Esinetarinoita

Muistilista

Siltä varalta, että olet lähdössä kansainvaellukselle, lue Kajon muistilista tarvittavista varusteista. Vaellus saattaa suuntautua Absurdistaniin.

Suomi kaukaa katsottuna osa 3

Suomi on vihreä. Se vihreä on ryteikköä. Helsinki-Vantaalle laskeutuvat luulevat saapuvansa erämaahan, ja tavallaan saapuvatkin. Tiheästi asutun Euroopan mittapuilla Suomi on erämaata - teiden varsilla on useimmiten asumattomia metsiä, jopa Etelä-Suomessa. Siksi ns. kulttuurimaisemat ja historialliset tiet mainitaan turistioppaissa erikseen: siellä voi nähdäkin jotain. Varmaan siksi joidenkuiden on niin tärkeää korostaa olevansa kaupunkilainen! Muutoin kaikkialla ympäröivä muokkaamaton luonto voisi ahmaista urbaanissa huomiotaloudessa pyristelevän yksilön maalaiseen muottiin.

Toki olen metsien ja villin luonnon ystävä, sehän on hienoa, ettei kaikki ole kaavoitettua tai että kaikkialle pääsisi autolla. Kontrasti on kuitenkin kova, kun vertaa suomalaista maisemaa vaikkapa Alankomaihin, Saksaan tai tähän Lontoonläheiseen Englantiin, jota itse tarkkailen. Kaupungit ovat toisiinsa kasvaneita - kymmenen kilometrin välein on uusi keskusta. Valtatiet muuttuvat kaduiksi taajamien halki kulkiessaan, mikä osaltaan selittää liikenneruuhkia. Englannissa on vieläpä miltei mahdotonta pyöräillä, joten auto todellakin on kaikilla (paitsi minulla :) ja ehkä lontoolaisilla. Täällä on tavallista olla kaupunkilainen, jolloin maalla-asuminen ja maan omistaminen on etuoikeus.

Tiheäänasuttu Englanti on paradoksaalisesti saanut minut entistä kiinnostuneemmaksi kasveista. Täällä maa-ala on niukka hyödyke, jolloin palakin maata on arvokas. Maassa kasvavista luontokappaleista on tullut merkittäviä, ja niiden hoitaminen on arvostettu harrastus, joka sopii myös miehille, kuten teeveen julkkispuutarhurit todistavat. Tilanpuutteessa kasvatetaan ylöspäin, toisin kuin Suomessa, jossa lääniä riittää vaakaplantaaseille. Kaupunkiviljely ottanee vertikaalin suunnan käyttöön, kunhan pääkaupunkiseutu tihenee eurooppalaisiin mittoihin. 

Tiivis lista kohtaamisista

Tammikuussa olen nähnyt muun muassa seuraavaa: pohjoisruotsalaisia puutaloja, lenttokenttien liukuhihnoja, käsipainot hotellihuoneen perusvarustuksena, persialaisia villamusliiniasuja, keskiaikaisen talon fasadin puurungon ilman ikkunalaseja, Lontoon ilmasta. Hyödyllisintä olivat käsipainot, kauneinta luonnonvalkea persialaispuku. Lauantaina jatkan esine-estetiikan parissa. Menen uudelleen Victoria&Albert museoon. 

Identiteetin ydinpuut

Luen paraikaa kirjaa esineistä - nimenomaan omistuksista - identiteetin rakennusaineena. Helga Dittmar kuvaa jo aiemmin mainitsemassani kirjassa esineiden merkitystä minuudelle. Perusajatus on, että haalimamme romppeet ovat keskeinen osa itseä, joten esineiden menettäminen syystä tai toisesta voi tehdä kipeää. Tästä näkökulmasta on mielenkiintoista ajatella viimeaikaisia tavaroidenvähennyskampanjoita, joista niistäkin on ollut täällä puhetta. Niissähän irrotetaan minuutta materiaalisista kytköksistä, tai ainakin vähennetään sitä materiaa, jolla minuutta tuotetaan. Äärimmäisen ekologinen elämäntyyli saattaisi olla mahdollisimman vähän riippuvainen itse omistetuista tavaroista. Mitähän sosiaalipsykologit siihen sanovat? On se kyllä onnistunut ennenkin, mutta kulutusyhteiskuntaan kasvanut ihminen on esineiden merkityksillä rakennettu.

