Esinetarinoita

Rätei ja lumpui: vaatteiden kulutuksesta

Ihan pakko saada uusi paita. Ihan pakko ostaa kesähousuja ainakin kolmet. Entiset ovatkin aika huonossa kunnossa, eivät kestäneet pesua. Mutta kun halvalla sai.

Tämä lienee se logiikka, jolla moni kuluttaja perustelee kausiostokset. Uutta ostetaan säännöllisesti, jotta pysytään ajanmukaisina - ja koska vanha vaate ei kestä käyttöä. Siinä missä ruoassa kausiluontoisuus on hyväksi, vaatteissa on päinvastoin. Keräilijäviettiä ei kannata ruokkia kauppakierroksilla, joilla mukaan tarttuu kaikenlaista ylimääräistä ja turhaa, kun nyt sattuu kohdalle - ja halvalla. Kiireessä ostettu tai lohtuhankinta, ihan sama lopputulos.

Tätä kulutusmuotoa Eve Mantu kutsuu valheeksi radio-ohjelmassaan, jossa hän manaa oman vaatekaappinsa ja haastattelee vaatteiden kierrätykseen perehtynyttä uusiovaatteita tuottavaa tekijää. Heidän keskustelustaan käy ilmi, että kirpputoreille tuodaan vuosittain tonneittain vanhaa vaatetta, josta suurin osa menee poltettavaksi, koska niiden laatu on niin huono.

Kirpputorit siis toimivat lajittelemoina, eivät niinkään laadukkaan vintagen jälleenmyyjinä, vaikka niin ehkä olemme tottuneet ajattelemaan. Hyväntekeväisyysjärjestöjen vaatekierrätyksestä on siis tullut oleellinen osa vaatebisneksen toimintaa, koska ne tarjoavat kaappejaan siivoavalle kuluttajalle ajatuksen siitä, että hutiostoskin on hyödyllinen. Ja siirtävät vaatteen eteenpäin niin, ettei kuluttaja itse joudu miettimään, onko kyse jätteestä vai hyödykkeestä.

Ehkä se oli sittenkin hyödyke, josta joku muu voi iloita. Tai sitten ei. 

 

Edelleen kaupungeista, maaseudusta ja kulutuksesta

Juttelin eilen maaseudun ja kaupungin kulutustyyleistä, kuten edellisestä kirjoituksesta voi arvata. Langan päässä oli ystäväni, joka on vannoutunut maalainen. Hän on sitä mieltä, ettei maalla kuluteta niin paljon kuin kaupungeissa - tutkimuksen linjoilla siis. Yritin mutista jotain kahdesta autosta, isosta talosta ja lentomatkoista, mutta jouduin toteamaan, että hän on oikeassa virikkeiden vähyyden suhteen. 

Maalla ei todellakaan kohdata kaikenlaista kivaa, jonka voi samantien ostaa. Tämän voi tietysti kiertää sillä, että tekee hartaan ostosmatkan johonkin jättimarkettiin keskellä Pohjanmaan tai muun maakunnan peltoja. Ystäväperhe keskittyy kuitenkin muunlaiseen - heillä keskeistä on tekeminen. Lasten harrastuksetkaan eivät tunnu olevan kovin välinekeskeisiä vaan laulua, voimistelua ja piirtämistä voi harrastaa melko vähillä varusteilla. 

Tällainen kulutusniukkuus ei kuitenkaan kuulu vain maalle (nyt ei olla enää sen tutkimuksen linjoilla). Elän itse todella paikallista elämää kaupungissa. Koska teen töitä enimmäkseen kotona, en joudu kulkemaan kaupungin läpi työmatkoillani. Täällä laidalla taas ei ole kauppoja. Ja jos käyn Lontoossa töissä, on niin kiire, etten ehdi katsella mitään, hyvä kun lounaan saa hankittua. Niinpä kodin ulkopuoliset menoni ovat aivan toisenlaisia kuin Suomessa. Kun lähden ulos, menen varta vasten joko museoon tai metsään, jos hieman kärjistetään. 

Ei tule hiilijalanjälkeä kuin satunnaisesta cheddarista ja valkoviinistä. Pitäisi varmaan vielä siirtyä brittiviineihin, muu ravintohan tulee paljolti tämän maan kamaralta. Hieman kuitenkin epäilyttää...

