Esinetarinoita

Kuolema yhdistää verkoston

Tänään näin jotain vahvasti liikuttavaa. Keskellä lauantain tavanomaista hyörinää erästä puistokatua pitkin kulki hautajaissaatto. Ensimmäisenä käveli silinteripäinen mies jotain käsissään (raamattu tai risti?), sitten lipui hitaasti kolme pitkää mustaa autoa, sitten tuli nelisenkymmentä vakavaa kävelijää. Saatto eteni arvokkaasti kohti hautausmaata.

Mikä tässä sitten niin pysäytti? Ei itse kuolema, tai ainakaan pelkästään kuolema. Sen sijaan syvimmin minua liikutti se saattoväki. Sen sijaan, että hurauttaisivat kappelilta hautausmaalle omin autoin ihmiset liittyvät yhteen ja kävelevät korostetun hitaasti tuon viimeisen matkan, jonka kuollut heidän kanssaan vielä on. Menehtynyt on ollut sukulainen, ystävä ja kollega, ja kun tämä suhde loppuu, kaikki saapuvat paikalle todistamaan menetystä. Muulloin erillään olevat ihmiset ovat hetken samassa paikassa: vainajan verkosto tulee kerralla näkyväksi. Moni heistä ei ole tavannut toistaan aiemmin eivätkä he välttämättä enää koskaan kohtaa. Kuolema merkitään vahvasti yhteisöllisellä rituaalilla.

Suomessa ei hautajaissaattoja taida enää nähdä. Syynä lienee polttohautaus - ei ole mitään saatettavaa, kun arkku siirretään krematorioon ja tuhka lasketaan maahan myöhemmin, jos silloinkaan. Maankäyttökin on tehostunut, kun tuhkauurnia voi laskea tiheämpään ihan tavallisen nurmikentän alle, sen sijaan että annettaisiin ruumiinkokoinen alue maata. Ennen kaikkea tunteita pintaan tuova yhdessäsureminen kestää lyhyemmän ajan. Näin hautajaiset ovat nopeammat ja kevyemmät.

En tiedä, miten hollantilaiset surevat, mutta Suomessa olen havainnut, ettei hautajaisissa tulisi edes itkeä.

Äänisuunnittelijan mopo karkasi

Olen aiemminkin kiinnittänyt huomiota hälytyssireeneihin. Niitähän on monissa maissa tapana testata säännöllisesti. Jotta kansalaiset eivät panikoisi, testi tehdään tarkalleen sovittuna aikana.

Niin täälläkin. Mutta kun ensimmäisen kerran kuulin hälytysäänen, huolestuin kyllä hetkeksi. Kyse ei ole sellaisesta tasaisesti uuaavasta, hieman vetelästä äänestä, jollaiseen olen Suomessa ja Englannissa tottunut. Täällä sireeniin on suunniteltu todella mielipuolinen "melodia", joka nimenomaan tuntuu kieltävän kaikki melodian tunnusmerkit. Ääni on todella häiritsevä, sillä siinä ei toistu säännönmukainen kuvio, jollaista ihmismieli ilmeisesti yrittää rakentaa kaikkiin havaintoihinsa. Jos tällä äänellä olisi visuaalinen ilme, siinä olisi kaikenlaisia värejä sekaisin, mahdollisimman riitasointuisesti.

Kukahan sen on suunnitellut?

Viikon 2 esine

Otin Englantiin muuttaessamme mukaan harmaat kumisaappaat. Ajatus oli, että sateistaan kuuluisassa maassa niille olisi käyttöä. Taisin käyttää kerran.

Täällä Hollannissa tilanne on jo toinen - sataa selvästi useammin. Mutta sataa myös niin kovaa, ettei sateella missään tapauksessa tule lähdettyä ulos. Ei siis käyttöä hienoille kaupunkikumppareilleni täälläkään. Sitä paitsi sateet tulevat ja menevät nopeasti, vasta viime viikko oli tasaisemmin sateinen.

Nostankin viikon esineeksi ryvettyneet lenkkitossut, joilla olen taas alkanut juosta, vaikka ne piti heittää pois kauan sitten. Mutta kun ne toimivat niin kivasti. Ilmastoitu päälliosa on tosin turhan viileä talvella.

Kahdeksan vuotta sitten kaverilta ostamani paremmat tossut ovat edelleen kaapissa. Ne eivät ole yhtä hyvät. Voin kyllä harkita niitä heti, kun nämä vanhat oikeasti on pakko heittää pois. Vaikkapa seuraavassa muutossa.

Mihin menevät roskat?

Arjen materialogistiikka on kiehtovaa, niin kuin nyt jätteet. Nehän ovat aikamoinen rumba.

