Esinetarinoita

Viikon 49 esine

Kikkailen hieman, koska en halua kirjoittaa pakkasen vaatimista toppavaatteista ja muusta sääajankohtaisesta. Viikon esine on virke, joka ei tietenkään oikeasti ole esine. Se on kuitenkin ajattelumme kohde, siis objekti, siis kierolla tavalla esine.

Kertokaa mitä tämä tarkoittaa?

"Maaseudun maankäytön tulee olla johdonmukaista ja edistettävien käytäntöjen ajantasaisia mahdollistaen uusimpien teknologioiden ja maaseudun erityisluonteen huomioon ottavien ratkaisujen edistämisen, jotka ovat erilaisia kuin keskuksissa." Maaseutupoliittinen toimenpideohjelma 2012-2015 (2012)

 

Talot, tunnustan

Rakastan asumiseen liittyviä uusia ajatuksia. Kuinka voisi asua hauskemmin, on yleisin asumiskuvitelmani. Luitko harhakuvitelma? Se osuu oikeaan sekin - suomalainen asuminen on aika pitkäpiimäistä. En innostu grynderien bulkkiluukuista enkä oikeastaan omakotialueistakaan. Puurakentamisesta olen ollut kiinnostunut pitkään, ja onpa tullut puurakentamista hieman harrastettuakin. Vanhan talon korjaaminen olisi kiinnostavaa joskin raskasta, se jo tiedetään. Maatalo tai talo maalla on mukava unelma, varsinkin viljelemisen ja muun ulkoilmaelämän kannalta.

Kaupunkilaisuus taas on verissä. Hollannin ja Sveitsin asunnot ovat antaneet aihetta miettiä, voisiko Helsingissäkin asua toisin. Voisiko olla kolmekerroksinen townhouse? Voisiko olla aito loft? Tai neo-loft? Viimeeksi mainittu termi on kotoisin Pia Ilosen ja kumppanien sivuilta, joilta löysin myös tämän kiinnostavan raportin. Huomatkaa myös sopusuhtainen puutalonsa.

Jos siis haluat puhua taloista, niin olet oikeassa paikassa :)

Viikon 28 esine

Tämän viikon esine olisi voinut olla riippukeinu, mutta korkeaoksaiset pihapuut eivät edistäneet ilmassa loikoilua. Köydetkin puuttuivat. Keinu saa kyllä vielä toteuttaa itseään, kunhan varustelen sitä lisää.

Tällä viikolla ykkösesine on ehdottomasti ämpäri. Juu. Muoviämpäri, vieläpä rumanruskea. Sillä kannoin mökillä lämmintä vettä ylämökkiin tiskejä varten. Kotityöt kuulemma palauttavat kehoamme stressin ja rasituksen jälkeen - minä siis rentouduin. Joskin täyden vesiämpärin kantaminen jyrkkään ylämäkeen jonkin verran myös rasitti. Miten ne ennen vanhaan pärjäsivät? Miten jaksavat ne naiset, jotka edelleen kantavat vesiä kaukaa kaivoilta kotiin? Kaikilla ei ole paikalla sukulaismiestä, jonka käsiin ämpärin voi tarvittaessa siirtää.

Kävelymaisema

Näkymiä

Tältä näyttää maaliskuu Pohjois-Sveitsissä. Hauska seurata viinitarhan vuotta, syksyllä saan kuvia rypäleistä!

Noilla portailla voisi saada sykkeen ylös ja rasvaprosentin alas.

Oi puita

Jatkan mahdottoman epävisuaalista linjaani ja näytän teille kuvan, jos vain viitsitte seurata tätä linkkiä.

Muuton jälkeen minulla on ollut ikävä Englannin metsiä, ja tämä kuva alleviivaa sitä ikävää kyllä hyvin.

Suomi kaukaa katsottuna osa 3

Suomi on vihreä. Se vihreä on ryteikköä. Helsinki-Vantaalle laskeutuvat luulevat saapuvansa erämaahan, ja tavallaan saapuvatkin. Tiheästi asutun Euroopan mittapuilla Suomi on erämaata - teiden varsilla on useimmiten asumattomia metsiä, jopa Etelä-Suomessa. Siksi ns. kulttuurimaisemat ja historialliset tiet mainitaan turistioppaissa erikseen: siellä voi nähdäkin jotain. Varmaan siksi joidenkuiden on niin tärkeää korostaa olevansa kaupunkilainen! Muutoin kaikkialla ympäröivä muokkaamaton luonto voisi ahmaista urbaanissa huomiotaloudessa pyristelevän yksilön maalaiseen muottiin.

