Esinetarinoita

Samat naamat

Blogi on ollut hiljainen, eikä se millään tapaa ole myöskään heijastellut uutta työtäni aluekehittämisessä ja hallinnossa. Mutta nyt.

Eräässä lounaspöydässä viikon aikana kohtasin ihmisiä, jotka puhuivat maakuntauudistuksesta. Tiedättehän, sotenkin sisältävä soppa, joka on asiantuntijoiden mukaan suurin muutos Suomen hallinnossa sataan vuoteen. Kaikki mullistetaan. Syntyy uusi hallinnon kerros, ja tulee paljonpuhuttua valinnanvapautta. Maakuntien kasvua, kehittämistä ja työllisyyttä koskevat lait ovat paraikaa työn alla, siksi kuhina on melkoinen.

Siinä lounaalla sivuttiin sitten uudistuksen valmistelua, ja totesin ettei mikään muutu, jos ihmiset eivät vaihdu. Vastapäätä istunut pitkän linjan maakunnallinen edunvalvoja sanoi, etteivät ne tietenkään vaihdu, samoja ovat kuin ennenkin. Ja että se on hyvä asia, koska mistäs sitä osaamista muuten saataisiin. Ei sitä muilla ole.

Ookei. Eli Suomessa on pulaa hallinnon osaamisesta. Ja että uuden maakuntahallinnon vaatima osaaminen on identtinen nykyisen maakuntahallinnon vaatiman osaamisen kanssa. Tulee muutama laki ja organisaatiokaavioita, mutta muuten ollaan kuin ennenkin.

Mitähän tähän nyt laittaisi. Ehkä on parempi, etten laita mitään.

Sisätelttoja matkustavaisille

Jollain on leikannut terävästi. Niukka rahoitus lienee omintakeisen hotelli-idean syy. Menestystä yrittäjille!

Helsinki

Eilen oli Helsingin keskustassa kuhinaa. Vakikaupoissani oli suorastaan ruuhkaa, mutta bussit ne vasta tukossa olivatkin. Ihmiset heiluivat jarrutusten ja kiihdytysten mukana kuin levämatto meressä, vailla penkkien tukea. Kun kuitenkin tsemppasimme perille Kamppiin valituksitta ja ennen kaikkea vahingoitta, kuljettaja kääntyi hihkaisemaan: "Paljon kiitoksia, ihmiset!"

Tammikuinen lamaannus on selvästikin ohi, ja sakeasta lumisateesta huolimatta ihmiset liikkuvat ulkona. Eikä siinä mitään, Helsinki on matkan väärti. Keskusta on jumalattoman kaunis ja usein on ilmaantunut jotain uutta näkemisen arvoista. Toisinaan on suoranaisia Vuosikymmenen Tapahtumia, kuten nyt vaikka Leena Luostarisen maalausten näyttely Taidehallissa. Jos eivät taide ja katuvilinä jaksa kiinnostaa, aina voi sopia tapaamisen ystävän kanssa suosikkikahvilaansa. Itse pääsin yllättämään kymmeniä vuosia Helsingissä asuneen ihmisen parilla hänelle uudella taukokohteella. Mietin jo ohjelmaa ensi lauantaille. Kenelle suunnittelisin seuraavan lauantain?

Viikon 49 esine

Kikkailen hieman, koska en halua kirjoittaa pakkasen vaatimista toppavaatteista ja muusta sääajankohtaisesta. Viikon esine on virke, joka ei tietenkään oikeasti ole esine. Se on kuitenkin ajattelumme kohde, siis objekti, siis kierolla tavalla esine.

Kertokaa mitä tämä tarkoittaa?

"Maaseudun maankäytön tulee olla johdonmukaista ja edistettävien käytäntöjen ajantasaisia mahdollistaen uusimpien teknologioiden ja maaseudun erityisluonteen huomioon ottavien ratkaisujen edistämisen, jotka ovat erilaisia kuin keskuksissa." Maaseutupoliittinen toimenpideohjelma 2012-2015 (2012)

 

Viikkojen 46 ja 47 esine

Viime viikko sujahti sukkelasti, joten perjantaina päätin jättää esineet sikseen. Viikkojahan voi niputtaa, varsinkin näin pimeään aikaan, jolloin aika on yhtä mustaa kimpaletta eikä valoa näy kuin Airamissa.

Näiden viikkojen esine on kirkasvalokuulole, jota minulla ei ole mutta pitäisi varmaan olla.

Viikon 44 esine

Tällä viikolla palellaan. Nyt tarvitaan pipo ja saappaat. Mutta viikon esineeksi nousee käsidesipullo, koska niin monilla tuntuu olevan flunssa. Minä en halua hyytyä kotiin, almanakan mukaan flunssa saa tulla vasta jouluna.

Brittikollegani aikoinaan ihmetteli, kuinka suomalaiset ovat koko ajan sairaana, joillain on jopa kolme flunssaa talvessa. Olisikohan kansallisista sairastavuuseroista tilastoja? Miksi flunssa vetää meidät niin huonoon kuntoon?