Toki identiteetti rakentuu muullakin kuin esineillä. Joillekin tekeminen eri lajeissaan on keskeistä. Joku määrittää itsensä matkahulluksi, toinen hiihtopummiksi, aika moni muu ammattinsa kautta. 

Yksi näkökulma identiteettiin on paikka. Käsiini valikoitui tänään Paikka. Eletty, kuviteltu, kerrottu (2007), jossa teoretisoidaan paikkasuhdetta. Paitsi että paikoilla itsellään on identiteetti, kuten Seppo Knuuttila toteaa kirjan esipuheessa, paikat toimivat meidän identiteettiemme rakentajina. Joillekuille asuinpaikka on hyvinkin tärkeä viite - esimerkiksi helsinkiläisyys voi olla niin tärkeää, että muualle ei voi muuttaa, ei vaikka kuinka työmatka lyhenisi tai ilmanlaatu paranisi muuton myötä. Toisille taas on kunnia-asia asua muualla kuin Helsingissä.

Mielenkiintoinen havainto on kuitenkin se, että ennen olimme osa paikkaa, nyt paikat ovat osa meitä. Identiteetit olisivat siis niin paikasta irti nykyään, ettei paikkasuhde sanele elämää yhtä tarkkaan kuin ennen. Olisiko muuttaminen helpompaa nykyään? Ainakaan se ei ole enää merkki siitä, ettei olisi varaa omistaa maata, ettei olisi talollinen. Liikkuva elämäntapa on nykyään paljon kunniallisempi ellei jopa suotavaa. 

Toisaalta "paikka on on vaivattomimmin ihmisen ulottuvilla oleva keino lakkaamattoman ajassa virtaamisen tunteen voittamiseksi". Tuo on Paikka-kirjan sivulta 27. Siellä on paljon muutakin jännää, yritän naputella niistä lisää rivejä lähipäivinä.  

Yleiseurooppalainen tuoksu

Olen puolivahingossa ostanut tuoksullisen pyykinhuuhteluaineen. Laitan sitä koneeseen korkeintaan tipan, mutta kyllä se silti tuntuu nenässä. Jotkut muut käyttävät samaa ainetta kaiketi hieman enemmän, sillä toisinaan kadulla havaitsee tutun tuoksun: raikas pyykkiesanssihan se siellä! Hurjinta tässä se, että kyseinen haju siirsi minut ajassa ja paikassa Toskanaan, jossa lomailimme muutama vuosi sitten taajaankin. Lomatalomme petivaatteet tuoksuivat samalle. (No jos tämä on hurjaa, niin aika laimeaa on elämä, eikö :D ?)

Ajatelkaa, mikä valta on jollain esanssivalmistajalla. Kun he ovat kehitelleet puhtaan pyykin tuoksua emuloivan hajun (joka kuitenkin peittää varsinaisen puhtaan pyykin tuoksun), he myyvät sen ylikansallisille pesuainevalmistajille, jotka kuskaavat jauheitaan ja nesteitään eri maihin - ja samalla standardoivat arkisia tuoksukokemuksiamme yleiseurooppalaisiksi. Onko kivaa, että Toskana ja Surrey tuoksuvat samalta? Ei ole.

Pitäisi perehtyä paremmin siihen, millä teollisen pyykinpehmentimen voisi korvata. 

Tavoitteena elämä kiezissä

17.9.2010 julkaistu Vihreä lanka opetti uuden termin: kiez. Se tarkoittaa urbaania kylämäistä asuinaluetta, josta ei tarvitse arjessa poistua vaan kaiken saa sen alueelta. Tämä oli riemastuttava löytö, tämä termi, koska se osuu ja uppoaa aiempaan keskusteluun. Sanoin pari viikkoa sitten puhelussani Suomeen, että tavoitteeni on elää niin, ettei minun tarvitse poistua kuin parin kilometrin päähän kotoa. 

