Esinetarinoita

Johdossa usein vikaa

Tässä mainio esinekehu.

Yksinkertaista, hyödyllistä, kannattavaa

Lisää tällaisia pieniä mutta mahdottoman hyödyllisiä keksintöjä.

On tuo sana keksintö muuten ihanan raikas kaiken innovaatiopuheen jälkeen. Ja hauska huomata, että kyseisen tuotteen taustalla olevan kurssin tehtävänanto otti huomioon niin tuotannon kuin käyttökokemuksen.

Lisää herkkuja mittarimadoille

Kun tuossa edellä tuli jutelluksi ihmisten seuraamisesta, sattui samalla silmään tiloja seuraava palvelutuote. Kyseessä on Hervannassa kehitetty Wirepas, joka auttaa seuraamaan vaikka sairaalahuoneiden tai työskentelytilojen tilannetta. Onko liikaa kosteutta, mikä on lämpötila, liikkuuko siellä joku? Tai: onko happipitoisuus sopiva, miten on melun laita?

Mukava löytää teknohypen seasta tuote, joka saattaa aidosti auttaa ihmisiä. Esimerkiksi työpaikan ergonomiaa voi seurata tällä ratkaisulla. Menestystä tekijöille!

Esineiden paras ominaisuus

Pieni matkanteko paljasti taas vanhan totuuden: vaatteet ja muu tarpeellinen ovat parhaimmillaan silloin, kun niitä ei tarvitse miettiä. Eli: matkalaukku on kevyt ja helposti siirreltävä (lue: tuhdit pyörät), vaatteet rypistymättömät ja monikäyttöiset, kosmetiikka yhteen pikkulaukkuun mahtuvaa ja käsilaukku niin rakennettu, ettei kolikkopussi tai passi ole aina valumassa alimmaksi.

Kaikki muut kohdat täyttyivät paitsi käsilaukku. Onhan perkeleellinen viritys sellainen, jossa ei ole osastoja ja joka on korkeampi kuin leveämpi. Käytin yhteensä kymmeniä minuutteja kulloinkin ajankohtaisten esineiden etsimiseen.

Matkailua helpottaa sekin, ettei mene liian kauas. Yhdensuuntaiseen matkaan saa kulua 5-6 tuntia ovelta ovelle. Sen yli menevä reissu ei enää rentouta.

Hypätkää, sammakot!

Viimeviikkoinen TedX Helsinki yllätti iloisesti. Yllätys se oli siinä mielessä, etten mitenkään ollut suunnitellut seuraavani tapahtumaa verkossa. Joku Twitter-tuttu kuitenkin heitti linkin striimiin, ja tartuin koukkuun. Ja koukutus oli melkoinen - katsoin tapahtumaa koko päivän.

Kommentoisin mielelläni useammankin puhujan sanomia, mutta henkilökohtaisesti riemastuin Valkeen Juuso Nissilän esityksestä. Hän kertoi, miten ihminen on suunniteltu kivikautiseen metsästys- ja keräilyelämään, ei toimistotyöhön. Lisäksi suomalaiset elävät väärässä osassa maapalloa: valoa ei ole tarpeeksi. Toki Juuso samalla mainosti yrityksensä tuotetta, kannettavaa valohoitolaitetta. Mutta ei se mitään. Itse nimittäin huomasin tehneeni elämänmuutoksen, joka vie minua lähemmäs tervettä elämäntapaa nimenomaan kivikautiseen suuntaan! Nissilän mukaan ihmiselle sopii elämä, jossa

• aamuisin asennoidutaan päivään sään mukaan. Kyllä, juuri näin, tsekkailen voiko pyykätä vai sataako, jolloin pyykki ei kuivu. Ruokakaapin tilanne voi myös ajaa minut kauppamatkalle, jos siis ei sada. Mukavalta tuntuu myös se, että saan lämmittää asuntoa aamulla samalla kun orientoidun päivään. (Tämä johtuu siitä, että käännämme termostaatin säästösyistä yöksi pienemmälle.) Pääasia on kuitenkin, etten joudu ryntäämään ulos kellon häätämänä vaan teen töitä kotona. En aavistanut, että se olisi näin kivaa.
• ei istuta koko ajan. Ei todellakaan, juoksen täyttä häkää portaita ylös, kun lankalinjaan tulee tälle maalle tyypillisiä mainospuheluita. Ylipäätään kahden kerroksen asuminen liikuttaa ihmistä hyvin. Lisäksi arkeen saa nyt entistä paremmin liikuntaa! Lenkkimaasto on aivan lähellä. Kauppamatkan tietenkin kävelen. Ja pihamaalle pudonneet oksat nypin ennen nurmenajoa, mikä on ihan uusi ulottuvuus entiseen elämään nähden.
• napostellaan löytynyttä ruokaa, erityisesti pähkinöitä mutta myös raatoja. Pähkinöitä on kaapissa, raatoja ei luojan kiitos ainakaan vielä. Vehnää on ruokavaliossa edelleen liikaa, se ei kuulunut kivikauteen, kuten ei myöskään sokeri. Mutta karkkia en enää syö, mitä nyt muutaman tuliaissalmiakin silloin tällöin.  
• tehdään työtä kellotta eli sopivissa erissä. Tämä on nimenomaan uuden elämäntapani ydin. Kun vaan vielä tekisin työn muualla kuin sohvassa, ergonomia olisi kohdallaan.