Englannissa roskat lajiteltiin niin, että biojäte meni pieneen kannelliseen astiaan, paperi, pahvi, metalli ja lasi vihreään isoon kierrätysastiaan ja muu jäte (paitsi puutarhajäte) harmaaseen isoon astiaan. Puutarhajäte piti joko viedä itse kaupungin kierrätyspisteeseen, tai sille piti hankkia oma noutopalvelu. Kolme ensimmäistä jätelajia haettiin kotitalon edestä sovittuina aikoina, ja jäteastiat piti tuolloin kärrätä talon eteen portin läpi takapihalta. Niitä ei saanut pitää valmiina etupihalla, koska se olisi häirinnyt naapurien esteettistä silmää. Toki naapurit auttoivat astioiden siirrossa, jos joku matkusti tai muutoin päässyt hoitamaan velvollisuuttaan.

Hollannissa jätteet jaetaan vain bioon, paperiin ja muuhun. Kovin moni ei ilmeisestikään biojätettä erittele, koska niille on koko kerrostalossa vain kaksi astiaa, joihin vielä mahdutetaan puutarhajätekin. Samoin paperille ja pahville on talossa vain kaksi astiaa. Jos taas haluaa lajitella muovin ja lasin, ne pitää itse kuljettaa siellä täällä asuinalueilla sijaitseviin keruusäiliöihin, jotka ovat puoliksi maan sisällä. Muoville ja lasille on omat keruupisteensä.

Toki Englannissakin oli mahdollista lajitella lasi erilleen muusta kierrätettävästä itse, jos vain meni samaan kaupungin jätepisteeseen, jonne vietiin puutarhajäte (jota muuten olikin runsaasti varsinkin keväällä ja syksyllä) ja lukuisa määrä muita jätelajeja. Elektroniikka meni omaan jakeeseensa, ja niin meni myös kokolattiamattomateriaali, jolle oli oma jätelavansa. Puutavarakin laitettiin omaan lavaansa. Lajeja oli muistaakseni yli kymmenen.

Tämänhetkisen kokemuksen mukaan perusbritti toimii ekologisemmin kuin perusholtsu, vaikkei kokolattiamattojen perusteella ehkä uskoisi. Kaupungin jätepisteellä oli jatkuva kuhina, kun ihmiset toivat sinne ylimääräiset romppeensa vaatteista maaleihin ja öljyihin. Kuulin vastikää, että Amsterdam olisi luopunut lajittelusta kokonaan - kaikki vain poltetaan kovassa lämpötilassa. Kumpi sitten viime kädessä on ekologisempaa, mene ja tiedä.

Hollantilainen erikoisuus on se, että maahan upotettu muovijätesäiliöt suljettiin käytöstä uudenvuodenjuhlien ajaksi. Ilmeisesti olisi liian suuri houkutus pudottaa muovin sekaan pari ilotulitetta. Kaduillahan poltettiin kokoissa joulupuita ja muutakin ylimääräistä, ihan taatusti ilman lupaa :)

Eri prosenttien Eurooppa

On aina yhtä virkistävää havaita, kuinka erilaisia eurooppalaiset maat ovat arjessaan. Kalenteritkin eroavat toisistaan, mitä ei aina muista. Suomessa onkin huomenna pyhäpäivä, turha siis viritellä verkkopalavereja. Mikäs siinä. Toivottavasti muuten täällä ei ole! Näiden ylikansallisten kalenterien kanssa ei tule pyhiä ajatelleeksi.

Vielä kirjavammaksi menee, kun katsoo arvonlisäverojen eroja. Suomessa on yleinen ALV-prosentti 22. Täällä Hollannissa se on 19. UK:ssa ei ollut ALV-pakkoa, jos piti liikevaihdon riittävän pienenä - ja sellainen ei yleensä ole vaikeaa ;) Kaikissa maissa veroprosentti vaihtelee sen mukaan, mitä teet. Mitenkäs sitten hoidetaan projektilaskutus, jos alihankkija tekee Suomeen myytävää työtä Hollannissa toimivan yrityksen projektissa?

Kirjanpitäjäni mukaan asia on kepeä: suomalainen alihankkija ei lisää arvonlisäveroa omaan laskuunsa minulle vaan kirjaa laskuun minun ALV-numeroni. Minä sitten lisään asianmukaisen prosentin omaan laskuuni, joka sisältää hänenkin työnsä. Ilmeisesti systeemi ei sekoa siitä, että Suomen 22% muuttuu Hollannin 19%:ksi. En ole varma, miten asiakas hoitaa veron. Olisiko ollut niin, että minun kokonaislaskuuni tulee vastaavasti 0% ja heidän tunnuksensa, jos heillä sellainen on. Jos ei ole, laitan laskuun 19% ja he päätyvät maksajiksi.

