Esinetarinoita

Kummallinen epäsuhta

Televisiokanavat tuntuvat pukkaavan sitä enemmän luonto-ohjelmia mitä vähemmän ihmiset luonnon kanssa ovat tekemisissä. Estetisoitu ja dramatisoitu luonto kelpaa katseltavaksi, mutta ekosysteemin ehdoilla ei kuitenkaan haluta elää. Ihmisen toiminta tuhoaa yhä enemmän sitä mitä teeveestä katsotaan. Onko kyse jonkinlaisesta hitaasta viimeisestä tervehdyksestä?

Viikon 1 esine

Hmm, saisinkohan kirjoitettua joka viikolle yhden esineen tänä vuonna? Voisi onnistua, kun lasken mukaan digimaailman ihmeitä eli bittejä, vaikka ne eivät esineen määritelmään suomessa mahdukaan.

Tällä viikolla on paikkansa taas lunastanut Tvkaista. Meillä kotona näkyvistä kanavista katsottavia ovat lähinnä BBC1 ja BBC2, joten aika ajoin ja varsinkin viikonloppuisin tulee tähyiltyä Suomen suuntaan. Teema ilahdutti uudenvuodenpäivänä 80-luvun musapaketilla. Se tosin oli teknisesti ottaen viime viikon puolella, mutta ei sekään haittaa. Aloitetaan suurpiirteisesti.

Hyvää vuoden alkua, kaikki esineelliset!

Quite interesting

Nyt kun on tullut katseltua hollantilaisia teeveeohjelmia - niin, me siis olemme muuttaneet Alankomaihin - niin kyllä huomaa, miten korvaamaton on BBC. Onneksi on kaapeliteevee. Nykypaketilla tosin emme näe kuin kaksi kanavaa, mutta niin kauan kuin QI on saatavilla, ei ole pahempaa hätää.

Hollanti sen sijaan on merkillinen maa. Vähän kuin Suomi, mitä ihmisten olemukseen tulee. Ei ylimääräisiä kohteliaisuuksia, ei please-sanan vastinetta arkikielessä, ei hymyjä, sen sijaan suoraviivaisia vakavia maantienvärisiä ihmisiä, jotka pukeutuvat käytännöllisesti. Ensimmäinen tuntuma oli, että olemme jossain Oulun korkeudella. Helsinki on jo aivan liian palvelutaitoinen rinnastuakseen tähän paikkaan.

Se, mikä täällä on erilaista, vaatiikin sitten oman juttunsa. Toki miljöö on hieno. Vanhat kaupungit kanavineen ovat kauniita, ja nähtävää riittää. Kaikki on todella lähellä, kunnon kävelyäkään ei pääse tekemään, koska yhtäkkiä on jo kaupungin laidalla. Talot ovat tiheässä ja huoneet pieniä, koska porukan on mahduttava pieneen tilaan.

Oma asumisemme luontuu, vaikka nykyinen talomme näyttää ihan YIT:n rakentamalta. Se on siis uusi, mutta täällä kuulemma arvostetaan uutta. Kun saimme omat tutut huonekalut paikoilleen, asunto olikin jo koti.

Kaikkea sopivasti

En tiedä, saanko koskaan selitettyä riittävän hyvin sitä oloa, joka tulee kohtuullisesta päivästä. Hieman siivousta ja kodinhoitoa aamusta, että herää kunnolla. Sitä ennen aamunavauksena totta puhuen spostit ja muut tarkastettavat digikohteet. Sitten teetä ja askeettinen aamiainen ja vaatehuoltoa. Pyykitkin ovat jo narulla ulkona. Joka päivä täytyy pestä hieman pyykkiä! 

Illalla myöhään katsoin TVkaistasta dokumentin Vihreä kaupunki: täydellinen ekotalo. Kiitos niille sitkeille ympäripuhujille, joiden vinkeistä TVkaistaan kirjauduin. Nythän näkyi siellä olevan kahden viikon kokeilutarjouskin, ilmaiseksi. Dokumentti viritti miettimään asumisasioita ja ennen kaikkea sitä, miten Suomessa puu mieltyy edelleen pyöröhirsiin ja perinnerakentaminen tuntuu olevan kaupunkilaisuuden vastakohta. Vanhakantaisuutta ei huojuta edes se, että Euroopassa ja Englannissa puuta käytetään jopa toimistorakennusten rakenteissa. (Huomatkaa jako Eurooppaan ja Englantiin ;)

Ja nyt varsinaiseen työhön, vaikka aurinko paistaakin siihen malliin, että yhtä hyvin voisi mennä takapihalle keräämään pudonneet lehdet. Alan suunnitella erästä pitkää työpajaa - teen siihen tarkan juoksutuksen ja luento-osuudet hyvissä ajoin etukäteen.

