Esinetarinoita

Aikataulutettu kaikki

Havahduin jokunen viikko sitten siihen, etten oleta muilla olevan aikaa. Tapaamisen alussa kysyn, kauanko siihen on varattu. Puhutaanko yleiskohdat vai syvennytäänkö myös? Syödäänkö samalla? Enää en sentään kävele keskustelukumppanin vieressä hänen mennessään seuraavaan tilaisuuteen, niin millenniumin aikoihin, silloin nousukaudella. - Hetkinen, itse asiassa olen tehnyt sitäkin.

Tämä on tietysti kokemuksen sanelemaa. Tällaista pidetään myös kohteliaana ja ammattitaitoisena. Osaan kunnioittaa niukkaa resurssia ja siihen liittyvää hallinnan tarvetta.

Kun sama aikataulutietoisuus iskee vapaalla, on kai syytä huoleen. Vai onko sittenkään? Kyseessä on sittenkin vain ajan merkki: näin on tapana tehdä, näin minun oletetaankin tekevän. Nykyään kaikkien asioiden kesto on arvioitu ennalta, myös tapaamiset ystävien kanssa. Vapaa-aikakin on mitoitettu, koko elämä kiristetty tiheämmäksi. Ei enää päämäärättömiä kahvilaistuntoja tai loputtomasti polveilevaa keskustelua.

Todella radikaalia on tavata ilman ajoitettua takarajaa. Miten olisi työpaja, joka kestää minkä kestää, esimerkiksi viikon?

Latasin tämän

Nyt on tullut julkaisu, joka osuu entisen työelämäni ytimeen. Ja tämän blogin myös. Tutkimus ihmisten esinesuhteista ja niiden muutoksesta. Tämän enempää en osaa sanoa ennen kuin ehdin vilkaista, mitä tutkimus sisältää. On siinä kuitenkin Oskarin laatuleima.

Samat naamat

Blogi on ollut hiljainen, eikä se millään tapaa ole myöskään heijastellut uutta työtäni aluekehittämisessä ja hallinnossa. Mutta nyt.

Eräässä lounaspöydässä viikon aikana kohtasin ihmisiä, jotka puhuivat maakuntauudistuksesta. Tiedättehän, sotenkin sisältävä soppa, joka on asiantuntijoiden mukaan suurin muutos Suomen hallinnossa sataan vuoteen. Kaikki mullistetaan. Syntyy uusi hallinnon kerros, ja tulee paljonpuhuttua valinnanvapautta. Maakuntien kasvua, kehittämistä ja työllisyyttä koskevat lait ovat paraikaa työn alla, siksi kuhina on melkoinen.

Siinä lounaalla sivuttiin sitten uudistuksen valmistelua, ja totesin ettei mikään muutu, jos ihmiset eivät vaihdu. Vastapäätä istunut pitkän linjan maakunnallinen edunvalvoja sanoi, etteivät ne tietenkään vaihdu, samoja ovat kuin ennenkin. Ja että se on hyvä asia, koska mistäs sitä osaamista muuten saataisiin. Ei sitä muilla ole.

Ookei. Eli Suomessa on pulaa hallinnon osaamisesta. Ja että uuden maakuntahallinnon vaatima osaaminen on identtinen nykyisen maakuntahallinnon vaatiman osaamisen kanssa. Tulee muutama laki ja organisaatiokaavioita, mutta muuten ollaan kuin ennenkin.

Mitähän tähän nyt laittaisi. Ehkä on parempi, etten laita mitään.

Terminologiaa

Teeveestä ohimennen keskiviikkoiltana kuultua: ajan pätkäisyys. Ihan vaan talteen.

Entisen äärellä

Ajattelin entisöidä tuoleja. Edellisestä vanhain puuesineiden korjausprojektista on jo kutakuinkin kaksikymmentä vuotta. (Tämä on itse asiassa järkyttävä ajatus.) Se meni hyvin - kaksikymmenluvun ovista tuli hienot. Nyt vuorossa olisivat pelkistetyt Askon puutuolit. Tosin en ole varma, sopiiko tällainen hanke toimistoniskalle. Pahenee vain epäkkäiden jännitys, ehkä. 

Toisaalta jokin taitoprojekti tekee hyvää aivoille. Voi irrottautua työmietteistä, joita näinä aikoina riittää. Tiedättehän, sote ja sen sellainen. Tietokone vaihtuisi puhdistusvälineisiin ja maalitölkkiin. Puukittiäkin saattaisi tarvita. Pääsisi vanhan elämäntavan äärelle ihan tuosta vain, pienelle aikamatkalle niille vuosikymmenille, jolloin tuotanto oli kotimaassa ja keittiöissä soi vaimea transistoriradio. Tuolit ovat vielä niin pieniä, ettei hommaan menisi loputtomasti aikaa.

