Esinetarinoita

Lukulistat ja todellisuus

Kiinnostavaa, miten kouluja mielellään käynyt väki jatkaa töissäkin nimenomaan kirjojen lukemista. Lukulistat ovat avain todellisuuteen. Itse taidan olla empiristi. Ihmisten parissa saa tietoa siitä, mitä tapahtuu ja miten tapahtumat koetaan. Median sirpaleista voi koota tarinaa. Tulevaisuutta voi myös kuvitella ja tehdä. Itse.

Luen ennemmin historiaa kuin hypepokkareita ennakoinnin muotiteemoista. Niiden perusidean saa helposti selville keskusteluissa. Visionääristen tulevaisuuskirjojen suurin ongelma on kuitenkin se, että ne esittävät useimmiten vain vision. Tai tarkemmin: ongelma on se, että jotkut ottavat tuon vision henkilökohtaiselle lobbausagendalleen koko totuutena ja alkavat uskoa ja varautua vain siihen.

Ajatellaan nyt vaikka työn tulevaisuutta. Iso osa seuraamastani somekeskustelusta käsittelee tietoteknisesti rakentuneen asiantuntijatyön mahdollisuuksia eli verkottunutta, luovaa kehittämistyötä. Työn tulevaisuutta ajatellaan usein vain kehitystehtävien vaatiman tietävän ja vapaan toimenkuvan kautta. Iso osa arkisesta työstä on kuitenkin jotain muuta. Ja tulee olemaan jonkin aikaa, vaikka robotteja pian pukkaisikin. Kuka ajattelisi näitä töitä? Missä ovat kirjat elämysten ja palveluiden tekemisestä?

Sekä-että-ajattelun puolesta.

Elämisen rakenteista

Onpas tässä huikeita ideoita tulevaisuuden kaupunkiin. Ensin tuntuu ihan scifiltä vaan ei ole. BBC tulevaisuuden kaupungista.

Kestävän elämäntavan skenaariot

Tykkään kovasti näiden neljän skenaarion lähtökohdista. EU-hanke SPREADissä on kuvattu neljä kestävää yhteiskunnallista asetelmaa, joissa on eri ratkaisuja ekologiseen elämään. Kiinnostavaa on juuri se, että on normatiivisesti lähdetty kuvaamaan vain ekologisia tapoja. Nelikentässä ei ole laitaa, jossa ekoasiat olisi jätetty ratkaisematta. Tavoitetilaan on vain menty eri reittejä eri tyyleillä. Samalla neljä eri kuvausta voisivat tapahtua myös yhtäaikaisesti limittäin, niin kuin skenaarioilla on tapana. Aikajanoja hyödyntävä esitystapa tarjoaa selailtavaa useaksi illaksi.

 

Viikon 45 esine

Minun piti kirjoittaa tämä jo alkuviikosta. Olen kuitenkin ollut enimmän osan hereilläoloajasta eri paikassa kuin kirja, jota lainaan. Viikon esine on nimittäin olemassa niin kaukana, että luotan erään kertojan kuvaukseen siitä.

Keskusteluun syntyvien taukojen aikana me molemmat huomasimme, miten loputtoman pitkään kesti, ennen kuin oli kulunut taas yksi minuutti, ja miten kammottavalta meistä tuntui pyövelinmiekkaa muistuttavan viisarin liikahdus, vaikka toki osasimme sitä odottaa: se leikkasi tulevaisuudesta taas yhden tunnin kuudeskymmenesosan ja tärisi sitten niin uhkaavan näköisesti että sitä katsellessa miltei sydän pysähtyi. (W.G.Sebald, Austerlitz)

Kyse on Antwerpenin rautatieaseman kellon viisarista. Minulla ei ole hajuakaan, onko asema kuvauksen kaltainen miltään osin, mutta väliäkös sillä.

Tulevaisuus 2030 on biotalouden

Tulevaisuusselonteon ennakointivaihe on menossa. Mukaan on toivottu kansalaisten blogikirjoituksia, tässäpä siis vastaus viikon kysymykseen "mitkä ovat Suomen kasvun lähteet".

