Esinetarinoita

Ruotsalainen kaupunkikoti

Valkoinen väri tuntuu myyvän Ruotsissa. Moderni selkeys myös.

Uusi pyhä lehmä

Ennen kuin edes aloitan, lienee hyvä todeta, etten ole autoilija. Minulla on polkupyörä, mutta useimmiten kävelen tai käytän bussia.

Näittekö tätä pikku-uutista polkupyörän ja pysäköidyn pakettiauton yhteentörmäyksestä? Facebookissa uutinen sai raivokkaita kommentteja, ja kanssakommentoijia kategorisoitiin railakkaasti heidän taustoista mitään tietämättä. En osallistunut keskusteluun muutamaa tykkäystä lukuunottamatta, mutta laitanpa tähän pari havaintoa.

Pyöräilystä on tullut niin poliittisesti korrekti asia, ettei huonostikaan käyttäytyvistä pyöräilijöistä saa sanoa poikkipuolista sanaa. Se olisi autojen puolustamista. Siis autojen, ei kävelijöiden. Tämä on mielenkiintoinen lipsahdus, eikö?

Pyöräily sinänsä ei minuakaan haittaa, tietenkään, sen sijaan minua kyllä haittaa se, että kävelijöiden ja pyöräilijöiden tulisi käyttää samoja kapeita väyliä muun muassa uutisen tapahtumapaikalla Lauttasaaressa. Nopea pyörä, kiva lycra-asu ja alamäki tuntuu olevan vastustamaton yhdistelmä monelle mieskuntoilijalle. Vauhtia on yhtä paljon kuin autoilla. Silti he ajavat jalankulkijoiden seassa. Siellä heidän kai sääntöjen mukaan kuuluukin ajaa, mutta eivätkö Länsiväylän vähemmän kävellyt kevyen liikenteen väylät sopisi paremmin mamilien ajotyyllin?

Odotan kauhulla sitä hetkeä, kun unohdan katsoa sivulleni ja taakseni ennen kävelykurssin muuttamista. Viimeeksi maanantaina takaani sujahti täysin äänetön fillaristi juuri, kun olin ajatellut astua askeleen taemmas bussipysäkillä. Olisiko syytä alkaa käyttää pyöräilykypärää kävellessä? Sillä saattaisi välttää kallovamman sitten, kun miltei väistämätön yhteentörmäys tapahtuu. Lienee myös syytä muuttaa pois pahimman ruuhkaväylän ääreltä ennen kuin vanhenee hitaasti reagoivaksi ja haurasluiseksi.

Hassuinta tässä kuitenkin on se, että pyhiä peltilehmiä ideologisesti vastustavista pyöräilijöistä on tullut juuri samanlaisia kuin raivokkaimmat autoilun puolustajat. Samalla pyöräily nähdään vain ja ainoastaan suhteessa autoiluun, ja jalankulkijat jäävät asetelmassa näkymättömiin, vaikka heidän osansa on kyllä nykytilanteessa vähintään yhtä huono kuin fillaristien. Johtuisiko jalankulkijoiden demografiasta? Ja himopyöräilijöiden demografiasta? Lapsien ja vanhusten ääni - kenties naistenkaan - ei tässä enää kuulu, kun eri liikkumisvälineisiinsä identifioituneet alfaurokset mättävät toisiaan.

Ainoa hauska puoli tässä on se, että nykykeskustelusta tulee hassunnäköistä ajan kanssa. "Miten ne nyt noin fanaattisesti..."

Viikon 16 esine

Tämä on helppo. Eilen nimittäin saapuivat vaatekaapit. Nyt on reilusti kaksi metriä kertaa kaksi metriä tilaa tamineille, syvyyttä kuusikymmentä senttiä. Vanhat Englannista ostetut kangaspäällisin verhotut kevythyllyt saavat kantaa muuta rompetta. Koko asunto on erinäköinen tämän uudistuksen myötä. Tila on selkeämpi satunnaisten nyssäköiden siirryttyä pois nurkista.

Kaapeista on sikäli turha ottaa kuvaa, että iso valkoinen pinta valkoisessa huonessa ei oikein näytä miltään, ainakaan tuossa valossa, mikä huoneessa vallitsee. Valkoinen väri tekee kuitenkin sen, ettei huone tunnu yhtään entistä pienemmältä, vaikka pinta-alaa lähti vapaasta käytöstä ihan kunnolla.

 

Jos olisin mies...

...tai ainakin nykyistä nuorempi ja vahvempi nainen, ryhtyisin puurakentajaksi. Katsokaa nyt näitä upeita rakennuksia. Kiinnostava on myös moderneihin puukaupunkeihin keskittyvä tutkimushanke.

Vaatekaappi

Etsin naulakkoa. Sattui tämmöinen silmiin. Aika kallis mutta tosi hieno.

