Esinetarinoita

Pinteresting!

Pinterest on hyvää ajankulua iltoihin varsinkin silloin, kun teksti ei kiinnosta. Eilen löysin varsin kiinnostavan hahmon, jonka kuvatauluissa on mitä katsoa. Kuten kuppeja.

Sitkeä tuotevisio

Kun aikoinaan puhelinten pienentämistä tai uutta muotoa mietittiin, rannepuhelin pompsahti aina muotoilijan paperille ja insinöörin päiväuniin. Mikähän lienee ensimmäinen scifipätkä, jossa ranteeseen on ympätty kognitiivista toimintaa edistävä vempele? Jos ei nyt ihan tietokone, niin ainakin puhelin. 1970-luvun ja 1980-luvun digitaaliset rannekellot ainakin tartuttivat ostokuumeen teknofriikkiin kuluttajapopulaatioon - pääasiassa kai nuoriin miehiin tai poikiin. Olipa Seikolla silloin jo ranneteevee!

Nyt niitä taas uneksitaan. iWatch2 on siis unelma, ei Applen tuote. Akku- ja näyttöteknologiat ovat tosin saattaneet kehittyäkin niin paljon, että laitteesta tulisi siedettävän kokoinen. Ja siinä olisi värinäyttö. Eikä sitä tarvitsisi ladata kesken päivän.

Mutta miksi iPhonettaja laittaisi puhelimensa piiloon, jos kuitenkin haluaa seurata saapuvia viestejä? Ettei pudota sitä? Onko muita käyttötilanteita kuin metropolin junassa pendelöivä digisti, joka haluaa tutkia saapuvat viestit yksikätisesti ruuhkajunan kahvassa roikkuessaan? Kokouksessa kellon vilkuilu on ihan yhtä epäkohteliasta kuin puhelin räplääminen. No mutta onhan tämä konsepti klassikko sinänsä. Kyllä sen joku ostaisi, kokoelmiinsa jos ei muuten.

Jos muuten kellot kiinnostavat, niin suosittelen kevätreissua BaselWorldiin. Tänä vuonna et enää ehdi, varaa hotelli ensi vuodelle, niin pääset mukaan!

Viikon 9 esine

Tällä viikolla taatusti oleellisin esine oli reititin, jota ei aluksi saatu kiinni internettiin. Oli joku säätö talon ulkopuolisessa kaapissa väärin. Mutta nyt on taas arki normikuosissaan. Pankkiasiat hoituvat ja viesti kulkee.

Kokoluokkia

Maailmankaikkeus on melko ihmeellinen asia. Ja joku on nähnyt vaivaa esittääkseen kaiken maailman asioiden kokoluokat suhteessa toisiinsa. Vaikkapa: voiko bakteeri olla suurempi kuin hiekanjyvä? Kumpi on suurempi, x- vai y-kromosomi? Entä Yhdysvallat suhteessa Plutoplaneettaan? Mikä sitten on maailman pienin asia?

Kannattaa katsoa.

Sairasloman sivutuotteita

Flunssa, mikä ihana tekosyy loihtia kuvista mielenmatkoja. Tein eilen Pinterestiin boardin ja loin pari kuva-albumia Typepadin uumeniin. Niistä lisää myöhemmin, kunhan saan niistä täydempiä. Myös blogeja järjestän hieman uusiksi. Päivittämättä jäänyt SIF-blogi mennee uusiksi, ehkä. Ja uutta pukkaa.

Vaikuttaa kuitenkin siltä, että päivä menee pääosin nukkuessa. Kirjoittamisesta tai lukemisesta on turha haaveilla.

