Esinetarinoita

Pieni muistiinmerkintä

Oli ilo viettää tänään ajattomat kaksi tuntia kahvilassa. Ei kiirettä mihinkään, vain täydellinen heittäytyminen hetkeen. Samalla bongasin yhden nobelistin, kaksi entistä ministeriä ja lukuisia japanilaisia turisteja. Päähuomioni oli kuitenkin omissa ajatuksissani, joita en koko viikkoon ehtinyt jäsennellä. Tietysti esiin nousivat tavanomaiset olenko muistanut keskittyä olennaiseen ja mikä on elämän tarkoitus. Manasin samalla teen, joka oli niin laihaa että sitä oli pakko sokeroida. En suunnitellut kirjoittavani blogia, mutta toisinaan on hyvä palata vanhoihin tapoihin.

Puhetta hifistelystä

En ole ehtinyt katsoa Olivian juttua, johon minua taannoin haastateltiin, joten on oikein mainiota, että sitä luettiin ääneen radiossa. Ja että ohjelman voi kuunnella jälkikäteen.

Tämä on muuten blogini kuudessadas posti.

 

Viikon 51 esine

Tähän viikkoon varmasti kuuluisivat leivontaan liittyvät esineet, pitäisi tehdä piparkakkuja ja joulutorttuja. Ne kuitenkin ostetaan. Muutoinkin joulumenu on suolaisen puolella. Joulukoristeet taas astuvat kuvaan ensi viikolla. Lahjapaperi ja -nauhat jäävät väliin kahdesta syystä: lahjat ovat joko aineettomia (ainakin Suomen tantereella) tai ne lähtevät suoraan verkkokaupasta kaukaisempiin osoitteisiin.

Mitä jää tälle viikolle? Kaksi tietokonetta ja älypuhelin. Työprojektit jatkuvat, eikä ylimääräistä lomaa ole. Tätä lajia siis riittää. Viikon esineistön ylivoimainen voittaja on kuitenkin vihreää marmeladia sisältävä rasia, joka ei suinkaan ole suljettu enää. Kohta siinä ei ole marmeladiakaan. Enää.

Viikon 50 esine

Se on kuulkaas lusikka. Olen syönyt keittoruokia ja mysliä. Talvella on ihan parasta nauttia mahdollisimman lämpimiä ruokia, ja kasvisliemi lämmittää mukavasti. Syksyn voileipädieetti on siis vaihtunut liemiruokiin. Sitä paitsi keitot valmistuvat nopeasti ja helposti. Voiko muuten olla vaikea mutta nopea ruokalaji? Joku flambeeraus kenties?

Viikon 36 esine

Jaaha, viikko on melkein mennyt. Jospa esine olisi tällä viikolla se pieni kattila, jossa teen melkein kaikki ruoat ja joka siksi pitää pestä aina heti käytön jälkeen. Minikeittiössäni ei tietenkään ole astianpesukonetta saatikka tilaa lukuisille kattiloille. On muuten loppujen lopuksi aika vaivatonta tällainen elämä. Kummasti tulee myös syötyä astioitta eli esimerkiksi voileipien ohessa vihanneksia ihan sellaisinaan. Ruokakulut ovat minimaaliset - keittiöinnostus on aika kallis harrastus, huomaan.

Tällaisista mikroaiheista pitäisi piakkoin ponnahtaa yhteiskunnallisiin teemoihin. Olen tehnyt muutaman muistiinpanon isompia kirjoituksia varten, mutta toistaiseksi ei ole ollut aikaa tehdä niitä valmiiksi.

Viikon 27 esine

Nyt rulettaa muistikirja. Olen tavannut niin kiinnostavia ihmisiä, että ajatuksia on saanut raapustaa talteen urakalla. Tämän päivän kiinnostavin ajatus on muinaisteknologioiden uusiokäyttö. Ajatellaan nyt vaikka maakellaria, joka pärjää sähköittäkin kesä- tai talvimyrskyistä piittaamatta. Tai erilaisia tekniikoita, kuten punominen, jolla saisi uudentyyppisistäkin biopohjaisista kuiduista kenties kestävämpiä. Tai hapattamista, jolla ruoka saadaan säilyväksi vähemmällä energialla kuin pakastimessa.

