Esinetarinoita

Jo vuonna 1996

Joskus vaiheikkaan 90-luvun lopulla ostin Felipe Fernandez-Armeston tuhdin historiapaketin Millennium, toinen vuosituhat (1996). Muistan pitäneeni siitä. Viikko sitten päätin avata sen uudelleen. Kiinnostavaa, etten muista siitä paljoakaan - toisaalta ei ihme, sillä kirja ripottelee yksityiskohtaisen anekdootin toisensa perään. Meno on rikasta ja mehevää.

Olen nyt sivulla 52, joten paljon on vielä luettavaa. Tässä kuitenkin tähänastiset helmet:

s.43: "Jälkiviisaus on hyvin voimakkaasti valoa taittava linssi."

s.27: "Historia muistuttaa apinan laatimaa mosaiikkia."

 

Modernin kaupungin juuri

Jos haluaa ymmärtää, miksi 1950-luvun jälkeinen Helsinki näyttää miltä näyttää, voi vilkaista näitä Le Corbusierin arkkitehtuuria kuvaavia otoksia.

Kannettava

Kiinnostava näyttely, upea esine.

Lontooseen 2014

Ei tarvitse olla suurikaan veneilyn tai historian ystävä innostuakseen tästä uudelleen kootusta viikinkialuksesta. Jos et ole menossa Tanskaan ensi kesänä, mene Lontooseen 2014. Minä ainakin menen.

Paperi on muslimijuttu

Kaiken säämarinan sekaan hieman teknologiahistoriaa:

 

Marko Ahvenaisen ja Olli Hietasen mainiossa Matkalla biotalouteen - miten verkottunut bioketju punotaan? (Tutu-julkaisuja 2/2010) puhutaan paperin historiasta. He lainaavat paperimuseon tarinaa 1200-luvun Euroopasta, jossa oli paperia ennen vahva pergamenttimarkkina. Tässä paradigmassa mukana olleet tuottajat (maan- ja karjanomistajat) vastustivat kovasti idästä saapuvaa paperia ja leimasivat sen muslimimaailman manifestiksi. Tähän vastarintaan saatiin mukaan kirkkokin. 1221 asetettiin säännös, jonka mukaan paperille tehdyt viralliset dokumentit eivät ole päteviä. Vastarintaa jatkui parisataa vuotta. Vasta 1400-luvulla paperista kiinnostuttiin enemmän, tällöin pääasiassa kirjapainotaidon kehittymisen myötä. (s.22)

 

Kirjoittajat toteavat, että 1200-luvulla kysyttiin samoja kysymyksiä kuin tänään. Mistä paperi tehdään? Missä se tehdään? Miksi sitä tehdään?

 

Ei mitään uutta auringon alla?

Viikon 27 esine

Nyt rulettaa muistikirja. Olen tavannut niin kiinnostavia ihmisiä, että ajatuksia on saanut raapustaa talteen urakalla. Tämän päivän kiinnostavin ajatus on muinaisteknologioiden uusiokäyttö. Ajatellaan nyt vaikka maakellaria, joka pärjää sähköittäkin kesä- tai talvimyrskyistä piittaamatta. Tai erilaisia tekniikoita, kuten punominen, jolla saisi uudentyyppisistäkin biopohjaisista kuiduista kenties kestävämpiä. Tai hapattamista, jolla ruoka saadaan säilyväksi vähemmällä energialla kuin pakastimessa.

Aiemminhan tällaiset arkaaiset asiat on kai pitänyt poishävetä, koska ne liittyivät köyhään elämään, jossa ei teollisia tuontitavaroita osteltu. Mieluummin jäljiteltiin pappiloissa ja sittemmin mediassa nähtyjä uusia, moderneja tapoja. Jatkossa nämä poishävetyt ja -heivatut käytännöt saattavat olla osa kehittynyttä, kestävää elämäntapaa, jossa kuhunkin asiaan käytetään järkevintä mahdollista ratkaisua, riippumatta siitä miltä aikakaudelta mikäkin tapa on.

Teknologiahistoria - olisipa sille enemmän aikaa...

Euroopan ytimessä, osa 2

Useimpina päivinä en tule ajatelleeksi, missä maassa asun. Kun menen kauppaan, joudun joskus miettimään, mitä kieltä on määrä puhua. Hollannissa selvisi englannilla, täällä ei, joten mahdollisia keskusteluja pitää ennakoida, että muistaa edes joitain sopivia sanoja. Näin ollen ei aina tule nauttineeksi myöskään ympäristön nähtävyyksistä tai ylipäätään ilmapiiristä. Elämä menee samantyylisiä latuja kuin Suomessakin: kirjoja, verkkoa, puheluita, ruoanlaittoa, kaikkea kotoista.

Nyt juuri olemme kuitenkin niin keskellä Eurooppaa ettei paremmasta väliä. Englanti ja Hollanti ovat toki olleet merkittävämpiä maailmanmahteja, ja niiden historiasta tiesin jo edeltä. Mutta Sveitsi? Valkoinen pläntti kartalla. Olen aina hypännyt saksankielisen kulttuuripiirin yli, vaikka Die Zeit kuului joskus lukulistalle. En koskaan ajatellut päätyväni tänne.

Sveitsin historia on mallikappale eurooppalaista tarinaa. On kelttejä ja roomalaisia, on keskiaikaisia valtataisteluja eri voimien välillä. Niihin ei jaksa paneutua niin tarkasti, että muistaisi eri sodista seuranneet poliittiset järjestelyt. Enemmän kiinnostaisi arjen historia. Moni tuttu eurooppalainen tapahtuma on kuitenkin sivunnut myös Sveitsiä, mahtimaat ovat havitelleet ja saaneetkin sen alueita. 