Kaunis kiitos

Tässä pari kuvaa Hollannista, jota saimme muutaman kuukauden ihailla lähietäisyydeltä.

Kokoluokkia

Maailmankaikkeus on melko ihmeellinen asia. Ja joku on nähnyt vaivaa esittääkseen kaiken maailman asioiden kokoluokat suhteessa toisiinsa. Vaikkapa: voiko bakteeri olla suurempi kuin hiekanjyvä? Kumpi on suurempi, x- vai y-kromosomi? Entä Yhdysvallat suhteessa Plutoplaneettaan? Mikä sitten on maailman pienin asia?

Kannattaa katsoa.

Säilytysesine

Oli pakko pysähtyä tämän myymälän eteen. Tuollainen laatikkosarja on kiehtova. Järjestyksestä pitävä mieli alkaa miettiä, mitä laatikoihin laittaisi (niin kuin mieli mitään viime kädessä mihinkään laittaisi).

Mutta mihin laittaisi itse laatikot? Seinäpinta-ala ei ole rajaton luonnonvara. Toki laatikot voisi koota tylsemmin suorakaiteeksi.

Lisää herkkuja mittarimadoille

Kun tuossa edellä tuli jutelluksi ihmisten seuraamisesta, sattui samalla silmään tiloja seuraava palvelutuote. Kyseessä on Hervannassa kehitetty Wirepas, joka auttaa seuraamaan vaikka sairaalahuoneiden tai työskentelytilojen tilannetta. Onko liikaa kosteutta, mikä on lämpötila, liikkuuko siellä joku? Tai: onko happipitoisuus sopiva, miten on melun laita?

Mukava löytää teknohypen seasta tuote, joka saattaa aidosti auttaa ihmisiä. Esimerkiksi työpaikan ergonomiaa voi seurata tällä ratkaisulla. Menestystä tekijöille!

Kerrothan missä menet

Haluatko kertoa läheisillesi, missä liikut? Haluatko seurata lapsesi menemisiä kartalta? Kiinnostaako auton sijainti?

Tällaiset jutut olivat konseptointisessioiden vakioaiheita silloin, kun kännykät erilaisine teknologioineen yleistyivät, ja mietimme, mitä kaikkea niillä voisi tehdä. Eettiset ongelmat nousivat toki samantien keskusteluun: onko oikein, että vanhempi saa seurata lapsensa tekemisiä koko ajan? Tarvitsisiko lapsi sellaisia hetkiä, jolloin vain hän tietää missä on, vai onko se huonoa vanhemmuutta? Saako joku ulkopuolinen saman tiedon haltuunsa tietämättäsi?

Aiheesta nousi pari vuotta sitten oikein kipakka keskustelu eräässä verkkoporukassa. Toinen äärilaita piti vanhemman oikeutta seurata lastaan 18-vuotiaaksi velvollisuutena, jonka rikkominen olisi heitteillejättö. Näin siis Suomessa, jossa laki ei määritä lapsen yksinoloa heitteillejätöksi, toisin kuin vaikkapa Englannissa, jossa alle 12-vuotias ei saa olla ilman aikuista seuraa.

Toinen äärilaita vaati lapsille oikeutta hengata vapaasti aikuisten valvonnan ulottumattomissa. Moni muisteli oman lapsuutensa pieniä karkuretkiä ja arvioi ne vastuuta ja itsenäisyyttä lisääviksi. Onko esimerkiksi Suomessa muka oikeasti niin vaarallista, että lapsi saattaisi joutua ryövärien käsiin? Jos ei, miksi vanhemman sitten pitäisi tietää, missä lapsi on?

Keskustelu aiheesta saattaa jatkua jossain vieläkin, mutta se ei sovelluskehittäjiä pysäytä. Palvelut ovat jo verkossa, sen kuin seuraamaan! Esimerkiksi Lociloci tarjoaa kaikki blogitekstin alussa mainitut use caset käyttöön. Locilocin markkinointi on muuten ihailtavasti kääntänyt valvonnan välittämiseksi ja jopa vapaukdeksi! Lapsi on vapaampi liikkumaan, kun vanhempi tietää missä hän on. Rajoja ei siis tarvitse määrittää maantieteellisesti, karttakuva kertoo missä mennään. Samalla lapsi saa tunteen siitä, että joku välittää. Saman välittämisen voi toki suunnata vaikkapa moottoripyörään.

Lociloci vaikuttaa pohjoismaiselta viritykseltä ja ihan kivasti tehdyltä, vaikka operaattorien paikannusdataan perustuva palvelu ei liene yhtä tarkka kuin GPS:ää käyttävä systeemi. Joko joku käyttää tätä tai vastaavaa palvelua?