Nissilän mukaan nykyihminen on kattilaan laitettu sammakko, joka ei aisti että vesi kiehuu.

Wii

- edit: kuva lisätty -

Ostimme itselleme joululahjaksi Nintendo Wiin. Jo aattoiltana pelasimme itsemme hikeen ja lihakset kipeiksi. Mieheltä kramppasi reisi, ja minun olkapääni kipeytyi niin, etten vieläkään pysty pelaamaan Wii-tennistä. Tämä siksi, ettemme älynneet mitenkään lämmitellä ennen pelin alkua tai venytellä sen jälkeen. Sehän on lelu.

Paitsi että se on varsin tehokas lelu!

Wii voisi olla hyvä peli liukkaita jalkakäytäviä vierastavien vanhusten aktivointiin. Nimenomaan keilaus sopii kaikille. Tätä täytyy testata vanhemman sukupolven kera joku päivä! Tosin heitäkin saattaa uhata uusi sairaus nimeltään wiiitis (Panu K:lle kiitos tästä tiedosta), jos he alkavat pelata tennistä.

Huhhuh. Nyt lepään keilaussession jälkeen. Mies lätkii tennistä. Jos jaksaisin, analysoisin Wiin merkitystä pelien ja mobiililaitteiden maailmankartalla. Sensorit kun mahdollistavat niin paljon kaikkea jännää, jota on jo vuosia odotettu. Mutta olkoon - vapaallahan tässä nyt ollaan. Taidan siirtyä sohvalle miettimään, mitä uusi vuosi muutoin tuo tullessaan.

Arjen antiergonomiaa

Kotonamme ei ole kunnon työtilaa. Olemme ahtautuneet kaksioon, jossa varsinaiselle työpöydälle ei ole paikkaa. Läppäri on ollut matalan tason päällä, jonka ääreen olen epäergonomisesti kumartunut kirjoittaakseni. Tällöin selkä on ollut kierosti oikealle, koska jalkoja ei saa tason sisään (tietenkään).

Pari päivää sitten kehitin toisen ratkaisun, joka sekin on tuomittu väliaikaiseksi. Olen olohuoneen lattialla vanhan kahtiataitetun futon-petauspajan päällä istumassa. Läppäri on nimensä mukaisesti sylissäni. Jälleen selkä on hieman mutkalla, mutta asentoa voi helpommin vaihtaa. Kommentoitavat kirjat, lehtileikkeet ja muut tykötarpeet saa kivasti ympärille silmän ja käden ulottuville, mikä sopii luonteelleni.

Nyt joku lähipiiriin kuuluva saattaa kysyä, mitä tapahtui aiemmin esitellylle ihanalle Swopper-tuolille. Koska sille ei ole sopivaa pöytää kaveriksi, se toimii ruokatuolinani :-) Kunnollisen työpöydän hankkiminen on action point -listalla, kunhan keksin, mihin se pöytä laitetaan. Sitä ennen on ratkaistava, mihin menevät kesävaatteet ja lattioilla pyörivät kirjat. Sitä ennen...

Tämä on loputon suo. Materia on päässyt hallitsemaan elämää, mutta tänä syksynä siitä otetaan kunnon niskaote ja nakataan ovesta kiertoon.

Purskeista shoppailua

Kulutustutkimuksessa ihmisten käytöstä kuvaillaan joskus englannin sanalla bursty, purskeinen. Tällöin kuluttaja aktivoituu silloin tällöin intensiivisesti toimintaan.

Minä shoppailen purskeisesti. Pariin kuukauteen en osta muuta kuin ruokaa, joukkoliikennematkoja, kahvila- ja ravintolapalveluja ynnä muuta arkista. Mutta sitten rysähtää.

Lauantaina taas rysähti. Tilasimme Stocken Swopper-tuolin. Sitä tarvitaan, koska paperi- ja tietsikkatyöt tehdään nykyään ruokapöydän ääressä. Tavallinen tuoli vääntää asennon vääräksi, ja kädetkin ovat liian korkealla (olkapäät nousevat). Swopperilla saa asennon kohdalleen, ja pöytä saa olla korkeampikin. Sillä voi siis muuttaa kodin tasoja työtiloiksi, koska tuolin korkeutta voi säätää.

Swopperin lisäksi ostin kävelykengät, joita jo esittelinkin. Arkityömatkat ja ennen kaikkea ulkomaan työmatkat vaativat terveelliset jalkineet.

Lauantain kolmas hankinta oli iso laukku. Ostoperusteeni oli, että tähän laukkuun mahtuvat kaikki viikonloppumatkojen tavarat. Hmm. Nyt tarvittaisiin vain niitä viikonloppumatkoja.

(En saanut tätä merkintää mihinkään olemassaolevaan luokkaan, joten loin uuden: ergonomia. Tämäkin kertoo kirjoittajan ikääntymisestä. Muodin rinnalle nousee käyttömukavuus ja terveellisyys. Toki Muotoilu-luokkakin olisi voinut käydä, mutta tulipahan nyt aloitettua taas jotain uutta.)