Helsinki, maaseutu ja MIPS-luvut

Töölönlahti, Katajanokka, Vanhankaupunginlahti. Paljon muuta en Helsingissä nähnyt viime viikolla, kun kävin puhumassa parissa tilaisuudessa. Ihmisiä sitäkin enemmän, muun muassa Sitran Maamerkit-ohjelman järjestämässä Imuilmiö-tapahtumassa, jossa pohdittiin maaseudun tulevaisuutta.

Tämä raportti tiivistää Maamerkkien tutkimuksia. Kuten tarkkaavainen lukija huomaa, olen ollut aiheen suhteen aktiivinen männätalvena. Joku toinen tarkkaavainen saattaa kysyä, kuinka tiukkapipoinen kaupunkivihreä saattaa osallistua maaseudun elvyttämiseen. Siellähän on pitkät etäisyydet, sähköä haaskaavia taloja ja lannoitetut pellot. On. On kyllä paljon muutakin, kuten

• lähienergiaa, varsinkin jos Tuuli Kaskisen visio toteutuu 
• itsekasvatettua luomuruokaa, taatusti kausittain saatavilla
• hyvinvointia tuottavaa estetiikkaa ja luonnonrauhaa 
• työtä joka ei vaadi päivittäisiä ajomatkoja kaupunkiin
• luontoa, joka siis on itseisarvo, ei vain väline ihmisten kokemuksiin

Sattuvasti eilen alkoikin vilkas debatti sosiaalisessa mediassa tuoreesta tutkimuksesta, jonka Hesari uutisoi niin, että kaupunkilaisuus saastuttaa enemmän kuin maalaisuus. En näe syytä toistaa niitä kriittisiä kommentteja, joita minua asiantuntevammat ihmiset ovat jo kirjoittaneet. Totean vain, että nyt meni ainakin Hesarissa ellei tutkijoillakin yhdyskuntarakenne ja elämäntapa samaan nippuun. Eli kun vauras suomalainen kuluttaa enemmän kuin vähävarainen suomalainen, ensimmäisen asuma ympäristö nähdään syypäänä: kaupunkilainen kuluttaa, siis ei syytä yhdyskuntarakenteen tiivistämiseen, jottei moinen lisääntyisi.

Olennaisempaa olisi todeta, että kaikissa ympäristöissä voi elää monella tavalla. On erilaisia kaupunkilaisia elämäntapoja. Myös maalla voi ekoilla olematta kammottu ekohippi. Maalla voi todellakin asua matkaamatta kaupunkiin joka päivä, minkä Soininvaara ehkä tahallaan unohti kommentistaan, iskeehän hän ns. nurmijärveläisyyteen ja ihan syystä. Jos työn voi tehdä kotona, syystä tai toisesta, työmatkoja on vähemmän kuin kaupungissa konsanaan. 

Ja jottei kiusallinen totuus unohtuisi, te tätäkin lukevat verkkoeläjät kulutatte aikamoisia resurssimääriä. Lukekaa eri esineiden mipseistä Suomen luonnonsuojeluliiton sivuilta. - Tässä tullaankin tämän blogin juurille, nimenomaan MIPS-luvut olivat yksi varhaisia postejani :) Paljon tuota minimaalisempaa blogausta ei varmaan saa aikaiseksi... 

 

 

Kiinnostava puutalokonsepti

Kohiwood on minulle uusi talopakettivalmistaja. Sääli että talojen mallit ovat noin maalaismaisia. Mutta puukuidulla täytetty rakennushirsielementti viehättänee Legoilla leikkineitä. Saattaisi olla rakentaminen helppoa. Eikä tarvitse muovia rakenteisiin.

Täytyy laittaa korvan taa. 

Identiteetin ydinpuut

Luen paraikaa kirjaa esineistä - nimenomaan omistuksista - identiteetin rakennusaineena. Helga Dittmar kuvaa jo aiemmin mainitsemassani kirjassa esineiden merkitystä minuudelle. Perusajatus on, että haalimamme romppeet ovat keskeinen osa itseä, joten esineiden menettäminen syystä tai toisesta voi tehdä kipeää. Tästä näkökulmasta on mielenkiintoista ajatella viimeaikaisia tavaroidenvähennyskampanjoita, joista niistäkin on ollut täällä puhetta. Niissähän irrotetaan minuutta materiaalisista kytköksistä, tai ainakin vähennetään sitä materiaa, jolla minuutta tuotetaan. Äärimmäisen ekologinen elämäntyyli saattaisi olla mahdollisimman vähän riippuvainen itse omistetuista tavaroista. Mitähän sosiaalipsykologit siihen sanovat? On se kyllä onnistunut ennenkin, mutta kulutusyhteiskuntaan kasvanut ihminen on esineiden merkityksillä rakennettu.

