Näillä viimoilla parasta ovat olleet irtohihat, joilla voi jatkaa puolihihaisia neuleita. Siis kapeat kudotut putkilot, joilla ranteet saa peitettyä. Mikähän niiden nimi on?
Irtohihat kuulostavat heppoisilta ja rumilta trikooputkilta, mutta nämä ovat käsinkudotut ja huovutetut. Kauppa josta ne ostin näkyy kadonneen katukuvasta, en siis voi linkata vinkiksi. Itsekin haluaisin toisen parin, erivärisen.
Tällä viikolla ei kyllä ole varsinaista erityistä esinestooria. Mietin tässä juuri, mitä kannattaisi korostaa. Arki menee latujaan, työ täyttää päivät ja asumista pohdin iltaisin. Tosin eilen ja maanantaina kävin katsomassa puita. Ehkä viikon esinesankareiksi nousevat näppis, bussikortti ja puhelin. Arjen epäpyhä kolminaisuus!
Toisaalta huomion ansaitsisi huolella koordinoitu arkivaatevalikoimani. Kuuluiko sarkasmi sinne asti? Kyse on nimittäin niin pienestä valikoimasta, että se koordinoituu ihan väkisin. Sen kun yhdistän. Loput kamppeet ovat kakkoskodissa kahden tuhannen kilometrin päässä. Melko etäinen vaatehuone...
Jos eivät ole eri kenkämallien nimet vielä kirkkaasti mielessä kuin pläkki, niin nyt opiskelemaan.
Mahtava Suomen kesä ilahduttaa meitä lämmöllä ja paisteella, tai sitten ei. Viikon 26 esine on puuttuva villatakki. Takki on tietty toisessa kodissa. Uutta en osta, koska tyhmästä päästä saa kärsiä koko ruumis. Sitä paitsi kohta jo lämpenee. Oikeasti.
Tällä viikolla loistavat pahviset kenkälaatikot. Varsinkin se, jossa uudet roosat kävelykenkäni majailevat. Kenkien väri taitaa olla tarkkaan ottaen vanha roosa. Mitä väriin tulee, olen kiertänyt kehän kiinni: lapsuudenkodin huoneeni seivät olivat vanhaa roosaa. Musta kausi saattaa lopullisesti olla ohi, vaikka talvella varmasti on vaikea löytää muuta kuin mustaa päällepantavaa, ainakaan Suomen kaupoista.
Nyt tarvitsisi vain keksiä tarpeeksi merkittävä tilaisuus, jossa uusia kenkiä voisi pitää. Sääennuste on tosin varmasti tärkein käyttöhetken kriteeri. Vettä ne eivät kestä.
Tuntuu ajoittain dorkalta kirjoittaa pelkistä esineistä, vaikka esineiden rakastaminen onkin oleellista. Olen tässä kevään aikana keräillyt sanottavaa biotaloudesta, Euroopasta, uudenlaisista luontosuhteista, mutta kun ei ole välttämätön pakko blogata niistä, ne jäävät. Työhön liittyvät takarajat laittavat tekemiset järjestykseen.
Nyt huomion ja kunnian saa uusi sininen pellavaneule, joka sopii hyvin yhteen Hollannista ostetun rannekorun kanssa. Se pelasti aamun, kun vakityötamine olikin pesussa. Alkaa olla entisenlaista arkikiirettä ilmassa nääs. Ja sininen saattaa palata garderoobiin.
Tämä on helppo. Eilen nimittäin saapuivat vaatekaapit. Nyt on reilusti kaksi metriä kertaa kaksi metriä tilaa tamineille, syvyyttä kuusikymmentä senttiä. Vanhat Englannista ostetut kangaspäällisin verhotut kevythyllyt saavat kantaa muuta rompetta. Koko asunto on erinäköinen tämän uudistuksen myötä. Tila on selkeämpi satunnaisten nyssäköiden siirryttyä pois nurkista.
Kaapeista on sikäli turha ottaa kuvaa, että iso valkoinen pinta valkoisessa huonessa ei oikein näytä miltään, ainakaan tuossa valossa, mikä huoneessa vallitsee. Valkoinen väri tekee kuitenkin sen, ettei huone tunnu yhtään entistä pienemmältä, vaikka pinta-alaa lähti vapaasta käytöstä ihan kunnolla.
Olen esinetutkija, jota kiinnostaa bittien ja atomien kohtaaminen.
Viimeisimmät kommentit