Esinetarinoita

Viikon 28 esine

Tämän viikon esine olisi voinut olla riippukeinu, mutta korkeaoksaiset pihapuut eivät edistäneet ilmassa loikoilua. Köydetkin puuttuivat. Keinu saa kyllä vielä toteuttaa itseään, kunhan varustelen sitä lisää.

Tällä viikolla ykkösesine on ehdottomasti ämpäri. Juu. Muoviämpäri, vieläpä rumanruskea. Sillä kannoin mökillä lämmintä vettä ylämökkiin tiskejä varten. Kotityöt kuulemma palauttavat kehoamme stressin ja rasituksen jälkeen - minä siis rentouduin. Joskin täyden vesiämpärin kantaminen jyrkkään ylämäkeen jonkin verran myös rasitti. Miten ne ennen vanhaan pärjäsivät? Miten jaksavat ne naiset, jotka edelleen kantavat vesiä kaukaa kaivoilta kotiin? Kaikilla ei ole paikalla sukulaismiestä, jonka käsiin ämpärin voi tarvittaessa siirtää.

Viikon 27 esine

Nyt rulettaa muistikirja. Olen tavannut niin kiinnostavia ihmisiä, että ajatuksia on saanut raapustaa talteen urakalla. Tämän päivän kiinnostavin ajatus on muinaisteknologioiden uusiokäyttö. Ajatellaan nyt vaikka maakellaria, joka pärjää sähköittäkin kesä- tai talvimyrskyistä piittaamatta. Tai erilaisia tekniikoita, kuten punominen, jolla saisi uudentyyppisistäkin biopohjaisista kuiduista kenties kestävämpiä. Tai hapattamista, jolla ruoka saadaan säilyväksi vähemmällä energialla kuin pakastimessa.

Aiemminhan tällaiset arkaaiset asiat on kai pitänyt poishävetä, koska ne liittyivät köyhään elämään, jossa ei teollisia tuontitavaroita osteltu. Mieluummin jäljiteltiin pappiloissa ja sittemmin mediassa nähtyjä uusia, moderneja tapoja. Jatkossa nämä poishävetyt ja -heivatut käytännöt saattavat olla osa kehittynyttä, kestävää elämäntapaa, jossa kuhunkin asiaan käytetään järkevintä mahdollista ratkaisua, riippumatta siitä miltä aikakaudelta mikäkin tapa on.

Teknologiahistoria - olisipa sille enemmän aikaa...

Viikon 25 esine

Jaaha, se on keskikesä. Mikäs nyt sopisi teemaan?

En polta kokkoa, joten en voi listata tulitikkuja viikon esineeksi. En oikein muutenkaan harrasta virallisia juhlapyhiä, paitsi joulu on ihan ehdoton. Ehkä tämä viikko vapaapäivineen eroaa muista viikoista siinä, että tulee syötyä tavallista paremmin/runsaammin/epäterveellisemmin. (Valitse sopiva.) Viikon esine on siis veitsi, sillä se sopii pöytään aamiaisesta iltapalaan.

 

Viikon 14 esine

Ostin Finnair Shopista superkevyen ja helposti pestävän lakanapussin, jollaisia trekkaajat käyttävät maailmaa kiertäessään. Saatan käyttää sitä itsekin, mutta erityisen kätevä se on meidän pääsiäisvieraallemme, varsinkin kun pyykkitupavuoromme on vain kahden viikon välein.

Vastaavia tuotteita myyvät muutkin, selvästi edullisemmin, jos ostajalla on Hostellikortti. En tosin tiedä, toimittaisiko Suomen Retkeilymajajärjestö tuotteita ulkomaille, koska en seurannut palvelupolkua edemmäs.

Onko joku käyttänyt tällaisia pusseja? Mikä mahtaa olla tuotteen käyttöikä? Nukkuuko niissä hyvin?

Silmät auki, applettaja!

Olen joskus marissut elektroniikan tuotannon olosuhteista, ainakin Feisbukissa jossen täällä. Alihankkijoiden prosessit eivät taatusti kestä päivänvaloa silloinkaan, kun valmistuttaja niin toivoo. Tässä Antti Isokankaan napakka kirjoitus siitä, kuinka meidän tulisi vaatia Applelta, Nokialta ja ihan kaikilta muiltakin tekoja elektroniikan valmistuksen haittojen korjaamiseksi.

