Esinetarinoita

Jo vuonna 1996

Joskus vaiheikkaan 90-luvun lopulla ostin Felipe Fernandez-Armeston tuhdin historiapaketin Millennium, toinen vuosituhat (1996). Muistan pitäneeni siitä. Viikko sitten päätin avata sen uudelleen. Kiinnostavaa, etten muista siitä paljoakaan - toisaalta ei ihme, sillä kirja ripottelee yksityiskohtaisen anekdootin toisensa perään. Meno on rikasta ja mehevää.

Olen nyt sivulla 52, joten paljon on vielä luettavaa. Tässä kuitenkin tähänastiset helmet:

s.43: "Jälkiviisaus on hyvin voimakkaasti valoa taittava linssi."

s.27: "Historia muistuttaa apinan laatimaa mosaiikkia."

 

Tavoitteita

Voisiko elämässä ottaa tavoitteekseen, että asuu kauniin oven takana? Niitä tuntuu riittävän Pinterestissä. Kuvia tunnelmallisista kirjastoista on vieläkin enemmän, ja niissä on toisinaan radikaaleja ratkaisuja. Joskus ovet ja kirjastot kohtaavat.

Lukutuoli

Kun nyt kerran tuoleista tuli puhe, niin tässä mallikas kappale. Voisi siinä olla lukemattakin, katsella ulos ikkunasta.

1900-luvun design

Joskus kannattaa katsoa kirjahyllyään hieman tarkemmin. Ostin Woodhamin designhistorian jo 2002, mutten lukenut sitä. Jospa nyt ehtisi.

Lukulistalla

Greg Urban, Metaculture.

Viikon 45 esine

Minun piti kirjoittaa tämä jo alkuviikosta. Olen kuitenkin ollut enimmän osan hereilläoloajasta eri paikassa kuin kirja, jota lainaan. Viikon esine on nimittäin olemassa niin kaukana, että luotan erään kertojan kuvaukseen siitä.

Keskusteluun syntyvien taukojen aikana me molemmat huomasimme, miten loputtoman pitkään kesti, ennen kuin oli kulunut taas yksi minuutti, ja miten kammottavalta meistä tuntui pyövelinmiekkaa muistuttavan viisarin liikahdus, vaikka toki osasimme sitä odottaa: se leikkasi tulevaisuudesta taas yhden tunnin kuudeskymmenesosan ja tärisi sitten niin uhkaavan näköisesti että sitä katsellessa miltei sydän pysähtyi. (W.G.Sebald, Austerlitz)

Kyse on Antwerpenin rautatieaseman kellon viisarista. Minulla ei ole hajuakaan, onko asema kuvauksen kaltainen miltään osin, mutta väliäkös sillä.

Viikon 38 esine

Hups, edellinen viikko unohtui kokonaan ja tämäkin meinasi lipsahtaa jo ohi. Eikä ihme, niin täyttä on kalenterissa. Aika hupenee.

Kuluneen viikon ykkösesine on kirjastokortti. Olen lukenut proosaa pitkästä aikaa. Se on muuten kumman täyttävää, aivoikkuna muuanne, ja kun kirjan sulkee, pitää oikein miettiä mihin jäi ennen lukemista.

Viikon 34 esine

Voi mitä aurinkoisia päiviä! Enkä ole kohdannut montakaan tosikkoa, mitä nyt yhden kanssa meilaillut. Mikäs esine tälle viikolle keksittäisiin? Karkkipussi jota ei saisi olla tässä ollenkaan? Työtuoli jossa istua lenkotan väärin? Romaani jonka ostin viime viikolla?

Viimeinen voittaa. Tällä viikolla esineitä edustaa kirja, jonka kannessa lukee Terveiset Kutturasta.

Paperi on muslimijuttu

Kaiken säämarinan sekaan hieman teknologiahistoriaa:

 

Marko Ahvenaisen ja Olli Hietasen mainiossa Matkalla biotalouteen - miten verkottunut bioketju punotaan? (Tutu-julkaisuja 2/2010) puhutaan paperin historiasta. He lainaavat paperimuseon tarinaa 1200-luvun Euroopasta, jossa oli paperia ennen vahva pergamenttimarkkina. Tässä paradigmassa mukana olleet tuottajat (maan- ja karjanomistajat) vastustivat kovasti idästä saapuvaa paperia ja leimasivat sen muslimimaailman manifestiksi. Tähän vastarintaan saatiin mukaan kirkkokin. 1221 asetettiin säännös, jonka mukaan paperille tehdyt viralliset dokumentit eivät ole päteviä. Vastarintaa jatkui parisataa vuotta. Vasta 1400-luvulla paperista kiinnostuttiin enemmän, tällöin pääasiassa kirjapainotaidon kehittymisen myötä. (s.22)

 

Kirjoittajat toteavat, että 1200-luvulla kysyttiin samoja kysymyksiä kuin tänään. Mistä paperi tehdään? Missä se tehdään? Miksi sitä tehdään?

 

Ei mitään uutta auringon alla?

Virkistävä ajatus

Osmo Soininvaara kirjassaan: vihreät ovat porvarillinen vasemmistopuolue. Minun ei siis edelleenkään tarvitse valita oikeiston ja vasemmiston välillä. Hähhää.