Olen parantumaton. Aina kun pongaan markkinointitutkijan, tungen mukaan tutkittavaksi, koska haluan nähdä, miten kyseinen tutkimus on tehty. Lauantaina osallistuin Lontoossa erään museon kävijätutkimukseen. Sepä olikin kokemus.
Ensi vaikutelma oli jo aikamoinen: tutkija puhui epäselvästi, ei oikeastaan esitellyt tutkimusta, ei ainakaan odottanut haastateltavan reaktiota vaan alkoi pajattaa kysymyksiä. Haastattelun aikana ilmenikin, että palkkio riippuu suoraan haastateltavien määrästä. Tärkeintä haastattelijalle oli saada paperille jotain. Itse asiassa laitoin hänet korjaamaan pari merkintää vastaamaan sitä, mitä olin sanonut.
Itse tutkimus oli aivan liian pitkä. Muistaakseni kymmenen sivua oli täytettävää, ja täyttäminen eteni niin, että huonosti englantia sisälukenut haastattelija tankkasi vaihtoehdot monotonisesti ja odotti sitten numeerista vastausta. Yhdessä vaiheessa käänsin lomakkeen toisinpäin ja katsoin vaihtoehdot ja raksin paperiin itse oikeat merkinnät. Tässä vaiheessa tutkija jo ilmoitti toivovansa, että kaikki tutkittavat olisivat niin kuin minä. Tekevät itse.
Itse tutkimus oli melko hutaistu sekin. Kun museon eri osastoja piti arvioida, muistin tueksi annettiin kuvia. Kuvat nimineen eivät kuitenkaan vastanneet vastausvaihtoehtoja. Ylipäätään kävijä ei välttämättä jäsennä kokemustaan niin kuin näyttelyn rakentajat ovat kuvitelleet. En ollut huomannut kyseisiä osastorajoja lainkaan. Museokäynnin odotuksia kysyttiin kahteen kertaan. Se kyllä saattoi johtua siitä, ettemme edenneet lomakkeella niin kuin piti vaan täytimme sellaisiakin kohtia, joita ei olisi pitänyt.
Lopuksi minun piti vielä arvioida, kuinka haastattelija työnsä teki. Palautteeni ei ollut riittävän suoraa, sen voin sanoa.
Brittimoraalia kuvannee sekin, että tutkimuksen loppuun on annettava nimi ja osoite. Siksi, että tutkimuksen koordinoija voi soittaa pistokokeita ja tarkastaa, että tutkittava on oikeasti olemassa. Muutoin haastattelija saattaisi keksiä vastauksia ja kuitata rahaa per lomake hyvinkin helposti. Pyysin kirjoittaa nimeni ja osoitteeni itse, se nyt vaan on helpompaa niin, mutta haastattelija kauhistui käsialaani ja ilmoitti, että sen tulisi olla luettavaa. Ei muuta kuin paperi ympäri ja hän kirjoittamaan osoitettani väärin. Nimen ehdin laittaa itse.
Voi kun olisivat keksineet tutkia museokokemusta osallistuen! Antaisivat vieraan kulkea omalla logiikallaan ja seuraisivat, mitkä kohteet vetävät puoleensa ja kyselisivä vaivihkaa kokemuksia vierailun aikana. Kyllä ne voi silloinkin koodata numeroin, jos välttämättä haluaa edistää kvasitieteellistä kvanttitutkimusta. Oleellisempaa olisi kuitenkin saada selville, mistä vieras piti ja mitä hän ehkä haluaisi lisää.
Pitäisiköhän soittaa museolle ja ehdottaa seuraavalle tutkimuskierrokselle hieman toisenlaista otetta?
Viimeisimmät kommentit