Mikä kysymys... Onko kyse talouskasvusta vai henkisestä kasvusta? Maanahan Suomi tuskin kasvaa, siis siirtää rajojaan. Siispä rajaan hieman. "Mitkä asiat kasvavat ja kasvattavat Suomen taloutta?"

Suomessa on pohdittu biotaloutta tai bioyhteiskuntaa erityisesti vuoden 2010 hujakoilla, jolloin valmistui biotalousaiheisia raportteja ( Kohti biotaloutta on varsin mainio). Biotaloudella tarkoitetaan uusiutuvien luonnonvarojen käyttöä siten, että uusiutumattomien materiaalien ja energianlähteiden käyttö voidaan vähitellen lopettaa. Kyse on siis isosta siirtymästä: fossiilitaloudesta biotalouteen, ellei peräti biokauteen. Näin haitalliset ilmastonmuutosta kiihdyttävät päästöt saadaan kuriin ja hupenevat luonnonvarat korvattua ekologisemmilla vaihtoehdoilla. Kuka tällaista voisi vastustaa?

Tällaiseen muutokseen tarvitaan vaikka mitä: uusia asenteita ja ajatuksia, keksintöjä ja kokeiluja, paljon tutkimusta ja tuotekehitystä, monenlaista monenkeskistä yhteistyötä ja tietysti biotalouspolitiikkaa. Biotalousstrategiaa on myös kaivattu. Sitä ehdotettiin jo 2010 raporttien johtopäätöksissä. Ehkä sellainen pian saadaan.

Valtiojohtoinen politiikka ei tietenkään ole ainoa muutosta aikaansaava juttu. Biotalouteen johtavia innovaatioita tehdään tutkimuslaitoksissa ja yrityksissä. Ja asiakkaat ostavat näitä tuotteita (silloin kun on kyse kaupallistettavista innovaatioista). Missään nimessä ei kuitenkaan voida ajatella, että pelkkä asiakkaiden kysyntään vastaaminen auttaisi biotaloutta eteenpäin. Yksittäisen kuluttajan on hankala mieltää, mikä kaikki on biotaloutta, vaikka osa siitä onkin vanhaa tuttua, vaikkapa kestävästi hoidettua maataloutta. Biotalous on pitkälti tuotannollinen asia, siinä on kyse prosesseista, ainekierrosta sekä uusista raaka-aineista ja energiamuodoista.

Ilman yhteistä, politiikkana ilmenevää tahtotilaa biotalous ei siis tapahdu. Biotalouden pitää olla kaikkien asia. Sen pitää olla ennen kaikkea tulevaisuusselonteon asia.

Viikon 27 esine

Nyt rulettaa muistikirja. Olen tavannut niin kiinnostavia ihmisiä, että ajatuksia on saanut raapustaa talteen urakalla. Tämän päivän kiinnostavin ajatus on muinaisteknologioiden uusiokäyttö. Ajatellaan nyt vaikka maakellaria, joka pärjää sähköittäkin kesä- tai talvimyrskyistä piittaamatta. Tai erilaisia tekniikoita, kuten punominen, jolla saisi uudentyyppisistäkin biopohjaisista kuiduista kenties kestävämpiä. Tai hapattamista, jolla ruoka saadaan säilyväksi vähemmällä energialla kuin pakastimessa.

Aiemminhan tällaiset arkaaiset asiat on kai pitänyt poishävetä, koska ne liittyivät köyhään elämään, jossa ei teollisia tuontitavaroita osteltu. Mieluummin jäljiteltiin pappiloissa ja sittemmin mediassa nähtyjä uusia, moderneja tapoja. Jatkossa nämä poishävetyt ja -heivatut käytännöt saattavat olla osa kehittynyttä, kestävää elämäntapaa, jossa kuhunkin asiaan käytetään järkevintä mahdollista ratkaisua, riippumatta siitä miltä aikakaudelta mikäkin tapa on.

Teknologiahistoria - olisipa sille enemmän aikaa...