Toki identiteetti rakentuu muullakin kuin esineillä. Joillekin tekeminen eri lajeissaan on keskeistä. Joku määrittää itsensä matkahulluksi, toinen hiihtopummiksi, aika moni muu ammattinsa kautta. 

Yksi näkökulma identiteettiin on paikka. Käsiini valikoitui tänään Paikka. Eletty, kuviteltu, kerrottu (2007), jossa teoretisoidaan paikkasuhdetta. Paitsi että paikoilla itsellään on identiteetti, kuten Seppo Knuuttila toteaa kirjan esipuheessa, paikat toimivat meidän identiteettiemme rakentajina. Joillekuille asuinpaikka on hyvinkin tärkeä viite - esimerkiksi helsinkiläisyys voi olla niin tärkeää, että muualle ei voi muuttaa, ei vaikka kuinka työmatka lyhenisi tai ilmanlaatu paranisi muuton myötä. Toisille taas on kunnia-asia asua muualla kuin Helsingissä.

Mielenkiintoinen havainto on kuitenkin se, että ennen olimme osa paikkaa, nyt paikat ovat osa meitä. Identiteetit olisivat siis niin paikasta irti nykyään, ettei paikkasuhde sanele elämää yhtä tarkkaan kuin ennen. Olisiko muuttaminen helpompaa nykyään? Ainakaan se ei ole enää merkki siitä, ettei olisi varaa omistaa maata, ettei olisi talollinen. Liikkuva elämäntapa on nykyään paljon kunniallisempi ellei jopa suotavaa. 

Toisaalta "paikka on on vaivattomimmin ihmisen ulottuvilla oleva keino lakkaamattoman ajassa virtaamisen tunteen voittamiseksi". Tuo on Paikka-kirjan sivulta 27. Siellä on paljon muutakin jännää, yritän naputella niistä lisää rivejä lähipäivinä.  

Yöunet menevät

Joskus opiskeluaikoina valvoin aamuyöhön, jos erehdyin miettimään, mitä kutoisin seuraavaksi. Villapaitamalleja alkoi tulla, ja ne piti tietysti piirtää. 

Nyt on samanlaista intoa ilmassa. Rakennusprojektin pölyt ovat selvästi laskeutuneet, sillä piirtelin äsken talon pohjakuvaa. Lisäksi mietimme, voiko saviolkiseinät yhdistää perinteiseen rossipohjaan. Ja mihin kohtaan tulisi tulisija? No, se on helppoa, se tulee keskelle rakennusta, mutta voisiko siinä samassa olla puuhella? Osaako joku vielä muurata sellaisia? Kai niitä saa uusinakin, joskin olisi tyylikästä käyttää vanhoja renkaita. 

Keräsin joitain kirjanmerkkejä aiheesta. Teen vielä lisätutkimuksia, mutta teen tänne kyllä linkkilistan eko- ja luomutaloihin. 

Yksi tärkeimpiä ideoita rakentamisessamme olisi vanhojen tarvikkeiden käyttö. Meille jo lahjoitetut vanhat ikkunat odottavat käyttöä Lahdessa. Samoin haluaisin hyödyntää vanhoja hirsiä esimerkiksi väliseinissä. Vanhat lattialankutkin olisivat kivat, mutta niitä tuskin löytää. Vanhoja kenties hieman hataria ikkunoita ei laitettaisi passiivitalon paksuihin seiniin, vaan kuisti tehtäisiin niistä. Tuo taas tarkoittaisi sitä, että talo olisi rakennettava Suomeen. Noh, sitä ei kannata vielä päättää, pääasia että rakennetaan :)

Vastaus on 59

Uusi Musta on energinen. Yritän juuri miettiä että energinen mikä. Ei se nyt blogikaan ole vaikka aloitti YLEn blogeissa. Itse he käyttävät termiä verkkotuotanto ja palvelu. Mutta eihän lehdestäkään sanota printtituotanto vaan lehti. Mikä tämä sitten on? Oli mikä oli, se on kuitenkin jo oma vahva mediabrändinsä, jonka kiinnostavuuden takaavat säpäkkä toimitustyö ja ajankohtaiset aiheet. Tuommoiselle voisi olla kateellinen, jos haluaisi harrastaa sen lajin vihreyttä. 