Toki olen metsien ja villin luonnon ystävä, sehän on hienoa, ettei kaikki ole kaavoitettua tai että kaikkialle pääsisi autolla. Kontrasti on kuitenkin kova, kun vertaa suomalaista maisemaa vaikkapa Alankomaihin, Saksaan tai tähän Lontoonläheiseen Englantiin, jota itse tarkkailen. Kaupungit ovat toisiinsa kasvaneita - kymmenen kilometrin välein on uusi keskusta. Valtatiet muuttuvat kaduiksi taajamien halki kulkiessaan, mikä osaltaan selittää liikenneruuhkia. Englannissa on vieläpä miltei mahdotonta pyöräillä, joten auto todellakin on kaikilla (paitsi minulla :) ja ehkä lontoolaisilla. Täällä on tavallista olla kaupunkilainen, jolloin maalla-asuminen ja maan omistaminen on etuoikeus.

Tiheäänasuttu Englanti on paradoksaalisesti saanut minut entistä kiinnostuneemmaksi kasveista. Täällä maa-ala on niukka hyödyke, jolloin palakin maata on arvokas. Maassa kasvavista luontokappaleista on tullut merkittäviä, ja niiden hoitaminen on arvostettu harrastus, joka sopii myös miehille, kuten teeveen julkkispuutarhurit todistavat. Tilanpuutteessa kasvatetaan ylöspäin, toisin kuin Suomessa, jossa lääniä riittää vaakaplantaaseille. Kaupunkiviljely ottanee vertikaalin suunnan käyttöön, kunhan pääkaupunkiseutu tihenee eurooppalaisiin mittoihin. 

Nostalgiamuseo

Aila Aumalan Nostalgiamuseo on kiintoisa paikka, ja museonpitäjä on varsin juoheva jutustelija, kuten Iltasanomien klipistä selviää. Jutusta ei kuitenkaan ilmene, missä museo on. Hakukone kertoo enemmän: Aumalan pientilalle perustettu museo on Varsinais-Suomessa ja jo toinen museo, jota hän pitää. Onpa Nostalgiamuseosta tehty kirjakin.

Ennen Iltistä Aumalan työstä on kiinnostunut Yle, joka kertoo museon sijaitsevan Marttilan Prunkilassa, noin 30 km Turusta, osoitteessa Heinojantie 44. Veikkaan, etten sinne ihan lähiaikoina pääse. On siis vain tyydyttävä olemaan samaa mieltä allaolevan kanssa.

    "Eihän esine olisi mitään ilman tarinaa. Kaikista tänne tulevista tavaroista kirjoitan aina muistiin siihen     liittyvän tarinan. Tarina on todella iso osa esinettä!"

Edelleen kaupungeista, maaseudusta ja kulutuksesta

Juttelin eilen maaseudun ja kaupungin kulutustyyleistä, kuten edellisestä kirjoituksesta voi arvata. Langan päässä oli ystäväni, joka on vannoutunut maalainen. Hän on sitä mieltä, ettei maalla kuluteta niin paljon kuin kaupungeissa - tutkimuksen linjoilla siis. Yritin mutista jotain kahdesta autosta, isosta talosta ja lentomatkoista, mutta jouduin toteamaan, että hän on oikeassa virikkeiden vähyyden suhteen. 

Maalla ei todellakaan kohdata kaikenlaista kivaa, jonka voi samantien ostaa. Tämän voi tietysti kiertää sillä, että tekee hartaan ostosmatkan johonkin jättimarkettiin keskellä Pohjanmaan tai muun maakunnan peltoja. Ystäväperhe keskittyy kuitenkin muunlaiseen - heillä keskeistä on tekeminen. Lasten harrastuksetkaan eivät tunnu olevan kovin välinekeskeisiä vaan laulua, voimistelua ja piirtämistä voi harrastaa melko vähillä varusteilla. 

