Esinetarinoita

Yrittäjäksi ryhtymisestä

Muutama vuosi sitten tein pienen haastattelututkimuksen ihmisistä, jotka olivat lähteneet korporaatioista ja pienemmistäkin firmoista yksinyrittäjiksi. Kaikkien viesti oli samansuuntainen: jossain vaiheessa sitä vaan haluaa tehdä työtä oman näkemyksen mukaan. Päättää itse. Kyse oli siis tekijöistä, jotka eivät olleet päässeet johtamaan mutta joilla oli johtamiseen tahtoa ja osaamista. He uskoivat asiaansa.

Ei mikään ihmeellinen löydös, enkä sen takia kirjoitakaan. Haastateltavia etsiessä sen sijaan tapahtui jotain, joka paljasti jotain asennemaailmasta. Yksi minulle haastateltavia vinkannut tarjosi nimenomaan sellaisia ihmisiä, jotka olivat saaneet potkut. Sitä en ollut pyytänyt. Olin pyytänyt yrittäjiksi ryhtyneitä.

Tulkitsin seikan niin, ettei joidenkuiden mielestä yrittäjiksi ryhdytä ellei ole pakko. Tai että hänen piireissään yrittäjäksi joudutaan, ei ryhdytä. Että itsenäisyys koittaa vasta, kun on pakko, ehkä epäonnistumisen jälkeen. Se ei ole ensisijainen valinta.

Olen edelleen aika hämmentynyt tällaisesta ajatuskaavasta. Onko iso yritys ja kuukausipalkka siis absoluuttisen hyvän piiri, jonka ulkopuolella olevia on syytä epäillä virheistä?

Ehkä ajat ovat nyt toiset. Ehkä start-up-huuma on tehnyt yksinyrittämisestä kunniallisempaa.

Samat naamat

Blogi on ollut hiljainen, eikä se millään tapaa ole myöskään heijastellut uutta työtäni aluekehittämisessä ja hallinnossa. Mutta nyt.

Eräässä lounaspöydässä viikon aikana kohtasin ihmisiä, jotka puhuivat maakuntauudistuksesta. Tiedättehän, sotenkin sisältävä soppa, joka on asiantuntijoiden mukaan suurin muutos Suomen hallinnossa sataan vuoteen. Kaikki mullistetaan. Syntyy uusi hallinnon kerros, ja tulee paljonpuhuttua valinnanvapautta. Maakuntien kasvua, kehittämistä ja työllisyyttä koskevat lait ovat paraikaa työn alla, siksi kuhina on melkoinen.

Siinä lounaalla sivuttiin sitten uudistuksen valmistelua, ja totesin ettei mikään muutu, jos ihmiset eivät vaihdu. Vastapäätä istunut pitkän linjan maakunnallinen edunvalvoja sanoi, etteivät ne tietenkään vaihdu, samoja ovat kuin ennenkin. Ja että se on hyvä asia, koska mistäs sitä osaamista muuten saataisiin. Ei sitä muilla ole.

Ookei. Eli Suomessa on pulaa hallinnon osaamisesta. Ja että uuden maakuntahallinnon vaatima osaaminen on identtinen nykyisen maakuntahallinnon vaatiman osaamisen kanssa. Tulee muutama laki ja organisaatiokaavioita, mutta muuten ollaan kuin ennenkin.

Mitähän tähän nyt laittaisi. Ehkä on parempi, etten laita mitään.

Terminologiaa

Teeveestä ohimennen keskiviikkoiltana kuultua: ajan pätkäisyys. Ihan vaan talteen.

Työpariajatus

Onkohan kukaan koskaan hakenut töitä työparina? Rekrythän tuntuvat useimmiten koskevan yksilöitä. Paikkoja avataan useimmiten yksitellen, ja hakijat testataan yksilöinä psykologisesti, ei niinkään ryhmän jäseninä vuorovaikutuksen näkökulmasta. Hyvin yhteen tekevä kaksikko kuitenkin saattaisi olla todella arvokas löytö.

Assistenttien tiedän toisinaan seuraavan pomoaan, eli kun palkataan johtaja, mukana tulee assari. Samalla lailla voisi ajatella toimittavan muissakin tehtäväpareissa. Kerran yksi pomo toivoi saavansa viedä tiimin avainhenkilöt mukanaan, mutta se kyllä estettiin. Kai sellaista silti tapahtuu.