Aiemminhan tällaiset arkaaiset asiat on kai pitänyt poishävetä, koska ne liittyivät köyhään elämään, jossa ei teollisia tuontitavaroita osteltu. Mieluummin jäljiteltiin pappiloissa ja sittemmin mediassa nähtyjä uusia, moderneja tapoja. Jatkossa nämä poishävetyt ja -heivatut käytännöt saattavat olla osa kehittynyttä, kestävää elämäntapaa, jossa kuhunkin asiaan käytetään järkevintä mahdollista ratkaisua, riippumatta siitä miltä aikakaudelta mikäkin tapa on.

Teknologiahistoria - olisipa sille enemmän aikaa...

Viikon 25 esine

Jaaha, se on keskikesä. Mikäs nyt sopisi teemaan?

En polta kokkoa, joten en voi listata tulitikkuja viikon esineeksi. En oikein muutenkaan harrasta virallisia juhlapyhiä, paitsi joulu on ihan ehdoton. Ehkä tämä viikko vapaapäivineen eroaa muista viikoista siinä, että tulee syötyä tavallista paremmin/runsaammin/epäterveellisemmin. (Valitse sopiva.) Viikon esine on siis veitsi, sillä se sopii pöytään aamiaisesta iltapalaan.

 

Kaupunkikanala

Suomessa on ollut puhetta kotikanaloiden perustamisesta. Kuulostaa kivalta, joskaan ei varmaan sovi matkusteluhaluiselle. Kanojahan on kaiketi huollettava joka päivä. Toisaalta moinen puuha on niin hauskankuuloista, että sijaisen voisi löytää helpostikin.

Näin eilen tällaisen kanalan keskellä vauraanoloista asuinaluetta Winterthurissa. Kanalan sivussa oli kyltti, jossa kerrottiin kanojen rotu. Valitettavasti en ottanut tietoja talteen, mutta toinen sortti oli kovasti paikallinen, toinen muistaakseni Italiasta.

 

Mitä tein tänään

Piipahdin tänään Winterthurin keskustassa viemässä allekirjoitetun huonekalutilauksen. Kyllä, se piti allekirjoittaa, jotta viitsivät kasata valitsemani vaatekaappiosat. Ensi viikolla maksan tilauksen verkkopankissa. En tiedä, miksi maksua ei voitu ottaa heti, ehkä siksi että myyjä halusi rauhassa varmistaa, että vaatekaappiin tulevat kaikki tarvittavat osat. En siis jäänyt myymälään odottelemaan suunnittelun valmistumista, siksi paperien postittelu ja allekirjoitus.

Kauppakäynnin jälkeen söin lounaan katukahvilassa ja katselin ohikulkijoita. Oli talvisaappaita ja takkeja, vaikka lämpötila lienee jossain kahdenkymmenen tuntumassa. Oli pieniä ja suuria koiria (kissoja näkee keskustan ulkopuolisilla asuinalueilla, niitä tuntuu olevan joka talossa). Fillareita ei näy paljon aivan keskustassa, eikä autojakaan, koska vanha kaupunki on kävelyaluetta. Toki huoltoliikenne pääsee sinne.

Pohdin, millaista muutama sata vuotta vanhoissa taloissa mahtaa näyttää sisällä. Alakerrassa kaikilla on myymälätila, mutta ilmeisesti useimpien talojen ylemmissä kerroksissa asutaan. Onko jollain peräti neljä kerrosta omassa käytössä, vai jaetaanko suurempia taloja huoneistoiksi? Moni liikehuoneistokin on kiinnostavannäköinen, varsinkin se kultasepänliike, joka on myös paja. Kello- ja koruliikkeitä on paljon, vaatekaupoista en sen sijaan oikein saa tolkkua, mihin pitäisi mennä ostoksille. Kenties on jokin tavaratalo vanhankaupungin ulkopuolella. Vai Zurichissäkö täkäläiset shoppaavat?

Lounas oli erikoinen - porkkanavaniljakeittoa. Oli oikein mustia pilkkuja pinnassa, aitoa vaniljaa siis. Tarjoilija osasi hyvin englantia, mikä yllättää joka kerta silloin harvoin kun niin tapahtuu. Hänellä oli kunnon aksenttikin, kuulemma Irlannissa hankittu. Valittelin Schwizerdütschini puutteita, en osaa sanoa kuin Grüezi mitenand.

Kotiin kannoin taas erän vihanneksia. Postilaatikossa odotti työläitä hollanninkielisiä kyselyitä muutosta - arvonlisäveroa kantava toimisto on havainnut, etten ole maisemissa enää. Noh, ei kun vastausta laatimaan.

Viikon 12 esine

Tällä viikolla mennään toiseen blogiin. Siellä on sen verran hieno esine.