Sähköisiä ääniä 1950-luvulta

Törmäsin mielenkiintoiseen uutiseen englantilaisesta sähköisen musiikin uranuurtajasta. Daphne Oram  halusi muuttaa kuvat ääneksi, joten hän kehitti laitteen nimeltä Oramics. Uutinen antaa ymmärtää, että laite olisi päässyt unohtumaan musiikki- ja teknologiahistorioitsijoilta. Vasta nyt se on viety Lontoon Science Museumiin. Verkosta löytyy kyllä merkkejä kiinnostuksesta.

Olisikohan mitenkään mahdollista, että elokuvan Sans Soleil ohjaaja Chris Marker olisi saanut sen näppeihinsä? Voisin vannoa, että juuri tuollaisia soundeja on elokuvan ääniraidassa.

Lisää herkkuja mittarimadoille

Kun tuossa edellä tuli jutelluksi ihmisten seuraamisesta, sattui samalla silmään tiloja seuraava palvelutuote. Kyseessä on Hervannassa kehitetty Wirepas, joka auttaa seuraamaan vaikka sairaalahuoneiden tai työskentelytilojen tilannetta. Onko liikaa kosteutta, mikä on lämpötila, liikkuuko siellä joku? Tai: onko happipitoisuus sopiva, miten on melun laita?

Mukava löytää teknohypen seasta tuote, joka saattaa aidosti auttaa ihmisiä. Esimerkiksi työpaikan ergonomiaa voi seurata tällä ratkaisulla. Menestystä tekijöille!

Kind-Kind-Kindle

Harkitsin aika kauan ennen kuin hankin Kindlen. En edes ostanut uusinta mallia, vaan sellaisen, jonka katsoin riittävän itselleni. Se oli tietysti tarjouksessa Amazonissa, joskin tarjoussivulta minut ohjattiin paljon kalliimman laitteen tilaajaksi, kun ilmeni, etten asu maassa, johon mainosten mahdollistama alennushinta käy. Hollantiin ei saa brittimarkkinoille suunnattujen mainosten siivittämää käyttäjäkokemusta. Ehkä hyvä niin.

Kindle on Macin tasoa aloituksen helppoudessa. Sähköä vaan koneeseen, ja wi-fi päälle. Kun laite on liitetty oman langattoman verkon käyttäjäksi, niin avot. Ei muuta kuin uusia sisältöjä valitsemaan ja laitteen logiikkaa tutkimaan.

Ainoa tenkkapoo tuli omien pdf:ien siirtämisessä. Nehän saa Kindleen vaikka raahamalla ja pudottamalla Macin Finderissa tai sitten lähettämällä sähköpostin liitteineen omaan Kindleosoitteeseen. Käytön ensiminuuteilla Kindlessä ei kuitenkaan ollut riittävästi sisältöä havainnollistamaan kansiorakennetta, joten pudotin ne väärään paikkaan. Sähköpostilla siirtäminen taas vie enemmän aikaa kuin ajattelisi - tiedostot ilmestyvät laitteen etusivulle omia aikojaan.

Hyvä hankinta tämä on. Tuore johtopäätös: lukeminen lisääntyy. Voin hyödyntää luppohetkiä junassakin lukemalla jotain hyödyllistä. Kirjat ovat liian painavia käsilaukkuun, Kindle ei ole. Maisemia on jo katseltu ihan riittävästi.

Hiuksia raastaa skanneriton

Skannerimme ei jostain syystä ole tykännyt uusista tietokoneistamme (jotka tosin eivät ole nekään enää uusia). Varmaan käyttöjärjestelmät jotenkin vääränlaisia. Sillä voi edelleen printata ja kopioida, koska se on jonkin sortin monitoimilaite. Mutta nyt kun pitäisi skannata loman aikana (puoliskon työpaikka ei siis ole avuksi), meillä onkin tenkkapoo.

Menimme käymään tutussa huushollissa, jossa mainostettiin skanneria. On! Vaan eipä ole. On valokuvien käsittelylaite, joka skannaa pääasiassa voidakseen printata samantien. Joku HP. Myös muistikortille voisi skannata, mutta eipä ole kellään juuri nyt sopivaa muistikorttia. Skannerin omistava kaksikko ei tiennyt muistikorttitarpeesta mitään, koska he eivät ole koskaan skannanneet.

