Ostin Finnair Shopista superkevyen ja helposti pestävän lakanapussin, jollaisia trekkaajat käyttävät maailmaa kiertäessään. Saatan käyttää sitä itsekin, mutta erityisen kätevä se on meidän pääsiäisvieraallemme, varsinkin kun pyykkitupavuoromme on vain kahden viikon välein.
Vastaavia tuotteita myyvät muutkin, selvästi edullisemmin, jos ostajalla on Hostellikortti. En tosin tiedä, toimittaisiko Suomen Retkeilymajajärjestö tuotteita ulkomaille, koska en seurannut palvelupolkua edemmäs.
Onko joku käyttänyt tällaisia pusseja? Mikä mahtaa olla tuotteen käyttöikä? Nukkuuko niissä hyvin?
Sveitsi on paikoitellen kovin suomalaisen näköinen. Osa kerrostaloista on samannäköisiä kuin suomalaiset 1950-luvun kerrostalot. Oma talomme on kuin Herttoniemestä, tosin Suomessa ei varmaan ympättäisi alumiiniprofiilista parvekkeita vanhaan taloon. Käytännöllisyys tuntuu menevän tyylin edelle. Paitsi niissä vanhoissa puurankataloissa, joita on entisöity ja kalkittu ikiaikaiseen tyyliin.
Paikallisilla ihmisillä on samoja tyylejä kuin suomalaisilla. Ketjutaskuisia farkkuhevandereita notkuu eteenpäin kaupungilla bänditeepaidoissaan, ja heidän silmälasinsa ja joskus hiuksensakin ovat kovin pohjoismaista väriä ja mallia (tai toisinpäin). UK:ssa tätä lajia näki harvemmin.
Naiset värjäävät hiuksiinsa samanlaisia vahvoja punaisia kuin kotimaassa, tosin ilmiö ei ole aivan yhtä yleinen. Brittinaisethan pääasiassa vaalentavat hiuksiaan. Ja useimmilla täkäläisillä naisilla on matalat kengät. Tässäkin suhteessa Englanti ja Hollanti ovat keskenään samantyyppisiä - naisellisuutta kirjaimellisesti korostetaan.
Voisikohan suomalaisten vuosisatainen kiinnostus saksalaiseen kulttuuriin olla tuottanut tällaisia samanlaisuuksia, vai onko kyse sattumasta? Mistähän näkisi stipendiaattien ja vaihto-oppilaiden kohdemaita viimeiseltä sadalta vuodelta? Kävivätkö esimerkiksi arkkitehdit vielä 1930-luvulla Saksan suunnalla? Mitä tulee populaarimusiikin lajeihin, havainnot saattavat selittyä myös asuinkaupunkien eroilla. Silti olen sitä mieltä, että hevi on Keski-Euroopassa salonkikelpoisempaa kuin Englannissa.
Tällä viikolla mennään jo uudella passilla. Kävin Suomen lähetystöstä sellaisen tilaamassa, kun entinen alkoi lähestyä parasta ennen -päiväystä. Valokuva otettiin paikallisessa kuvaamossa, joka tuntee suomalaisen passikuvan määräykset. Siinähän tulee olla muun muassa tietynsävyinen harmaa taustakangas. Ja kerrankin kuvaaja ei pyytänyt hymyilemään. Hymy ei rajalla kelpaa.
Katso kuva! Nyt nimittäin tässä blogissa sellainen on! Näkymä Haagista, olkaa hyvä.
Haagin keskusta on omintakeinen. Sitä leimaa matalien perinteisten korttelien ja upouusien pilvenpiirtäjien yhdistelmä keskusaseman lähellä, ja osa vanhoista rakennuksista on varsin brittihenkisiä. Muistaakseni tiiliä vietiin Alankomaista Englantiin muutama vuosisata sitten, joten mikäs ihme se samanhenkisyys sitten... Osa vanhoista taloista on todella erikoisia, joten katseltavaa riittää. Kanavia on kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin Amsterdamissa.
Tajusin vastikää, että suosittelisin tätä kaikista Hollannin kaupungeista lomakohteeksi. Yli 40-vuotiaat, älkää menkö Amsterdamiin! Menkää Haagiin. Sieltä on vieläpä lyhyt matka moneen muuhun kiinnostavaan kaupunkiin, kuten Rotterdamiin ja Leideniin. Merikin on lähellä - Scheveningenin kaupunginosaan pääsee ratikalla.
Haluatko kertoa läheisillesi, missä liikut? Haluatko seurata lapsesi menemisiä kartalta? Kiinnostaako auton sijainti?
Tällaiset jutut olivat konseptointisessioiden vakioaiheita silloin, kun kännykät erilaisine teknologioineen yleistyivät, ja mietimme, mitä kaikkea niillä voisi tehdä. Eettiset ongelmat nousivat toki samantien keskusteluun: onko oikein, että vanhempi saa seurata lapsensa tekemisiä koko ajan? Tarvitsisiko lapsi sellaisia hetkiä, jolloin vain hän tietää missä on, vai onko se huonoa vanhemmuutta? Saako joku ulkopuolinen saman tiedon haltuunsa tietämättäsi?
