Olen blogannut yli yksitoista vuotta. 2006 oli vedenjakaja: digi iski läpi omaan vapaa-aikaani. Blogasin niin töissä kuin vapaalla. 2007 osuuttaan alkoi kasvattaa Facebook. Niin digimedian luominen väheni mutta keskusteleva sometus lisääntyi. Aluksi FB todellakin keskusteli - uutisten jakaminen oli toissijaista, eikä mainostulvaa ollut.
Nykyään kaikki tapahtuu FB:ssä. Jos itse alkaisin julkaista jotain uutta teemaa, tekisin varmaankin blogin sijaan sivun Faceen. Sinnehän blogitekstit kuitenkin pitäisi laittaa, jotta niitä luettaisiin. Tosin uudet alustat ovat vallanneet alaa, pitkälti tietämättäni, sillä ihan kaikkiin paikkoihin ei aika riitä. En koe että juuri minun olisi tiedettävä sometrendit. Paikoitellen pelkkä Facekin on alkanut tuntua raskaalta ja muotoonsa juuttuneelta.
Itse asiassa mielenkiintoni on virittynyt uudelleen pidempiin teksteihin ja hitaampaan ajankäyttöön. Olen myös ajatellut sometonta vuotta. Kokonainen vuosi paperin varassa, sanomalehtiä kirjoja muistiinpanoja, mitä näitä nyt on. Blogikausi voisi alkaa uudelleen sen seurauksena. Voisihan tuona vuonna olla sallittua tehdä yksi punnittu blogiteksti kerran viikossa. Vaikka hieman pidempi. Nimeksi Fenix.
Viimeisimmät kommentit