Esinetarinoita

Kotona koronaa jarruttamassa

Otetaanpa blogi uudelleen käyttöön. Onhan tässä aikaa vierähtänyt sitten viime kirjoittaman, mutta sellaista se on. Ehkä tavoitan vielä jotkut teistä.

Kotiin linnoittautuminen koronaviruksen takia muuttaa katsantoa moniin arkisiin juttuihin. (Tartuntaa ei epäillä, mutta kotoilu on nyt kaikille hyödyllinen ratkaisu. Itse asiassa tämä on todella kivaa. Ikään kuin ikuinen lauantai-iltapäivä, paitsi hieman tuottavampi.)

Moniin kodin esineisiin (ja ihmisiin, jos sellaisia on) tulee paljon läheisempi suhde. Astiat pääsevät esille, koska kaikki ateriat syödään kotona, ja jääkaappia auotaan tämän tästä. Astianpesukoneella on tähtirooli! Se saattaa olla koti-ihmisen paras apulainen heti imurin ja pyykinpesukoneen jälkeen. Pyykkikone on kyllä ehdoton ykkönen, koska muut siivoustoimet vielä menisivät moottoritta, jos niikseen tulisi. Käsinpyykkääminen on aika raskas idea.

Vaan mitäpä olisi koronakaranteeni tai leppoisa sosiaalinen etäisyys ilman nettiä ja päätelaitetta? Miettikääs. Vain kirjat, maisema ikkunasta ja te. Miltä tuntuisi? 

Aikataulutettu kaikki

Havahduin jokunen viikko sitten siihen, etten oleta muilla olevan aikaa. Tapaamisen alussa kysyn, kauanko siihen on varattu. Puhutaanko yleiskohdat vai syvennytäänkö myös? Syödäänkö samalla? Enää en sentään kävele keskustelukumppanin vieressä hänen mennessään seuraavaan tilaisuuteen, niin millenniumin aikoihin, silloin nousukaudella. - Hetkinen, itse asiassa olen tehnyt sitäkin.

Tämä on tietysti kokemuksen sanelemaa. Tällaista pidetään myös kohteliaana ja ammattitaitoisena. Osaan kunnioittaa niukkaa resurssia ja siihen liittyvää hallinnan tarvetta.

Kun sama aikataulutietoisuus iskee vapaalla, on kai syytä huoleen. Vai onko sittenkään? Kyseessä on sittenkin vain ajan merkki: näin on tapana tehdä, näin minun oletetaankin tekevän. Nykyään kaikkien asioiden kesto on arvioitu ennalta, myös tapaamiset ystävien kanssa. Vapaa-aikakin on mitoitettu, koko elämä kiristetty tiheämmäksi. Ei enää päämäärättömiä kahvilaistuntoja tai loputtomasti polveilevaa keskustelua.

Todella radikaalia on tavata ilman ajoitettua takarajaa. Miten olisi työpaja, joka kestää minkä kestää, esimerkiksi viikon?

Esinesuhteiden koomisuudesta: Eddie Izzard

 
Tätä tekstiä kuuntelee useankin kerran.

Viikon 50 esine

Se on kuulkaas lusikka. Olen syönyt keittoruokia ja mysliä. Talvella on ihan parasta nauttia mahdollisimman lämpimiä ruokia, ja kasvisliemi lämmittää mukavasti. Syksyn voileipädieetti on siis vaihtunut liemiruokiin. Sitä paitsi keitot valmistuvat nopeasti ja helposti. Voiko muuten olla vaikea mutta nopea ruokalaji? Joku flambeeraus kenties?

Viikkojen 46 ja 47 esine

Viime viikko sujahti sukkelasti, joten perjantaina päätin jättää esineet sikseen. Viikkojahan voi niputtaa, varsinkin näin pimeään aikaan, jolloin aika on yhtä mustaa kimpaletta eikä valoa näy kuin Airamissa.

Näiden viikkojen esine on kirkasvalokuulole, jota minulla ei ole mutta pitäisi varmaan olla.

Viikon 42 esine

Esine on toki sanakirjoissa määritelty materiaaliseksi, mutta tekisi mieli nostaa esiin tämänaamuinen aineettomien elementtien konflikti. Odottelin bussia Kampin terminaalissa, ja väki parveili harmaissaan sateenvarjot käsissä Otaniemeen vievien bussien porteilla. Sateenvarjot valuivat vettä, ja katseet pysyivät irti muista. Kauppakeskuksen radio kuitenkin pauhasi Elviksen Wonderful World-biisiä. Oikein epäsopivaa.

Olkoon tämä viikko omistettu epäsopiville yhdistelmille, sillä niistä saa kuitenkin virtaa.

Viikon 41 esine

Onpa vaikea hahmottaa tätä viikkoa. Keskenkin vielä. Tosin toisinaan tietää jo alkuviikosta, mikä on keskeistä.

Viikon esine ovat korvatulpat, joita minulla ei ole. Niille olisi ollut käyttöä pariinkin otteeseen, sen verran eloisaa on eräiden naapurien huvielämä.

Viikon 39 esine

Taas miltei lipesi viikko käsistä blogimerkinnättä. Ja joku esine? En ole ehtinyt pohtia tämän arkirupeaman materiaalisia edellytyksiä. Mutta arvotaan viikon esine. Se on mikroaaltouuni. Heia heia mikroaalloille.

Viikon 36 esine

Jaaha, viikko on melkein mennyt. Jospa esine olisi tällä viikolla se pieni kattila, jossa teen melkein kaikki ruoat ja joka siksi pitää pestä aina heti käytön jälkeen. Minikeittiössäni ei tietenkään ole astianpesukonetta saatikka tilaa lukuisille kattiloille. On muuten loppujen lopuksi aika vaivatonta tällainen elämä. Kummasti tulee myös syötyä astioitta eli esimerkiksi voileipien ohessa vihanneksia ihan sellaisinaan. Ruokakulut ovat minimaaliset - keittiöinnostus on aika kallis harrastus, huomaan.

Tällaisista mikroaiheista pitäisi piakkoin ponnahtaa yhteiskunnallisiin teemoihin. Olen tehnyt muutaman muistiinpanon isompia kirjoituksia varten, mutta toistaiseksi ei ole ollut aikaa tehdä niitä valmiiksi.

Viikon 35 esine

Tätä viikkoa hallitsevat kenkäparit, joilla juoksen, kävelen ja pyöräilen. Kolme eri kenkäparia siis.