Omassa työhistoriassani on parikin vaihetta, jossa olen löytänyt mainion työmoodin omaa osaamistani täydentävän tyypin kanssa. Joskus kyseessä on ollut temperamentiltaan samantapainen ihminen, mutta erityisen hyvän yhteistyön sain aikaan täysin vastakkaisen persoonan kanssa. Tällainen sujuminen tekee työstä ilon, ja se kyllä näkyy tuloksissakin, niin määrässä kuin laadussa.

 

Lukulistat ja todellisuus

Kiinnostavaa, miten kouluja mielellään käynyt väki jatkaa töissäkin nimenomaan kirjojen lukemista. Lukulistat ovat avain todellisuuteen. Itse taidan olla empiristi. Ihmisten parissa saa tietoa siitä, mitä tapahtuu ja miten tapahtumat koetaan. Median sirpaleista voi koota tarinaa. Tulevaisuutta voi myös kuvitella ja tehdä. Itse.

Luen ennemmin historiaa kuin hypepokkareita ennakoinnin muotiteemoista. Niiden perusidean saa helposti selville keskusteluissa. Visionääristen tulevaisuuskirjojen suurin ongelma on kuitenkin se, että ne esittävät useimmiten vain vision. Tai tarkemmin: ongelma on se, että jotkut ottavat tuon vision henkilökohtaiselle lobbausagendalleen koko totuutena ja alkavat uskoa ja varautua vain siihen.

Ajatellaan nyt vaikka työn tulevaisuutta. Iso osa seuraamastani somekeskustelusta käsittelee tietoteknisesti rakentuneen asiantuntijatyön mahdollisuuksia eli verkottunutta, luovaa kehittämistyötä. Työn tulevaisuutta ajatellaan usein vain kehitystehtävien vaatiman tietävän ja vapaan toimenkuvan kautta. Iso osa arkisesta työstä on kuitenkin jotain muuta. Ja tulee olemaan jonkin aikaa, vaikka robotteja pian pukkaisikin. Kuka ajattelisi näitä töitä? Missä ovat kirjat elämysten ja palveluiden tekemisestä?

Sekä-että-ajattelun puolesta.

Sisätelttoja matkustavaisille

Jollain on leikannut terävästi. Niukka rahoitus lienee omintakeisen hotelli-idean syy. Menestystä yrittäjille!

Viikon 31 esine

Mikä lopettaa loman? Mikä tekee lomalaisesta toimistotyöntekijän?

Kulkukortti. Siis se jossa on oma kuva ja nimi sekä työnantajan logo. Se joka laitetaan kaulaan, kun palataan työmaalle. On muuten aika merkittävä esine. Niistä voisi joku kirjoittaa näpsäkän miniesseen, joku tutkija, jota kiinnostaa roolien/vallan/identiteettien tuottaminen. Valta ja rahakin liittyvät jotenkin tähän esineeseen.

Istun tänään koko päivän kulkukortti kaulassa tietokoneen äärellä oikeassa työtuolissa. Seuraava loma on ensi heinäkuussa. Revin siitä. Tai pikemminkin: panostan hyvään arkeen. Teetä ja sympatiaa.

Viikon 28 esine

Tämän viikon esine olisi voinut olla riippukeinu, mutta korkeaoksaiset pihapuut eivät edistäneet ilmassa loikoilua. Köydetkin puuttuivat. Keinu saa kyllä vielä toteuttaa itseään, kunhan varustelen sitä lisää.

Tällä viikolla ykkösesine on ehdottomasti ämpäri. Juu. Muoviämpäri, vieläpä rumanruskea. Sillä kannoin mökillä lämmintä vettä ylämökkiin tiskejä varten. Kotityöt kuulemma palauttavat kehoamme stressin ja rasituksen jälkeen - minä siis rentouduin. Joskin täyden vesiämpärin kantaminen jyrkkään ylämäkeen jonkin verran myös rasitti. Miten ne ennen vanhaan pärjäsivät? Miten jaksavat ne naiset, jotka edelleen kantavat vesiä kaukaa kaivoilta kotiin? Kaikilla ei ole paikalla sukulaismiestä, jonka käsiin ämpärin voi tarvittaessa siirtää.

Viikon 19 esine

E6.

Viikon 18 esine

Sain tänään pc:n. Sen mukana tuli myös erillinen näyttö, näppis ja hiiri. Se se on kunnon toimistoelämää!