Viikon 43 esine

Tällä viikolla, tarkemmin ottaen tänään oli pakko vaihtaa Noolanin villatakki lämpimämpään vuoritettuun välikausitakkiin. Seuraava takkityypin vaihdos tullee kuukauden kuluttua. Toppatakki odottaa vuoroaan. Tosin tekisi mieli hankkia uusi toppis, entisessä on pieniä maalitahroja (joita kukaan ei varmaan olisi huomannut ilman tätä mainintaa).

Viikon 42 esine

Esine on toki sanakirjoissa määritelty materiaaliseksi, mutta tekisi mieli nostaa esiin tämänaamuinen aineettomien elementtien konflikti. Odottelin bussia Kampin terminaalissa, ja väki parveili harmaissaan sateenvarjot käsissä Otaniemeen vievien bussien porteilla. Sateenvarjot valuivat vettä, ja katseet pysyivät irti muista. Kauppakeskuksen radio kuitenkin pauhasi Elviksen Wonderful World-biisiä. Oikein epäsopivaa.

Olkoon tämä viikko omistettu epäsopiville yhdistelmille, sillä niistä saa kuitenkin virtaa.

Tulevaisuus 2030 on biotalouden

Tulevaisuusselonteon ennakointivaihe on menossa. Mukaan on toivottu kansalaisten blogikirjoituksia, tässäpä siis vastaus viikon kysymykseen "mitkä ovat Suomen kasvun lähteet".

Mikä kysymys... Onko kyse talouskasvusta vai henkisestä kasvusta? Maanahan Suomi tuskin kasvaa, siis siirtää rajojaan. Siispä rajaan hieman. "Mitkä asiat kasvavat ja kasvattavat Suomen taloutta?"

Suomessa on pohdittu biotaloutta tai bioyhteiskuntaa erityisesti vuoden 2010 hujakoilla, jolloin valmistui biotalousaiheisia raportteja ( Kohti biotaloutta on varsin mainio). Biotaloudella tarkoitetaan uusiutuvien luonnonvarojen käyttöä siten, että uusiutumattomien materiaalien ja energianlähteiden käyttö voidaan vähitellen lopettaa. Kyse on siis isosta siirtymästä: fossiilitaloudesta biotalouteen, ellei peräti biokauteen. Näin haitalliset ilmastonmuutosta kiihdyttävät päästöt saadaan kuriin ja hupenevat luonnonvarat korvattua ekologisemmilla vaihtoehdoilla. Kuka tällaista voisi vastustaa?

Tällaiseen muutokseen tarvitaan vaikka mitä: uusia asenteita ja ajatuksia, keksintöjä ja kokeiluja, paljon tutkimusta ja tuotekehitystä, monenlaista monenkeskistä yhteistyötä ja tietysti biotalouspolitiikkaa. Biotalousstrategiaa on myös kaivattu. Sitä ehdotettiin jo 2010 raporttien johtopäätöksissä. Ehkä sellainen pian saadaan.

Valtiojohtoinen politiikka ei tietenkään ole ainoa muutosta aikaansaava juttu. Biotalouteen johtavia innovaatioita tehdään tutkimuslaitoksissa ja yrityksissä. Ja asiakkaat ostavat näitä tuotteita (silloin kun on kyse kaupallistettavista innovaatioista). Missään nimessä ei kuitenkaan voida ajatella, että pelkkä asiakkaiden kysyntään vastaaminen auttaisi biotaloutta eteenpäin. Yksittäisen kuluttajan on hankala mieltää, mikä kaikki on biotaloutta, vaikka osa siitä onkin vanhaa tuttua, vaikkapa kestävästi hoidettua maataloutta. Biotalous on pitkälti tuotannollinen asia, siinä on kyse prosesseista, ainekierrosta sekä uusista raaka-aineista ja energiamuodoista.

Ilman yhteistä, politiikkana ilmenevää tahtotilaa biotalous ei siis tapahdu. Biotalouden pitää olla kaikkien asia. Sen pitää olla ennen kaikkea tulevaisuusselonteon asia.

Talot, tunnustan

Rakastan asumiseen liittyviä uusia ajatuksia. Kuinka voisi asua hauskemmin, on yleisin asumiskuvitelmani. Luitko harhakuvitelma? Se osuu oikeaan sekin - suomalainen asuminen on aika pitkäpiimäistä. En innostu grynderien bulkkiluukuista enkä oikeastaan omakotialueistakaan. Puurakentamisesta olen ollut kiinnostunut pitkään, ja onpa tullut puurakentamista hieman harrastettuakin. Vanhan talon korjaaminen olisi kiinnostavaa joskin raskasta, se jo tiedetään. Maatalo tai talo maalla on mukava unelma, varsinkin viljelemisen ja muun ulkoilmaelämän kannalta.

Kaupunkilaisuus taas on verissä. Hollannin ja Sveitsin asunnot ovat antaneet aihetta miettiä, voisiko Helsingissäkin asua toisin. Voisiko olla kolmekerroksinen townhouse? Voisiko olla aito loft? Tai neo-loft? Viimeeksi mainittu termi on kotoisin Pia Ilosen ja kumppanien sivuilta, joilta löysin myös tämän kiinnostavan raportin. Huomatkaa myös sopusuhtainen puutalonsa.

Jos siis haluat puhua taloista, niin olet oikeassa paikassa :)