Esinetarinoita

Esinesuhteiden koomisuudesta: Eddie Izzard

 
Tätä tekstiä kuuntelee useankin kerran.

Kannettava

Kiinnostava näyttely, upea esine.

Lontoo

Tällaisia vuorovaikutteisia kaupunkikuvia ja ääniä saisi olla muistakin kaupungeista. Tässä kuitenkin Lontoon sen korkeimman rakennuksen huipulta nähtynä ja kuultuna. Arvostan mustarastaan läsnäoloa, vaikkei se tuolla korkeudella ehkä kuuluisikaan.

Lontooseen 2014

Ei tarvitse olla suurikaan veneilyn tai historian ystävä innostuakseen tästä uudelleen kootusta viikinkialuksesta. Jos et ole menossa Tanskaan ensi kesänä, mene Lontooseen 2014. Minä ainakin menen.

Täyttä roskaa

Ai että tykkään briteistä. Nyt ne tekevät jätemateriaalitalon. Vieläpä Brightoniin.

Viikon 40 esine

Laastari lienee esine. Nilkat kärsivät uusista kengistä, joten niissä on nyt laastarit. Ja uudet kengät lepäilevät, kun painelen taas vanhoissa tennareissa, niissä ihanissa Englannista ostetuissa. Kesän jatkoaika.

Viikon 2 esine

Otin Englantiin muuttaessamme mukaan harmaat kumisaappaat. Ajatus oli, että sateistaan kuuluisassa maassa niille olisi käyttöä. Taisin käyttää kerran.

Täällä Hollannissa tilanne on jo toinen - sataa selvästi useammin. Mutta sataa myös niin kovaa, ettei sateella missään tapauksessa tule lähdettyä ulos. Ei siis käyttöä hienoille kaupunkikumppareilleni täälläkään. Sitä paitsi sateet tulevat ja menevät nopeasti, vasta viime viikko oli tasaisemmin sateinen.

Nostankin viikon esineeksi ryvettyneet lenkkitossut, joilla olen taas alkanut juosta, vaikka ne piti heittää pois kauan sitten. Mutta kun ne toimivat niin kivasti. Ilmastoitu päälliosa on tosin turhan viileä talvella.

Kahdeksan vuotta sitten kaverilta ostamani paremmat tossut ovat edelleen kaapissa. Ne eivät ole yhtä hyvät. Voin kyllä harkita niitä heti, kun nämä vanhat oikeasti on pakko heittää pois. Vaikkapa seuraavassa muutossa.

Sähköisiä ääniä 1950-luvulta

Törmäsin mielenkiintoiseen uutiseen englantilaisesta sähköisen musiikin uranuurtajasta. Daphne Oram  halusi muuttaa kuvat ääneksi, joten hän kehitti laitteen nimeltä Oramics. Uutinen antaa ymmärtää, että laite olisi päässyt unohtumaan musiikki- ja teknologiahistorioitsijoilta. Vasta nyt se on viety Lontoon Science Museumiin. Verkosta löytyy kyllä merkkejä kiinnostuksesta.

Olisikohan mitenkään mahdollista, että elokuvan Sans Soleil ohjaaja Chris Marker olisi saanut sen näppeihinsä? Voisin vannoa, että juuri tuollaisia soundeja on elokuvan ääniraidassa.

Uusia ja vanhoja kolttuja

Kun muuttaa tarpeeksi usein, ei voi enää nauttia löytöretkistä omiin vaatekaappeihin. Pahvilaatikoissa ei ole yllätyksiä tyyliin "tässä takissa kävin Roxy Musicin konsertissa", niin kuin Guardianin Rebecca Smithersillä. No, en ole nähnyt Roxy Musicia koskaan missään, levyltä vain kuunnellut, mutta ymmärtenette idean.

Smithers on ryhtynyt vaatteidenostolakkoon. Hän aikoo käyttää vain vanhoja tamineitaan ja korjata niitä tarvittaessa. Sääntö pätee kaikkiin vaatekappaleisiin, myös alusvaatteisiin. Tosin lukija kyllä ymmärtää haasteen helpoksi, kun Smithers kertoo äitinsä ohjeiden mukaan säästäneensä kaikki vaatteet. Hänellä on 26 takkia ja 50 paria kenkiä. Ja minä luulin keränneeni takkeja... Tajuan juurikin olevani ihan superjärkevä puritaani. Itse asiassa kadehdin Smithersin kokoelmia. Missä on mun vintage?