Niin tragikoomista.

Kaikki te rationaalit, voin lohduttaa että kyllä, kaupasta saa sen puuttuvan muistikortin ja että varmaan kirjastossakin voisi skannata. Mutta kyllä tällaiset tilanteet kertovat karusti siitä, miten huonosti kotiin hankittu tietotekniikka palvelee taviksia heidän mutkikkaassa arjessaan.

Takit kääntyivät, ovet menivät kiinni

Muutama vuosi sitten, no jaa ehkä sittenkin vain pari vuotta sitten, Facebook-riemu oli ylimmillään. Kommentointi oli vilkasta ja usein hauskahakuista. Jaikussa ja sitten Qaikussa käytiin vilkkaita keskusteluja suurin piirtein kaikesta mahdollisesta, erityisesti sosiaalisen median mahdollisuuksista. "Kaikki mukaan" oli keskeinen prinsiippi. Demokratia toteutuisi, kun netissä kokoonnuttaisiin muodostamaan näkemyksiä. Joukko ikään kuin automaattisesti saisi aikaan hyvän mielipiteen, joka johtaisi toimintaan.

Sitten alkoi tulla kiistoja, ainakin Qaikussa karahti parikin isoa keskustelua pattitilanteeseen. Tosielämän poliittiset kannat tulivat näkyviin, ja kun alettiin tutustua juttukavereihin IRL, heidän keskustelunsa suhteutettiin tähän ilmitulleeseen habitukseen. Enää ei luettu argumentteja argumentteina vaan nimenomaan jonkun nimenomaisen henkilön lausuntoina, joissa oli paljon rivien välissä. Jos ei ollut, niin laitettiin olemaan. Paikoin pirut lukivat raamattua.

Kun tähän päälle vielä laittaa Facebookin omituiset uudistukset ja yhä runsaammat klikkaa-ja-tule-huijatuksi-riesat, ainakin FB:ssä keskustelu on enimmäkseen omaa brändiä uudistavia linkkijulkaisuja ja muita harkittuja lausahduksia muutamaa aktiivista ryhmää lukuunottamatta (jotka nekin ovat suljettuja eli kutsuun perustuvia ;). Vitsikkäin aika on ohi, eikä luovuuskaan kuki entiseen malliin. Ystävät on lisäksi jaoteltu eri ryhmiin, joille julkaistaan eri asioita. 

Eli se siitä demokratialupauksesta? Kaikki eivät todellakaan ole enää mukana samanarvoisina. Lisää nauloja avoimen osallistumisen arkkuun on tullut viime päivinä, kun persujen parlamenttimenestys on saanut monen tuttavan samoille linjoille Valtaojan kanssa. Kaikkien sana ei ole samanarvoinen. Ne jotka tietävät enemmän ovat parempia kansalaisia. Samaa ilmiötä on sekin, että suljetut keskusteluympäristöt kiinnostavat, koska sinne voi valita mieleisensä ihmiset. 

Totta kai olen itsekin tuskastunut junnaaviin verkkoväittelyihin, joihin kiivaat penääjät tulevat kerta toisensa jälkeen samoin väittein ja kysymyksin. En myöskään hurrannut viikontakaiselle vaalitulokselle. En silti halua rynnätä puolustamaan oligarkiaa eli harvainvaltaa. Kai me nyt voisimme ainakin silloin tällöin katsoa, mikä on koko porukan kanta. Kyllä sitä asiantuntijain ja muun eliitin valtaa riittää muutenkin. Vai oliko "kaikki mukaan" vain hetkellinen rieha, eräänlainen internetin kevätjuhla, jonka jälkeen palaamme kukin omaan säätyymme tuttuja mielipiteitä kuulemaan?