Uusi Musta esittelee kaiken muun ohessa myös sadan tavaran tavoitetta. Jes. Näitä vähennyspyrkimyksiä on Facebook-, Qaiku- ja blogiympyröissä nähty viime kuukausina ja vuosina, ja on hauska nähdä tavoitteen kiinnostavan muitakin. Sampsa on listannutkin esineitään, ja ajattelin tehdä saman. Listaan ne, joita käytän joka päivä ja mainitsen muutaman sellaisen, jotka ovat välttämättömiä vaikkeivat pääsisikään päivittäiseen käyttöön.

Joka päivä

hammasharja ja -tahna

peruskosmetiikka (viisi tuotetta)

pyyhe

harja

alusvaatteet 2 kpl

sukat

puuvillahousut

teepaita

villatakki tai vastaava

kengät

silmälasit

tietokone (virtalähde sisältyy laskelmaan) ja wlan-pönttö

teenkeitin ja teekuppi 

kännykkä ja laturi

sänky ja sohva (huonekalut mukaan kans, vai?)

lautanen ja lasi plus aterimet (6-12 kpl aterioiden määrän mukaan)

ruoanvalmistuksessa tarvittavat, esimerkiksi kattilat, kauhat ja veitset (5-10 kpl)

pöytä ja tuoli

teevee

kirja tai kaksi

melkein joka päivä lenkkivaatteet (5 kpl)

muistikirja ja kynä

 

Se on sitten yhteensä 59. 

Huomioita: kodin infraa ei selvästikään lasketa? Teenteko vaatii vesipisteen ;) Myöskään raaka-aineita ei lasketa, veikkaan, siis sitä että teetä olisi kahta vaihtoehtoa, jotka siis pakkauksissaan ovat kovastikin esineitä ja vievät kaappitilaa. Ja jääkaapissa on purkkeja ja purtiloita. Entä astianpesukone? 

Vaatteiden laskeminen yhden päivän perusteella on todellista itsepetosta. Niitähän on sitten versioina aika monta, kun on vielä vuodenajatkin vaivoina. Kulutankin paraikaa varastoa pienemmäksi: käytän paria paitaa ja housuja ikään kuin loppuun, ennen kuin siirryn seuraavaan kulutettavaan settiin. Näin mennään ainakin tämä vuosi. 

Noh. Pointti oli siis todeta, että arki on niukka. Materiaalia sen sijaan löytyy kaikkeen erikoiseen. Esimerkiksi valitettavan satunnainen maalausharrastus vaatii kymmeniä esineitä, jos ja kun yksittäiset värituubit ja siveltimet lasketaan kukin erikseen. Niitä kun on vielä kaksi settiä, yksi täällä ja toinen Suomessa. Toinen tilaa vievä ja runsaasti esineitä hyödyntävä laji on ruoanlaitto. Sadan esineen ihmisellä tuskin on leivosvuokia, parsakattilaa tai kolmea samankokoista puukauhaa. Tai tusinaa syömäpuikkoa täyden veitsi- ja haarukkakokoelman lisäksi. Kuinka sadan esineen ihminen tarjoilee illallisen? Tuovatko vieraat omat ruokailuvälineensä mukanaan?

En siis pääse sataan esineeseen, mutta ei ole tarvettakaan, kun nuo erikoistavarat pysyvät paikoillaan ja arki soljuu yksinkertaisena. Vähempi on silti parempi. 

Tavoitteena elämä kiezissä

17.9.2010 julkaistu Vihreä lanka opetti uuden termin: kiez. Se tarkoittaa urbaania kylämäistä asuinaluetta, josta ei tarvitse arjessa poistua vaan kaiken saa sen alueelta. Tämä oli riemastuttava löytö, tämä termi, koska se osuu ja uppoaa aiempaan keskusteluun. Sanoin pari viikkoa sitten puhelussani Suomeen, että tavoitteeni on elää niin, ettei minun tarvitse poistua kuin parin kilometrin päähän kotoa. 

Tämäntyyppinen tavoite ei oikein nappaa nuorisolle. Ja nuorisoksi lasken nyt kaikki alle 40-vuotiaat. Kaikesta ekoajattelusta huolimatta ihmiset edelleen hehkuttavat matkojaan. Ihminen joka pysyy aloillaan vaikuttaa vanhanaikaiselta, ajastaan jääneeltä tai ihan vaan köyhältä, ja sekös olisi ikävää se. Itse asiassa tällainen tavoite ei ole myöskään yli 40-vuotiaiden mieleen, paitsi ehkä todella vanhojen, jotka ovat kasvaneet superlokaaliin elämään. 