Olen kylläkin samassa veneessä hänen kanssaan siinä, että kaapissani on garmentteja, joita en koskaan pidä. Pidin kuitenkin joskus. Esimerkiksi eräisiin monipäiväisiin häihin teetetyt koreat juhlakoltut ovat edelleen tallella. Ne ovat niin erikoisia, etten luultavasti voi laittaa niitä ylleni Euroopassa. Kaakkois-Aasiassa ne olisivat juuri sopivan bling-bling.

On sellaisiakin vaatteita, joita en pitänyt - ja enää se ei onnistu. Ostin kymmenisen vuotta sitten mahdottoman kauniin pitkän kapean hameen, jolle uskoin löytyvän käyttöä iltatilaisuuksissa. Missä iltatilaisuuksissa? Kysyn vaan. Nyt en enää mahdu tuohon hameeseen ja voin sanoa, etten koskaan kyllä mahdukaan. En voi heittää sitä poiskaan, koska se oli kallis ja se on todellakin kaunis. Uskon, että löydän sille ajan myötä sopivan uuden omistajan.

Aion seurata Smithersin palstaa. Ei varmaan ole yllätys :)

Mihin menevät roskat?

Arjen materialogistiikka on kiehtovaa, niin kuin nyt jätteet. Nehän ovat aikamoinen rumba.

Englannissa roskat lajiteltiin niin, että biojäte meni pieneen kannelliseen astiaan, paperi, pahvi, metalli ja lasi vihreään isoon kierrätysastiaan ja muu jäte (paitsi puutarhajäte) harmaaseen isoon astiaan. Puutarhajäte piti joko viedä itse kaupungin kierrätyspisteeseen, tai sille piti hankkia oma noutopalvelu. Kolme ensimmäistä jätelajia haettiin kotitalon edestä sovittuina aikoina, ja jäteastiat piti tuolloin kärrätä talon eteen portin läpi takapihalta. Niitä ei saanut pitää valmiina etupihalla, koska se olisi häirinnyt naapurien esteettistä silmää. Toki naapurit auttoivat astioiden siirrossa, jos joku matkusti tai muutoin päässyt hoitamaan velvollisuuttaan.

Hollannissa jätteet jaetaan vain bioon, paperiin ja muuhun. Kovin moni ei ilmeisestikään biojätettä erittele, koska niille on koko kerrostalossa vain kaksi astiaa, joihin vielä mahdutetaan puutarhajätekin. Samoin paperille ja pahville on talossa vain kaksi astiaa. Jos taas haluaa lajitella muovin ja lasin, ne pitää itse kuljettaa siellä täällä asuinalueilla sijaitseviin keruusäiliöihin, jotka ovat puoliksi maan sisällä. Muoville ja lasille on omat keruupisteensä.

Toki Englannissakin oli mahdollista lajitella lasi erilleen muusta kierrätettävästä itse, jos vain meni samaan kaupungin jätepisteeseen, jonne vietiin puutarhajäte (jota muuten olikin runsaasti varsinkin keväällä ja syksyllä) ja lukuisa määrä muita jätelajeja. Elektroniikka meni omaan jakeeseensa, ja niin meni myös kokolattiamattomateriaali, jolle oli oma jätelavansa. Puutavarakin laitettiin omaan lavaansa. Lajeja oli muistaakseni yli kymmenen.

Tämänhetkisen kokemuksen mukaan perusbritti toimii ekologisemmin kuin perusholtsu, vaikkei kokolattiamattojen perusteella ehkä uskoisi. Kaupungin jätepisteellä oli jatkuva kuhina, kun ihmiset toivat sinne ylimääräiset romppeensa vaatteista maaleihin ja öljyihin. Kuulin vastikää, että Amsterdam olisi luopunut lajittelusta kokonaan - kaikki vain poltetaan kovassa lämpötilassa. Kumpi sitten viime kädessä on ekologisempaa, mene ja tiedä.

Hollantilainen erikoisuus on se, että maahan upotettu muovijätesäiliöt suljettiin käytöstä uudenvuodenjuhlien ajaksi. Ilmeisesti olisi liian suuri houkutus pudottaa muovin sekaan pari ilotulitetta. Kaduillahan poltettiin kokoissa joulupuita ja muutakin ylimääräistä, ihan taatusti ilman lupaa :)