Tällainen kulutusniukkuus ei kuitenkaan kuulu vain maalle (nyt ei olla enää sen tutkimuksen linjoilla). Elän itse todella paikallista elämää kaupungissa. Koska teen töitä enimmäkseen kotona, en joudu kulkemaan kaupungin läpi työmatkoillani. Täällä laidalla taas ei ole kauppoja. Ja jos käyn Lontoossa töissä, on niin kiire, etten ehdi katsella mitään, hyvä kun lounaan saa hankittua. Niinpä kodin ulkopuoliset menoni ovat aivan toisenlaisia kuin Suomessa. Kun lähden ulos, menen varta vasten joko museoon tai metsään, jos hieman kärjistetään. 

Ei tule hiilijalanjälkeä kuin satunnaisesta cheddarista ja valkoviinistä. Pitäisi varmaan vielä siirtyä brittiviineihin, muu ravintohan tulee paljolti tämän maan kamaralta. Hieman kuitenkin epäilyttää...

Helsinki, maaseutu ja MIPS-luvut

Töölönlahti, Katajanokka, Vanhankaupunginlahti. Paljon muuta en Helsingissä nähnyt viime viikolla, kun kävin puhumassa parissa tilaisuudessa. Ihmisiä sitäkin enemmän, muun muassa Sitran Maamerkit-ohjelman järjestämässä Imuilmiö-tapahtumassa, jossa pohdittiin maaseudun tulevaisuutta.

Tämä raportti tiivistää Maamerkkien tutkimuksia. Kuten tarkkaavainen lukija huomaa, olen ollut aiheen suhteen aktiivinen männätalvena. Joku toinen tarkkaavainen saattaa kysyä, kuinka tiukkapipoinen kaupunkivihreä saattaa osallistua maaseudun elvyttämiseen. Siellähän on pitkät etäisyydet, sähköä haaskaavia taloja ja lannoitetut pellot. On. On kyllä paljon muutakin, kuten

• lähienergiaa, varsinkin jos Tuuli Kaskisen visio toteutuu 
• itsekasvatettua luomuruokaa, taatusti kausittain saatavilla
• hyvinvointia tuottavaa estetiikkaa ja luonnonrauhaa 
• työtä joka ei vaadi päivittäisiä ajomatkoja kaupunkiin
• luontoa, joka siis on itseisarvo, ei vain väline ihmisten kokemuksiin

Sattuvasti eilen alkoikin vilkas debatti sosiaalisessa mediassa tuoreesta tutkimuksesta, jonka Hesari uutisoi niin, että kaupunkilaisuus saastuttaa enemmän kuin maalaisuus. En näe syytä toistaa niitä kriittisiä kommentteja, joita minua asiantuntevammat ihmiset ovat jo kirjoittaneet. Totean vain, että nyt meni ainakin Hesarissa ellei tutkijoillakin yhdyskuntarakenne ja elämäntapa samaan nippuun. Eli kun vauras suomalainen kuluttaa enemmän kuin vähävarainen suomalainen, ensimmäisen asuma ympäristö nähdään syypäänä: kaupunkilainen kuluttaa, siis ei syytä yhdyskuntarakenteen tiivistämiseen, jottei moinen lisääntyisi.

Olennaisempaa olisi todeta, että kaikissa ympäristöissä voi elää monella tavalla. On erilaisia kaupunkilaisia elämäntapoja. Myös maalla voi ekoilla olematta kammottu ekohippi. Maalla voi todellakin asua matkaamatta kaupunkiin joka päivä, minkä Soininvaara ehkä tahallaan unohti kommentistaan, iskeehän hän ns. nurmijärveläisyyteen ja ihan syystä. Jos työn voi tehdä kotona, syystä tai toisesta, työmatkoja on vähemmän kuin kaupungissa konsanaan. 

Ja jottei kiusallinen totuus unohtuisi, te tätäkin lukevat verkkoeläjät kulutatte aikamoisia resurssimääriä. Lukekaa eri esineiden mipseistä Suomen luonnonsuojeluliiton sivuilta. - Tässä tullaankin tämän blogin juurille, nimenomaan MIPS-luvut olivat yksi varhaisia postejani :) Paljon tuota minimaalisempaa blogausta ei varmaan saa aikaiseksi...