Peak Child

Peak Oil ei ole enää uutinen. Peak Child on, ja hyvä uutinen onkin.

Marginalisoidusta nuorisosta

Tulipa Twitterissä sanailtua nuorison mahdollisuuksista vaikuttaa Suomen tulevaisuutta koskevassa päätöksenteossa. Väite: nuoriso on marginalisoitu Suomen tulevaisuutta koskevasta päätöksenteosta. Vastaväite: nuorisolla on paremmat mahdollisuudet kuin koskaan osallistua myös poliittiseen toimintaan.

Keskustelussa nuoriso määrittyi alle 25-vuotiaiksi. Edustan itse vastaväitettä ja kirjaan perusteluja tänne, koska Twitterin 140 merkkiä ei riitä.

 

• Koskaan ennen ei ole suomalainen ollut niin koulutettu kuin nyt. Koulutuksen jos minkä pitäisi antaa välineet tiedonhakuun ja toimintaan, siis myös mieleiseen poliittiseen toimintaan.
• Tuntumani mukaan muissa maissa ei ole yhtään sen "paremmat" mahdollisuudet. Tämä siis argumenttina mahdolliseen painotukseen "miksi Suomessa marginalisoidaan nuoret". Olisi hauska löytää dataa päätöksentekijöiden ja ylipäätään voimaantuneiden väestönosien ikärakenteesta. Kokonaisia maita koskevat voimaantumistutkimukset ovat ilmeisen raskaita hankkeita, joten tuskin löytyy suoranaista vertailevaa tutkimusta eri maiden voimaantumisesta, varsinkaan kehittyneistä maista. Mutta jos edes varsinaisten poliittisten päättäjien ikärakenteesta? 
• Koskaan ennen ei ole niin hyvää mahdollisuutta julkaista omia mielipiteitään, linjauksiaan ja toimintaehdotuksiaan kuin nyt. Jos ei blogi ole enää tarpeeksi in, niin voi somessa lähestyä niitä valtaapitäviä, jotka sinne ovat rantautuneet - tai vain aloittaa jotain ihan itse. Kaikenlaisia yleistä mielipidettä muokkaavia spontaaneja juttuja on nähty ihan vastikää, vaikkapa nyt Kaikki muuttuu paremmaksi. Ja viime aikoina on puhuttu siitäkin, etteivät seminaarien tuottamat raportit ole oikea tapa ohjata muutoksia vaan pitää tehdä asioita. Kuka estää nuorisoa tai ketään tarttumasta tulevaisuudellisiin aiheisiin? 
• Kaiken maailman seminaareissa ja päätöksentekopajoissa ilahduttaisiin, jos mukaan saataisiin nuorempia edustajia. Aika usein niissä valitetaan osallistujien korkeaa ikää. Ei siis ehkä ole kyse aktiivisesta nuorison marginalisoinnista. Toki on rakenteellisia syitä, joiden seurauksena keski-ikä on korkea. Mukaan tulevat yleensä samat järjestöt samoine edustajineen, kun puhutaan kolmannesta sektorista. Mutta jospa olisi edes vaihtoehtoja. Mistä ne mukaanhaluavat aktiiviset nuoret löydetään, jos ne eivät itse mukaan lähde?
• Väitän siis, ettei nuorisoa kukaan muu niin marginalisoi kuin nuoriso itse. Haluaako nuori osallistua? Ja nyt ei siis rajata osallistumista valtuustoihin tai ylipäätään puoluepolitiikkaan? Kiinnostaako Suomi? Vai onko niin, että homo politicus aktivoituu keskimäärin vasta yli 25-vuotiaana?

Keskustelu tervetullutta. Minut löytää myös Twitteristä ja Qaikusta (nimimerkki RNS). 

Mustat liput liehuivat

Huhtikuun 26. Antti Blåfield kirjoitti Hesariin kolumnin otsikolla Musta lippu liehumaan. Aiheena olivat muun muassa ruotsalaiset piraatit, joiden edustamat katsantokannat ovat Suomessakin tuttuja. Musiikkien, pelien ja elokuvien veloitukseton lataaminen on piraattien mielestä nykyaikaa. 