Toivon että tästä tulee kansanliike. Vaatimalla puhtaampaa elektroniikantuotantoa ja eettisiä työoloja vaikuttaa miljoonien ihmisten elämään ja Kiinan luontoon. Muodostakaa vaikka samanlaisia toimintaryhmiä kuin ihmisoikeuksien valvojilla on. Ottakaa seurantaanne firmoja ja laittakaa säännöllisesti postia. Kysykää, kysykää niin kauan että toimintatapojen on pakko muuttua.

Peittoaa Suomikuvanäpertelyt ja muun turhan. Fokusta, hyvät ihmiset, fokusta (sanoo äärimmäinen generalisti ;).

Mitä tein tänään

Piipahdin tänään Winterthurin keskustassa viemässä allekirjoitetun huonekalutilauksen. Kyllä, se piti allekirjoittaa, jotta viitsivät kasata valitsemani vaatekaappiosat. Ensi viikolla maksan tilauksen verkkopankissa. En tiedä, miksi maksua ei voitu ottaa heti, ehkä siksi että myyjä halusi rauhassa varmistaa, että vaatekaappiin tulevat kaikki tarvittavat osat. En siis jäänyt myymälään odottelemaan suunnittelun valmistumista, siksi paperien postittelu ja allekirjoitus.

Kauppakäynnin jälkeen söin lounaan katukahvilassa ja katselin ohikulkijoita. Oli talvisaappaita ja takkeja, vaikka lämpötila lienee jossain kahdenkymmenen tuntumassa. Oli pieniä ja suuria koiria (kissoja näkee keskustan ulkopuolisilla asuinalueilla, niitä tuntuu olevan joka talossa). Fillareita ei näy paljon aivan keskustassa, eikä autojakaan, koska vanha kaupunki on kävelyaluetta. Toki huoltoliikenne pääsee sinne.

Pohdin, millaista muutama sata vuotta vanhoissa taloissa mahtaa näyttää sisällä. Alakerrassa kaikilla on myymälätila, mutta ilmeisesti useimpien talojen ylemmissä kerroksissa asutaan. Onko jollain peräti neljä kerrosta omassa käytössä, vai jaetaanko suurempia taloja huoneistoiksi? Moni liikehuoneistokin on kiinnostavannäköinen, varsinkin se kultasepänliike, joka on myös paja. Kello- ja koruliikkeitä on paljon, vaatekaupoista en sen sijaan oikein saa tolkkua, mihin pitäisi mennä ostoksille. Kenties on jokin tavaratalo vanhankaupungin ulkopuolella. Vai Zurichissäkö täkäläiset shoppaavat?

Lounas oli erikoinen - porkkanavaniljakeittoa. Oli oikein mustia pilkkuja pinnassa, aitoa vaniljaa siis. Tarjoilija osasi hyvin englantia, mikä yllättää joka kerta silloin harvoin kun niin tapahtuu. Hänellä oli kunnon aksenttikin, kuulemma Irlannissa hankittu. Valittelin Schwizerdütschini puutteita, en osaa sanoa kuin Grüezi mitenand.

Kotiin kannoin taas erän vihanneksia. Postilaatikossa odotti työläitä hollanninkielisiä kyselyitä muutosta - arvonlisäveroa kantava toimisto on havainnut, etten ole maisemissa enää. Noh, ei kun vastausta laatimaan.

Retrokamera

Merkillinen esine.

Hieman lyö yli

Uusilla teknologioilla on tapana saada aikaan hurmosta. Niiden nimissä myydään ihan mitä vaan. Syntyy kaikenlaisia alkuliitteitä ja kampanjatermejä. 1960-luvulla oli avaruus kova sana, mutta enpä tiennytkään, että 1950-luvulle asti radioaktiivisuudella myytiin muun muassa hammastahnaa, puuteria ja vettä.

Mitähän nykyisiä tuotteita kauhistellaan tulevaisuudessa? Veikkaan, että erilaisilla kemianteollisuuden tuottamilla ainesosilla saattaa olla huono maine aikanaan. Joidenkin lääkkeiden pitkäaikaiset sivuvaikutukset saattavat yllättää. Ja mitenkähän käy some-alkuliitteen ja verkkohypen kanssa? No, ne nyt eivät sentään säteile.

Viikon 11 esine

On ollut vaikeuksia valita tälle viikolle esine. Olisiko se taas passi? Vastahankittu nimittäin vietiin, ja uudempi uusi on plakkarissa. Vai olisiko se matkalaukku, kun olin juuri reissussa?