Tämäntyyppinen tavoite ei oikein nappaa nuorisolle. Ja nuorisoksi lasken nyt kaikki alle 40-vuotiaat. Kaikesta ekoajattelusta huolimatta ihmiset edelleen hehkuttavat matkojaan. Ihminen joka pysyy aloillaan vaikuttaa vanhanaikaiselta, ajastaan jääneeltä tai ihan vaan köyhältä, ja sekös olisi ikävää se. Itse asiassa tällainen tavoite ei ole myöskään yli 40-vuotiaiden mieleen, paitsi ehkä todella vanhojen, jotka ovat kasvaneet superlokaaliin elämään. 

Tähän kotona pysymiseen liittyy se, että esimerkiksi ruoan voi ostaa verkosta. Tämäkin on monen finskin mielestä kerettiläistä. Kyllä pitää arjessa sen verran kärsiä, että menee itse kauppaan. Ei kuulkaa tarvitse. Mieluummin lähden sitten kävelyille tai johonkin tapahtumaan silläkin ajalla. 

En kuitenkaan asu kiezissä, sillä se määritellään ison kaupungin osaksi. Asun pikkukaupungissa. Onko Helsingissä lähiöitä, jotka kykenevät kieziyteen? Ehkä. Niitä voisi kyllä olla enemmän. Toivottavasti Kalasatamasta tulee sellainen. 

Tosi uusi metsä

Törmäsin heti ensi metreillä tässä maassa paikannimeen New Forest. Siitä annettiin oikein esite tietopaketissa, jonka muuttoamme hoitanut firma jakoi meille. (Kiitos vielä kerran Primacy.) New Forest tuntui olevan kiva pittoreski metsä. Ja oikein new. Mietin, olisiko metsän nimi seurausta jostain suojelutoimesta, vai olisiko kenties istutettu uusia puita. Varmaan niitä uusia puita. 

Jossain vaiheessa valkeni, että metsän uutuus on varsin vanhaa perua. Sen perusti William I eli Vilhelm Valloittaja vuonna 1079 itselleen metsästysmaiksi. Paikalla oli pronssikautista asutusta, mutta koska maa ei ole viljavaa, metsää ei kaadettu. Siellä jos jossain on vanhaa eurooppalaista metsää, sitä jota koko Eurooppa joskus oli. New Forestissa on paljon mökkejä ja majataloja. Alueella asuu peurojen lisäksi villihevosia ja ties mitä. Sinne on päästävä. Se on matkakohde numero 1 eli ehkä jo tänä syksynä ajamme sinne vuokramökkiin. 

New Forestin omat sivut.

Oma pikku metsämme :) Noin 3000 m2 :) 

Ja sitten jälleen kerran, Kerstin Ekmanin Herrarna i skogen. Tästä kirjastahan on tulossa selvästi jo uskonto minulle... Mainitsen sen jälleen kerran siksi, että siinä puhutaan Euroopan vuosituhantisista metsistä. 

Myös Intia oli joskus metsien peittämä.

Metsähistoriaa Pohjanmaalta.

Amerikkalaisetkin harrastavat metsähistoriaa.

 Suomen Metsähallituksen historia pähkinänkuoressa.  

Suomi kuvina

Nyt kun on aikaa ja energiaa, tyhjensin digikamerani kuvista ja siirsin niitä läppärin kautta Flickriin. Olipa Flickr muuttunut sitten viime näkemän, ja taas hyvään suuntaan. Se on aina ollut suosikkipalvelujani, eikä syyttä. Käytettävyys on kohdallaan. 

Tässä näkymiä Heinolasta, joka on meille keskeinen paikka Suomessa nyt, kun Helsingissä ei enää asuta.  

Auto!

Nyt se on sitten meillä. Tai ainakin sen korvike on. Mies panttasi päätöstä autosta pitkään, koeajoi muutaman ja kulki taas bussilla töihin. Bussimatkaan menee tunti per suunta, kun autolla pääsee kahdessakymmenessä minuutissa. Muutaman viikon kuluttua kärry sitten tulee, ja sitä ennen meillä on korvikeauto (joku toinen merkki, en muista mikä, kun itse ole kauhean kiinnostunut). Varsinainen valinta on Audi A3.