Aiheesta nousi pari vuotta sitten oikein kipakka keskustelu eräässä verkkoporukassa. Toinen äärilaita piti vanhemman oikeutta seurata lastaan 18-vuotiaaksi velvollisuutena, jonka rikkominen olisi heitteillejättö. Näin siis Suomessa, jossa laki ei määritä lapsen yksinoloa heitteillejätöksi, toisin kuin vaikkapa Englannissa, jossa alle 12-vuotias ei saa olla ilman aikuista seuraa.
Toinen äärilaita vaati lapsille oikeutta hengata vapaasti aikuisten valvonnan ulottumattomissa. Moni muisteli oman lapsuutensa pieniä karkuretkiä ja arvioi ne vastuuta ja itsenäisyyttä lisääviksi. Onko esimerkiksi Suomessa muka oikeasti niin vaarallista, että lapsi saattaisi joutua ryövärien käsiin? Jos ei, miksi vanhemman sitten pitäisi tietää, missä lapsi on?
Keskustelu aiheesta saattaa jatkua jossain vieläkin, mutta se ei sovelluskehittäjiä pysäytä. Palvelut ovat jo verkossa, sen kuin seuraamaan! Esimerkiksi Lociloci tarjoaa kaikki blogitekstin alussa mainitut use caset käyttöön. Locilocin markkinointi on muuten ihailtavasti kääntänyt valvonnan välittämiseksi ja jopa vapaukdeksi! Lapsi on vapaampi liikkumaan, kun vanhempi tietää missä hän on. Rajoja ei siis tarvitse määrittää maantieteellisesti, karttakuva kertoo missä mennään. Samalla lapsi saa tunteen siitä, että joku välittää. Saman välittämisen voi toki suunnata vaikkapa moottoripyörään.
Lociloci vaikuttaa pohjoismaiselta viritykseltä ja ihan kivasti tehdyltä, vaikka operaattorien paikannusdataan perustuva palvelu ei liene yhtä tarkka kuin GPS:ää käyttävä systeemi. Joko joku käyttää tätä tai vastaavaa palvelua?
Sortteeraatteko te innolla pyykkieriä? Aloitatteko päivänne pyykinpesulla? Minä juuri lätkäisin koneeseen mustan hienopesun.
Palasimme eilen kotiin reilun kahden viikon reissusta. Ensimmäisenä purettiin neljä laukkua ja lajiteltiin tavarat oikeisiin paikkoihin. Matkalla syntyy tietty pyykkiä, vaikka olenkin innokas nyrkkipyykkääjä varsinkin, jos järvivedellä pääsee vaatteitaan pesemään. Ajatus kulkee seuraavasti: koska järvivesi tekee hyvää hiuksille ja iholle, se varmaan toimii hyvin myös kangaskuitujen kanssa. Ei ehkä ihan jämpti miete... Ainakin se tekee parempaa jälkeä kuin kalkkinen vesijohtovesi!
Siinä tuli sitten ajateltua, että yksi kodin ydinesineistä on pesukone. Ihana vempele! Kun saa pestä pyykkinsä, ei tarvitse säätää asujen ja aikataulujen kanssa. Matkalaukun äärellä tuli nimittäin muutaman kerran pohdittua: Mitäs tänään on jäljellä? Pidänkö vielä tätä paitaa, jotta tuo toinen säästyy huomisen illalliselle?
En selvästikään ole pesulapalvelujen ystävä. En olekaan. Syön mieluummin muiden tekemää ruokaa kuin pidän muiden pesemiä vaatteita (ja mielelläni syönkin!). Tämä on ihan varmasti tottumuskysymys - muissa maissa iso osa pyykistä pesetetään, tai kotona on kodinhoitaja, joka huoltaa garderoobin. Mikä menetys!
Vaatehuolto taitaa siis olla arkeni peruspilari. Hoidan mielelläni myös muiden vaatteita. Silitys ja lankkaus - täältä pesee. Seuraavaksi koneeseen menee valkea erä, mutta sitä ennen syön aamiaisen, jonka valitettavasti joudun laittamaan itse.
Pieni matkanteko paljasti taas vanhan totuuden: vaatteet ja muu tarpeellinen ovat parhaimmillaan silloin, kun niitä ei tarvitse miettiä. Eli: matkalaukku on kevyt ja helposti siirreltävä (lue: tuhdit pyörät), vaatteet rypistymättömät ja monikäyttöiset, kosmetiikka yhteen pikkulaukkuun mahtuvaa ja käsilaukku niin rakennettu, ettei kolikkopussi tai passi ole aina valumassa alimmaksi.
Kaikki muut kohdat täyttyivät paitsi käsilaukku. Onhan perkeleellinen viritys sellainen, jossa ei ole osastoja ja joka on korkeampi kuin leveämpi. Käytin yhteensä kymmeniä minuutteja kulloinkin ajankohtaisten esineiden etsimiseen.
Matkailua helpottaa sekin, ettei mene liian kauas. Yhdensuuntaiseen matkaan saa kulua 5-6 tuntia ovelta ovelle. Sen yli menevä reissu ei enää rentouta.
Olen esinetutkija, jota kiinnostaa bittien ja atomien kohtaaminen.
Viimeisimmät kommentit