Olo on mitä mahtavin. 

Vielä televisio-ohjelmista

Aiemmin mainitsinkin jo salapoliisisarjojen suosiosta. Niiden lisäksi televisiosta tulee paljon älykästä viihdettä, kuten Uutisvuodon paikallinen versio ja ennen kaikkea QI ja Mock the week.

Paikalliseen keskiluokkaiseen elämäntyyliin vie hyvin Location, location, location, jossa etsitään ihmisille uusia koteja. Pariskuntien ja perheiden erilaiset elämäntyylit käyvät hyvin ilmi etsintäprosessin aikana, joskin ohjelmaa on myös syytetty asuntojen taannoisen hintakuplan luomisesta. Usein jaksoissa on alle 300 000 punnan kodin lisäksi etsinnässä myös reilustikin yli 300 000 punnan talo, joten ihan jokakodeista ei ole kyse. Mutta kiinnostavaa kuitenkin nähdä hulppeita taloja, vaikkei itse niihin pääsisikään. Jonkinlainen ymmärrys on kuitenkin syntynyt asuntomarkkinoiden tarjonnasta. Opetusohjelma siis :)

QI on kuitenkin ohjelmien kunkku, joskin osallistujien näpsäkkyys vaikuttaa paljon jaksojen onnistumiseen. Mock the week on paikoin varsin vaikea, ei vähiten Frankie Boylen skottiaksentin takia! Kielellinen alatyyli menee kyllä yli hilseen muutenkin. Molemmista tulee jatkuvasti uusintoja, joten jos ei heti tajua niin voi kuunnella uudelleen ;)

Jokailtainen rikoksemme

Meillä ei ole kanavapaketteja tavanomaisen television ilmaistarjonnan lisäksi. Näemme kuitenkin yllättävän monia kanavia, ennen kaikkea tietysti BBC:n ykkösen, kakkosen ja nelosen. (Kolmonen ei näy, enkä tiedä miksi. Kolmosen tarjonta onkin katsottava BBC:n verkkosivujen iPlayeristä.)

Nyt kun ohjelmille on altistunut useamman viikon, silmiin pistää rikossarjojen määrä. Samat Morset, Lewisit, Midsomerit ja Poirot't näkyvät täällä kuin Suomessakin, mutta täällä niitä tulee joka ilta. Samana päivänä voisi seurata sekä Morsen että Poirot'n. Nekin sarjat, jotka Suomessa jaetaan kahteen osaan, näytetään täällä kerralla. Siis kaksituntinen kakku rikoksen rikkomaa Thames-idylliä. Eikä vain rikoksen vaan nimenomaan murhamysteerin. Alkaa tulla jo korvista, sanon.  

Mikähän funktio moisella on? Miksi ne ovat niin suosittuja? Ovatko laatupoliisisarjat jokin brittien iltasatu, jolla voi tuudittautua oikeuden voittamiseen? Toki dekkarien suosio on muistakin maista tuttu ilmiö, sillä jokin ongelmanratkaisussa vetoaa nykyihmisen mieleen, mutta miksi näin keskeinen rooli?

Tuntumia

Olen jo muutamassa Facebook-kommenttiketjussa todennut, että Englannin päällisin tuntu on ystävällisyys. Lenkkipoluilla useimmat vastaantulijat tervehtivät iloisesti. Kaupan kassa voi hyvinkin kysyä, mitä viikonloppuna on tehty. Eikä kassa ole paria käyntiä tutumpi.

