponen riitti tarjoiluiksi, ja näennäinen toimettomuus tarkoitti rikkaita ajatusjuoksuja.
Olen aiemmin siekailematta romantisoinut hidasta arkea, ja nytkin tahtoo mennä nostalgisoinniksi. Luulen kuitenkin, ettei kokopäiväinen bohemia sovi minulle, vaan haluan tuloksia, ja niihin tarvitaan aikatauluja. Mutta ei sovi jatkuva kiirekään, se on totta vie havaittu. Siitä ehkä joskus toiste. Pitää pikemmin olla vaihtelua, vuoroin puutuoleja ja digitaalista ajanhallintaa. Mutta puutuolit ovat olleet vähemmistössä viimeiset kaksikymmentä vuotta. Olkoon 2017 siis entisöinnin vuosi.
Sikli laatikosta ja työmaavalo päälle!
Viimeisimmät kommentit