Tähän kotona pysymiseen liittyy se, että esimerkiksi ruoan voi ostaa verkosta. Tämäkin on monen finskin mielestä kerettiläistä. Kyllä pitää arjessa sen verran kärsiä, että menee itse kauppaan. Ei kuulkaa tarvitse. Mieluummin lähden sitten kävelyille tai johonkin tapahtumaan silläkin ajalla. 

En kuitenkaan asu kiezissä, sillä se määritellään ison kaupungin osaksi. Asun pikkukaupungissa. Onko Helsingissä lähiöitä, jotka kykenevät kieziyteen? Ehkä. Niitä voisi kyllä olla enemmän. Toivottavasti Kalasatamasta tulee sellainen. 

Kirjavinkkejä

Olen pitkään ollut kiinnostunut ruoan historiasta, siksi hyllyssä on muun muassa Coe'ien Suklaan historia (2005) ja Fernandez-Armeston Food A History (2002). Kun olen kiinnostunut myös ekologisista kysymyksistä, oli erityisen kutkuttavaa löytää Vihreästä langasta juttu raaka-aineita koskevista kirjoista. 16.10 julkaistu numero ei tunnu näyttävän reportaasejaan verkossa, joten listaan tässä ne viisi kiinnostavaa kirjaa, jotka toimitus oli koonnut paperilehden keskiaukeamalle. Mainitsen aiheena olevan raaka-aineen kirjan nimen jälkeen, jos kirjan nimi ei sitä kerro. 

Joe Jackson, The Thief at the End of the World (2008) - kumi 

Adam Leith Gollner, The Fruit Hunters. A Story of Nature, Adventure, Commerce and Obsession (2008)

Mark Kurlansky, Suola. Eräs maailmanhistoria (2007)

John Reader, Peruna. Eräs maailmanhistoria (2009)

Julian Caldecott, Vesi. Maailmanlaajuisen kriisin syyt, seuraukset ja kustannukset (2009)

Nyt vain toivomaan joululahjaksi vapaa-aikaa!

  

Synkkiä näkymiä

EVA tarjoaa neljä erilaista tulevaisuuspolkua lamasta eteenpäin. Skenaariot ja niiden tueksi kirjoitettu fiktio esiteltiin 26. maaliskuuta BioRexissä Helsingissä. Talouskasvun suhde ilmastonmuutoksen jätettiin lukijoiden tulkittavaksi, vaikka julkistustilaisuudessa asiasta kysyttiinkin. Fokus on tiukasti maailmantaloudessa ja kansainvälisissä voimasuhteissa.

 

Tulevaisuuden pelikentät toimivat jatkokäytön raakamateriaalina. Jos ei halua rasittaa omaa tulevaisuustiimiään talouden malleilla, EVAn skenaariot päästävät pälkähästä. Ryhmä voi suoraan miettiä, millaisia elämäntyylejä kussakin maailmassa saattaisi olla. Tämä ei ole aivan oikeaoppista skenaarioiden käyttöä, koska elämäntyylit eivät palaudu pelkkään talouteen. Sellaiset aiheet, joilla on vahva kytkös talouteen, saavat EVA:n työstä hyvän taustan.

 

Verkosta sattui haaviin myös Institute for the Future –poppoon The long crisis –skenaarion tiivistelmä (pdf). Kyseessä on näyte The 50-year outlook –nimisestä tuotteesta, jonka kaksi muuta skenaariota ovat nimeltään Emergence ja The great transition. Projekti on keskittynyt sitomaan yhteen nimenomaan ilmastonmuutoksen ja talouden suhteita, sikäli kuin näytteestä voi työtapaa päätellä.

 

Tässä kääntämätön makupala The long crisis -skenaarion askelluksesta - vuosi 2030:

Temperature -1C under 1990, carbon 410 ppm, population 7,2 billion. 2,5 billion people displaced/refugee status. World GDP $54T. 5,5 billion people in poverty.

 Aikamoisia visioita aukeaa jo noin pienestä otteesta. Miettikää tuota pakolaismäärää. Lukemien tulkinta vaatii taustatietoa niin talouden kuin ilmastonmuutoksen tunnusluvuista ja niiden muutoksista. Kannattaa kuitenkin perehtyä, jos aiheet eivät tähän asti ole napanneet. Näillä termeillä puhutaan jatkossa paljon.