Arki täällä tuntuu perustuvan siihen, että joku aikuinen on päivällä kotona. Kaikenlaiset kuriirit tuovat tilattuja tuotteita päivällä, eivät  illalla. Lauantaikuljetuksesta tulisi maksaa lisää, mutta kahden tienaajan talouksissa olisi ilmeisesti sitten vara maksaakin. Jos postilla on tuomisinaan paketti, joka ei mahdu luukusta, se jätetään oven pieleen. Posteljooni kyllä kilauttaa ovikelloa, koska joku voi hyvinkin olla kotona. Jos ei, paketti odottaa oven ulkopuolella. Ilmeisesti vastaanottajan vastuulla :)   

Tämä kotiintuomisen kulttuuri on mielenkiintoinen. Se tekee mahdolliseksi verkkokaupan. Kuluttaja ei maksa kotiinkuljetuksesta näkyvästi (toki kulu on tuotteen hinnassa, mutta silloin se ei tunnu). Esimerkiksi luomuvihanneksia ja -hedelmiä saisi kotiinsa vaikka joka perjantai, jos haluaisi. Mitenkähän tämä onnistuisi Suomessa? Osansa on tietty sillä, että esimerkiksi täällä Surreyssä porukka asuu todella tiheästi - yli miljoona ihmistä 1600 km2 alueella. Kuljetukset voidaan myös optimoida niin, että yksi kuriiri hoitaa melko pienen alueen. Kustannus per tuote-erä on siis kohtuullinen verrattuna siihen, että kuski kuljettaisi luomuvihanneksia pitkin harvaanasuttua maakuntaa.

Toinen nopea havainto koskee televisiota. Uutisvuototyyppisten ohjelmien osallistujat ovat pääasiassa miehiä. Osallistujat ja juontajat ovat myös yllättävän vanhoja. Onko tämä tietoista vanhenevan yleisön miellyttämistä vai liittyykö se ns. vanhoilliseen yhteiskuntaan? En tiedä vielä.

Satunnaisia havaintoja

Nyt hieman triviaa eli irtohavaintoja neljältä viikolta:

• hiukset ovat paljon entistä karheammat mineraalipitoisen pesuveden takia
• BBC:n ohjelmisto on hyvää mutta ohjelmia uusitaan monta päivää peräkkäin
• stereotypia englantilaisesta kohteliaisuudesta pitää paikkansa ja ylittyykin
• pese ja pidä -asenne luonnehtii brittien kulutusta monin tavoin (myös asumisessa)
• ruoka ei ole aivan niin edullista kuin ajattelin etukäteen
• urbaani ja luonnonläheinen sekoittuvat mielenkiintoisesti - Suomella olisi opittavaa

Hyvää vappua!

Kadonnut johto ja turhat valaisimet

Kuinkahan kauan menee, että kaikki asuntoon tuodut muuttotavarat ovat löytäneet paikkansa? Ja kuinkahan kauan etsimme sinänsä järkeviin paikkoihin laitettuja esineitä?

Nyt etsimme antennijohtoa. Olen varma, että heti muuttopäivänä näin pitkähkön, rullalla olevan antennijohdon ja vieläpä laitoin sen fiksusti sivuun ajatellen, että tuota ei ihan heti edes tarvita. Vaan nytpä jo viikon kuluttua talossa on televisio, ja olisi ihan kiva saada laite kiinni seinään. Television mukana tullut antennijohto on väärä suhteessa seinän pistokkeeseen - niiden väliin tarvitaan jonkinlainen välipala. Toki sellaisen saa huomenna kaupasta, mutta kun televisiota olisi voinut katsoa jo tänään.

Muuttajan murheista tämä on toki pienimpiä. Tosin nyt ei ole tainnut suuria ollakaan.

Moni mietti, miksi edes vaivauduimme ostamaan television. BBC näyttää ohjelmiaan verkossakin, mutta läppärin näyttö nyt ei ole niitä parhaita katseltavia. Ja koska mitään ei saa asuntoon naulata tai porata, niin projektoriakaan ei saisi kiinni kattoon.

Hassuimpia muuttajan ongelmia on se, että Suomen kodin varastokaapista lähti mukaan kaksi kattovalaisinta. Mitäs niillä tehdään? Ei mitään. Täkäläiseen tapaan asunnossa ovat valot valmiina, eikä näitä valmiina olevia kruunuja oikein saa sivuunkaan, kun ei ole säilytystilaa. Omat siististi laatikoihin pakatut riippuvalaisimet saavat nyt sitten työ- ja muilla matkoilla kyydin Helsinkiin varastoon. Kaikkein parasta olisi, jos löytäisi jonkun Suomeen autoilevan ihmisen, jonka kyydissä valaisimet ja pari muutakin outoa esinettä voisivat palata paremmille käyttömaille.