Selvää kuitenkin on, että kaupan turvaaminen on ollut keskeinen vaikutin maan omassa tarinassa - Sveitsin vanha valaliitto syntyi tästä tarpeesta. Sille oli ominaista vahva paikallisuus: liitossa mukanaolleet pikkuvaltiot olivat itsenäisiä. Ne siis välttivät Eurooppaa leimanneen feodalismin, jopa Habsburgien aikana. Sveitsiläiset ovat olleet ilmeisen tietoisia tästä erityisyydestään ja loivat uuden ajan taitteessa useita kuvitettuja kronikoita omasta historiastaan. Ei hassummannäköisiä. Olisi mukava tietää lisää pienten laaksoyhteisöjen elämäntavasta ja hallintomallista. Vallankäyttö on saattanut olla hyvinkin demokraattista, joskaan en oleta naisten kauheast hääränneen vallan keskiössä ;) 

 

Euroopan ytimessä, osa 1

Alaluokilla luimme Euroopan maantietoa (tieto on parempi sana kuin tiede tässä yhteydessä). Opettelimme maiden elinkeinot, asukasluvun, tärkeimmät kaupungit ja lipun. Muistan Saksasta puhutun erityisen painokkaasti, olisiko ollut vakaan markan ja laadukkaan teollisuuden ansiota. Ruhrin alue tuli tutuksi, ja ilmansaasteista puhuttiin. Muistan hyvin harmaanruskean näkymän teollisuusalueelta. Ei tehnyt mieli matkata sinne.

Rein-joen proomuista saattoi myös olla kirjassa kuva, niin muistelisin, ainakin opettajan dioissa, jos ei kirjassa. Muistelen, että opetus oli aika vaativaa ollakseen ala-astetta: meidän oletettiin olevan kiinnostuneita joen merkityksestä logistisena kilpailuetuna, nykykieltä käyttääkseni. Jokea pitkin liikkuivat raaka-aineet ja teollisuustuotteet. Linnoista tai viinitarjoista puhuttiin vähemmän, niihin päästiin vasta lukion saksantunneilla. Eurooppalaisen työn maisema tuli kuitenkin tutuksi.

Huomasin muutama viikko sitten, että olemme nyt asuneet sekä Reinin alajuoksulla tai oikeammin Rein-Maas-deltan maisemissa että sen alkulähteiden lähettyvillä (Alpine Rhein). Yksi Reinin haaroista nimittäin laskee mereen Rotterdamin editse eli lähellä Delftiä, kävimme tuota kohtaa katsomassakin Hoek van Hollandissa. Meidän nykymaisemissamme taas kulkee Töss-joki, joka laskee Reinin systeemiin, en tarkkaan tiedä missä muttei kaukana kuitenkaan. Töss on nimittäin vai muutaman kymmenen kilometriä pitkä, ja sen jokilaakso on pyöräilijöiden suosiossa.

Reinin merkityksestä rajajokena voi lueskella tuolta. Se antaa sille aikamoisen paikan Euroopan historiassa.

Hieman lyö yli

Uusilla teknologioilla on tapana saada aikaan hurmosta. Niiden nimissä myydään ihan mitä vaan. Syntyy kaikenlaisia alkuliitteitä ja kampanjatermejä. 1960-luvulla oli avaruus kova sana, mutta enpä tiennytkään, että 1950-luvulle asti radioaktiivisuudella myytiin muun muassa hammastahnaa, puuteria ja vettä.

Mitähän nykyisiä tuotteita kauhistellaan tulevaisuudessa? Veikkaan, että erilaisilla kemianteollisuuden tuottamilla ainesosilla saattaa olla huono maine aikanaan. Joidenkin lääkkeiden pitkäaikaiset sivuvaikutukset saattavat yllättää. Ja mitenkähän käy some-alkuliitteen ja verkkohypen kanssa? No, ne nyt eivät sentään säteile.

Tärkeintä on julistaa voittaja

Ulkona on kirkas talviaamu, puut kimaltavat huurteessa, ja pakkasta on -9C. Kylmää säätä on ollut koko kulunut viikko, ja ensi viikkokin on ilmeisesti yhtä kylmä.

Vaikuttaa siltä, että hollantilaiset pääsevät tänä vuonna pitkän tauon jälkeen luistelemaan perinteisen maratoninsa Elfstedentochtin. Vaikka luistelutapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran jo 1909, se on pystytty pitämään vain viisitoista kertaa, edellisen kerran 1997. Sen verran harvinainen on kova talvi - jää ei ehdi normaalisti jäätyä riittävän kantavaksi kestämään tuhannet luistelijat, jotka haluavat kiertää yksitoista kaupunkia 200 kilometrin matkalla.

Mielenkiintoinen yksityiskohta kilpailun historiassa on se, että johdossa olevilla oli ennen tapana luistella yhdessä maaliin, siis käsi kädessä niin, että molemmista tuli voittajia. Tapa kiellettiin. Vuonna 1956 voittajaa ei julistettu lainkaan, koska peräti viisi luistelijaa ylitti maaliviivan yhdessä. Tärkeintä ei siis ole osallistuminen vaan voittaminen...

Ja mitä kertoo Hollannista se, että naiset ovat saaneet osallistua vasta vuodesta 1985? Edelleenkään he eivät saa palkintoja ;) .