Blåfield rinnasti piraatit somalialaisiin merirosvoihin. Piraatit ottavat haltuunsa toisen omaisuutta, siis varastavat. Kyseessä on kuitenkin myös tekniseen murrokseen liittyvä sukupolvihaaste, joka hakee uusia jäsennyksiä omistamisen kysymyksiin. Kirjoituksen loppu nostikin esiin sadan vuoden takaisen tilanteen - tuolloinkin haettiin uutta ja tuhottiin vanhaa. Blåfield ei sano, että vallankumous tuotti kommunistisia valtioita, mutta se lienee ilmaisun "päättyivät tunnetulla tavalla" takana. 

Aikamoinen lopetus. Vihjaako Blåfield, ettei muutosta kannattaisi vastustaa jyrkästi? Vai onko raju muutos väistämätön? 

Tämä kolumni tuli mieleeni vappupäivän aamuna, jolloin tarkkailin Tukholmassa paikallisten mustalippujen paraatia. Kulkue julisti sata vuotta vanhaa luokkavihaa ja sanoutui irti talouskriisin maksamisesta. Porukka ei ollut sävyisää vanhaa vasemmistoa, vaan ote oli kiivas. Osa oli peittänyt kasvonsa huivilla. 

Tässäkin asiassa Tukholma on eräänlainen Helsinki 2.0. Siellä kaikki on hieman isompaa ja komeampaa. Siellä historia on vanhempaa ja tulevaisuus tuoreempaa :-) Tosin kulkueen mentyä idyllinen Tukholma jatkoi aurinkokylpyään kuin mitään mustia pilviä ei olisi ollutkaan. 

Synkkiä näkymiä

EVA tarjoaa neljä erilaista tulevaisuuspolkua lamasta eteenpäin. Skenaariot ja niiden tueksi kirjoitettu fiktio esiteltiin 26. maaliskuuta BioRexissä Helsingissä. Talouskasvun suhde ilmastonmuutoksen jätettiin lukijoiden tulkittavaksi, vaikka julkistustilaisuudessa asiasta kysyttiinkin. Fokus on tiukasti maailmantaloudessa ja kansainvälisissä voimasuhteissa.

 

Tulevaisuuden pelikentät toimivat jatkokäytön raakamateriaalina. Jos ei halua rasittaa omaa tulevaisuustiimiään talouden malleilla, EVAn skenaariot päästävät pälkähästä. Ryhmä voi suoraan miettiä, millaisia elämäntyylejä kussakin maailmassa saattaisi olla. Tämä ei ole aivan oikeaoppista skenaarioiden käyttöä, koska elämäntyylit eivät palaudu pelkkään talouteen. Sellaiset aiheet, joilla on vahva kytkös talouteen, saavat EVA:n työstä hyvän taustan.

 

Verkosta sattui haaviin myös Institute for the Future –poppoon The long crisis –skenaarion tiivistelmä (pdf). Kyseessä on näyte The 50-year outlook –nimisestä tuotteesta, jonka kaksi muuta skenaariota ovat nimeltään Emergence ja The great transition. Projekti on keskittynyt sitomaan yhteen nimenomaan ilmastonmuutoksen ja talouden suhteita, sikäli kuin näytteestä voi työtapaa päätellä.

 

Tässä kääntämätön makupala The long crisis -skenaarion askelluksesta - vuosi 2030:

Temperature -1C under 1990, carbon 410 ppm, population 7,2 billion. 2,5 billion people displaced/refugee status. World GDP $54T. 5,5 billion people in poverty.

 Aikamoisia visioita aukeaa jo noin pienestä otteesta. Miettikää tuota pakolaismäärää. Lukemien tulkinta vaatii taustatietoa niin talouden kuin ilmastonmuutoksen tunnusluvuista ja niiden muutoksista. Kannattaa kuitenkin perehtyä, jos aiheet eivät tähän asti ole napanneet. Näillä termeillä puhutaan jatkossa paljon.