Englanti on kuin Amerikka, mitä liikkumiseen tulee. Kaupunkien väleillä on toki junaliikennettä, tässä Lontoon tuntumassa paljonkin, mutta ilman autoa ei Camberleyssä pääse kuin yhteen isoon ruokakauppaan. Muut ovat kaupungin laidalla ison liikenneympyrän tuntumassa. Sainsburyn kalavalikoima on surkea, joten odotan innolla Marks&Spencerin tarjontaa. Samaten pääsemme katselemaan nähtävyyksiä, ja niitähän täällä riittää. Haluaisin käydä muun muassa Runnymedessä. 

Olen jo kutakuinkin kaikkien muiden kulutushyödykkeiden kohdalla todennut, että ne tuodaan kotiin. Niin tuodaan autokin. Tuohon oven eteen ilmestyy leasing-firman mies, joka selittää auton ohjauslaitteet ja ottaa nimen paperiin. Maanantaina käynyt vanha herra painotti kovasti myös sitä, ettei dieselin sijaan saa missään tapauksessa tankata bensaa. Ettäs tiedätte :)

Hitaan loman ytimessä

Vietän paraikaa hyvin vaihtoehtoista lomaa. Teen joka päivä hieman töitä, ja sitten teen mitä huvittaa. Tänään aloin kuunnella muutaman vuoden takaista ohjelmaa, jonka Ylen Elävä arkisto on nostanut uudelleen tarjolle. 

Tunnistin itseni ohjelman ideoista. Kävelijä lähestyy paikkoja vilpittömän uteliaasti ja amatöörimäisesti. Kyllä. Käveleminen myös tarjoaa keinon tutustua rakennettuun ympäristöön niin, että arkkitehtuuri saa ansaitsemansa sijan. Kävelijän kaupunki ei ole vain sarja paikkoja (joiden välillä liikutaan autolla) vaan tila. Näin sanoo Timo Tuomi, jota ohjelmassa haastatellaan. Kävellessä saa ajatella vapaasti, varsinkin jos kävelee yksin, mutta tutussa seurassa voi kävellä hiljaakin. Millainenkohan olisi kävelyretriitti? 

Olemme aina valinneet asuinpaikkamme sen perusteella, että niistä pääsee helposti eli turvallisesti liikkeelle jalan. Tämä johtaa kaupunkimaisiin miljöisiin, koska myös palveluiden äärelle on päästävä ilman autoa. Toki jokin viehättävä kylä kelpaisi, mutta sittenkin yhteyksien isoihin kaupunkeihin on oltava kohtuullisen lyhyet nimenomaan julkisilla välineillä. Nyt olemme jo vaatimuksemme äärirajoilla: Lontooseen kestää puolitoista tuntia junalla. Junanvaihto Ascotissa hidastaa matkan. Mutta ostoksille, kirjastoon ja pankkiin voin kävellä vartissa. Läheiseen luontoplänttiin pääsee kymmenessä minuutissa.

Englanti ei ole kävelijän paratiisi - täällä ei ole samanlaista jokamiehenoikeutta kuin esimerkiksi Pohjoismaissa. 

In England and Wales public access rights apply to certain categories of mainly uncultivated land—specifically "mountain, moor, heath, down and registered common land." Developed land, gardens and certain other areas are specifically excluded from the right of access. Agricultural land is accessible if it falls within one of the categories described above. Most publicly owned forests have a similar right of access by virtue of a voluntary dedication made by the Forestry Commission. (Wikipedia, linkit poistettu lainauksesta)

Tässä suhteessa asumme mukavassa paikassa. Noita common land -tyyppisiä alueita riittää lähistöllä. 

En pystyisi viettämään rantalomaa, siis sellaista, jossa maataan aurinkotuolissa tai rannalla kuluttamassa virvokkeita uima-altaan äärellä. Uiminen toki kiinnostaa, mutta kyllä sitä nyt kerran päivässä on jonnekin käveltävä! Illalla menen taas metsään, koska säätiedotus lupaa selkenevää.