Tähän loppuun kiitos sille toimittajalle, joka pyysi minua ohjelmaansa. Toivon voivani joskus toiste olla avuksi.

Viikon 1 esine

Hmm, saisinkohan kirjoitettua joka viikolle yhden esineen tänä vuonna? Voisi onnistua, kun lasken mukaan digimaailman ihmeitä eli bittejä, vaikka ne eivät esineen määritelmään suomessa mahdukaan.

Tällä viikolla on paikkansa taas lunastanut Tvkaista. Meillä kotona näkyvistä kanavista katsottavia ovat lähinnä BBC1 ja BBC2, joten aika ajoin ja varsinkin viikonloppuisin tulee tähyiltyä Suomen suuntaan. Teema ilahdutti uudenvuodenpäivänä 80-luvun musapaketilla. Se tosin oli teknisesti ottaen viime viikon puolella, mutta ei sekään haittaa. Aloitetaan suurpiirteisesti.

Hyvää vuoden alkua, kaikki esineelliset!

Musta Pekka jakaa karkkeja kenkiin

Ensi maanantaina hollantilaiset ja belgialaiset viettävät Sinterklaasia. Valkopartainen mies saapuu jakamaan lahjoja apunaan Zwarte Pete eli Musta Pekka. Lahjat jaetaan aattona 5.12. tai seuraavana aamuna. Kyse on nimenomaan lasten juhlasta, tosin aikuisetkin lahjovat toisiaan runonpätkin höystetyin lahjoin.

Koska joulupukki saapuu savupiipuitse, takan - tai keskuslämmityslaitteen! - eteen on hyvissä ajoin aseteltu kenkiä, joissa saattaa olla porkkana tai heiniä lahjantuojan hevoselle. Näin tänään lähikaupassa pienen pahvisen takkakulissin, jonka edessä oli pahvisia kenkiä. Olikohan niissä myös lahjalistoja vaiko vain lahja? Täytyy tarkastaa ensi käynnillä. Heinien vastineeksi kenkään pitäisi ilmestyä karkki. Nykyään makeisrepertuaariin kuuluvat myös kruidnoten-kakut, jotka maistuvat samalta kuin pohjoismaiset piparkakut.

Savupiipun noki on nykyään selityksenä Sinterklaasin apulaisen Zwarte Peten mustuudelle - aiemmin on ollut puhe hänen afrikkalaisesta taustastaan. Pete on alkuperäisen tarinan mukaan entinen orja, joka kuitenkin hengailee pyhän isäntänsä matkassa, koska tämä on niin hyvä. Hahmo on kyllä aika lailla samannäköinen kuin suomalaisten pelikorttien mustapekka, joten kortit ovat varmaan joskus saapuneet Alankomaiden suunnalta. Itse Sinterklaas taas on katolisen piispan asussa ja saapuu lahjanjakokiertueelleen Espanjasta.

Tylsä uudelleentulkittuna

Opin juuri, että sateenvarjot ovat 3400 vuotta vanhoja. Siis niiden konsepti on. Opin myös, kuinka yksinkertaisia ovat ratkaisut, joilla vanhakin tuotekonsepti korjaantuu paremmaksi.

Muotoiluopiskelija Gerwin Hoogendoorn (hollantilaisissa nimissä on vokaaleja ihan suomalaiseen malliin) turhautui sateenvarjoihin sellaisina kuin ne olivat - nehän kääntyivät tuulenpuuskassa ylösalaisin ja hajosivat. Tuote vaati uutta ajatusta. Kiinnostavaa on, etteivät opiskelukaverit juurikaan arvostaneet Gerwinin ajatusta uudistaa niinkin tylsä esine kuin sateenvarjo. Uusi varjokonsepti ei kiinnostanut myöskään alan yrityksiä. Gerwin kuitenkin uskoi ideaansa. Niinpä uutta tuotetta varten oli perustettava yritys. Ja kas, ensimmäinen 10000 kappaleen erä meni yhdeksässä päivässä.

Tästä on jo vuosia, ja Senz° menestyy edelleen mainiosti.

Ihan tässä vaan kannustan teitä uskomaan ideoihinne :)

Päivän esine: silta

Tänään meni taas yhdeksän kertaa sillan yli. Se on välttämätöntä maassa, joka on täynnä kanavia. Siltojen magiaa ihasteli viime perjantaina myös se kadulla kuulemani suomalaismies, joka suorastaan ryntäsi erään kaarisillan pieleen hihkaisemaan: "Mikä muoto!" Veikkaan, että hän oli arkkitehti. Maripaita ja parta kuusikymppisellä ovat jotenkin arkkitehtiunivormu.

Sillat ovat niin kauniita, että niitä voisi hyvin rakentaa kuivallekin maalle. Jotkut soutavat vedettä.