Kyllä se on kirjekuori. Täällä keskemmällä Euroopassa suositaan nimittäin paperipostia, ja niihin sitten päätyy vastaamaankin paperitse. Tuossa pöydällä on kolme kuorta odottamassa huomista. Menen heti aamusta postiin ja ojennan kuoret virkailijalle, joka ilmoittaa mitä niiden lähettäminen maksaa. Grüezi, bitte, merci.

Kirjat muuttavat muotoaan - laatu paranee

Digitaalinen formaatti on BBC:n artikkelin mukaan vaikuttanut myös kirjojen sisältöön. Enää ei tarvitse pyörittää yli kahtasataa sivua sanoja yhden perusidean ympärille saadakseen ajatuksensa kirjaksi. Tällaiset lavennetut yhden idean julkaisut ovat puuduttavaa luettavaa, kun sanoma on saattanut tulla selväksi jo alkusivuilla. Ennen kaikkea ne ovat järjetöntä luonnonvarojen ja tilan haaskausta.

Tämä tietysti pätee ennen kaikkea kaupalliseen asiaproosaan ja ennen kaikkea niin kutsuttuihin bisneskirjoihin, joita erityisesti lentokentillä kaupataan ihmisten matkaan. Mitä teet moisella painolastilla lukemisen jälkeen? Sen yhden idean olisi voinut lukea blogistakin. Kirja kuitenkin jää. Toki kustantaja sai rahansa, ja kirjateollisuus kompuroi eteenpäin.

Digikirjan tekijä voi keskittyä olennaiseen ja kirjoittaa vähemmän, jos niin haluaa. Näin lukijakin saa keskittyä olennaiseen ja lukea jäntevästi kirjoitettuja, perusteltuja ajatuksia. Lisäksi omakustanteisen digikirjan tulee vakuuttaa lukija tekstin laadulla heti ensi riveillä, koska kirjankansien mainostekstit ja kustantajan nimi eivät ole tukemassa myyntiä. Kuuluisa nimikin saattaa puuttua. Toisaalta tukena voivat olla muiden lukijoiden suosittelut, mutta nehän myös kertovat laadusta enemmän kuin rahansa riskeeranneenn kustantajan mainospuhe.

Tään blogin kannalta kiinnostava kysymys on se, lakkaavatko kirjat olemasta kolmiulotteisia esineitä. Ovatko ne sitten enää kirjoja? Vaiko osa yhtä suurta hypertekstiä (jos niissä siis olisi linkkejä, ja joskushan niissä on)?

Fyysisellä kirjalla on toki edelleen etunsa - käyttöliittymä on vaivaton, muoto tuttu, selaileminen mukavaa. Itse en skannauttaisi vanhoja kirjojani digitaalisiksi, ne ovat esineinä edelleen vastustamattomia, ja pidän perinteisestä kirjastosta paikkana.

Jos joku tottuisi pelkkiin digitaalisiin teksteihin, kokemus saattaisi olla eri. Ja varmasti olisikin. Ajatusleikki: miltä vaikuttaisi kirjasto hyllyineen ja kirjankansineen sellaisesta, joka olisi koko ikänsä lukenut vain dokumentteja näytöltä? Tuon miettiminen voi auttaa ymmärtämään niitä asenteita, jotka vastaavasti estävät kirjojen kaikkinaista digitoitumista ja fyysisten kirjojen katoa.

Ostan edelleen kirjoja, mutta vain silloin kun niissä on jotain kustannushetkensä hengen ylittävää. Tässä on myös syy siihen, miksen koskaan ostanut tai lainannut hypetettyjä ajanhenkimanifestejä. Yleensä niiden idean sai selville kaverilta muutamassa lauseessa.

BBC:n jutun väite kirjojen nykylaadun huonoudesta on tietyllä tapaa likinäköinen. Siinä ajatellaan tämänhetkisen kirjateollisuuden olevan se mennyt, josta ponnistetaan pois kohti uutta ennennäkemätöntä laatua. Mutta kauanko on julkaistu kirjoja nykytyylillä ja volyymillä? Eikö ennenkin vanhaan (siis todella ennen) kirjassa pitänyt olla enemmän kuin yksi myyvä - eli jollain tapaa jo tuttu - idea ja sen ympärille jaaritellut kaksisataa sivua? Eikö digiajan omakustanne kurvaa takaisin esiteolliseen kirjankirjoittamiseen? 

Loppujen lopuksi noudatan tässäkin asiassa sekä-että-tyyliäni. Sekä digikirjat että kirjaesineet ovat mieleeni. Molempia toki vain kohtuudella.