Niin, mihinkään ei nykyään saisi mennä aikaa. Katsoin tänään Viipurin asukkaista kertovan dokumentin. Oli kotirokkiklubia ja ränsistyneitä taloja ja hassusti vinksahtaneet häät meren äärellä. Silmiinpistävintä dokumentissa oli tempo: sellainen vanhan ajan tunnelma, jonka liitän aikaan ennen huomiotaloutta ja tietoverkkoja. Aikaa annettiin ystäville ja perheelle. Muistan aikoja, jolloin kaverille mentiin kylään sopimatta siitä viikkoja aiemmin. Teekupponen riitti tarjoiluiksi, ja näennäinen toimettomuus tarkoitti rikkaita ajatusjuoksuja.

Olen aiemmin siekailematta romantisoinut hidasta arkea, ja nytkin tahtoo mennä nostalgisoinniksi. Luulen kuitenkin, ettei kokopäiväinen bohemia sovi minulle, vaan haluan tuloksia, ja niihin tarvitaan aikatauluja. Mutta ei sovi jatkuva kiirekään, se on totta vie havaittu. Siitä ehkä joskus toiste. Pitää pikemmin olla vaihtelua, vuoroin puutuoleja ja digitaalista ajanhallintaa. Mutta puutuolit ovat olleet vähemmistössä viimeiset kaksikymmentä vuotta. Olkoon 2017 siis entisöinnin vuosi.

Sikli laatikosta ja työmaavalo päälle! 

Kestävän elämäntavan skenaariot

Tykkään kovasti näiden neljän skenaarion lähtökohdista. EU-hanke SPREADissä on kuvattu neljä kestävää yhteiskunnallista asetelmaa, joissa on eri ratkaisuja ekologiseen elämään. Kiinnostavaa on juuri se, että on normatiivisesti lähdetty kuvaamaan vain ekologisia tapoja. Nelikentässä ei ole laitaa, jossa ekoasiat olisi jätetty ratkaisematta. Tavoitetilaan on vain menty eri reittejä eri tyyleillä. Samalla neljä eri kuvausta voisivat tapahtua myös yhtäaikaisesti limittäin, niin kuin skenaarioilla on tapana. Aikajanoja hyödyntävä esitystapa tarjoaa selailtavaa useaksi illaksi.

 

Tulevaisuus 2030 on biotalouden

Tulevaisuusselonteon ennakointivaihe on menossa. Mukaan on toivottu kansalaisten blogikirjoituksia, tässäpä siis vastaus viikon kysymykseen "mitkä ovat Suomen kasvun lähteet".

Mikä kysymys... Onko kyse talouskasvusta vai henkisestä kasvusta? Maanahan Suomi tuskin kasvaa, siis siirtää rajojaan. Siispä rajaan hieman. "Mitkä asiat kasvavat ja kasvattavat Suomen taloutta?"

Suomessa on pohdittu biotaloutta tai bioyhteiskuntaa erityisesti vuoden 2010 hujakoilla, jolloin valmistui biotalousaiheisia raportteja ( Kohti biotaloutta on varsin mainio). Biotaloudella tarkoitetaan uusiutuvien luonnonvarojen käyttöä siten, että uusiutumattomien materiaalien ja energianlähteiden käyttö voidaan vähitellen lopettaa. Kyse on siis isosta siirtymästä: fossiilitaloudesta biotalouteen, ellei peräti biokauteen. Näin haitalliset ilmastonmuutosta kiihdyttävät päästöt saadaan kuriin ja hupenevat luonnonvarat korvattua ekologisemmilla vaihtoehdoilla. Kuka tällaista voisi vastustaa?

Tällaiseen muutokseen tarvitaan vaikka mitä: uusia asenteita ja ajatuksia, keksintöjä ja kokeiluja, paljon tutkimusta ja tuotekehitystä, monenlaista monenkeskistä yhteistyötä ja tietysti biotalouspolitiikkaa. Biotalousstrategiaa on myös kaivattu. Sitä ehdotettiin jo 2010 raporttien johtopäätöksissä. Ehkä sellainen pian saadaan.

Valtiojohtoinen politiikka ei tietenkään ole ainoa muutosta aikaansaava juttu. Biotalouteen johtavia innovaatioita tehdään tutkimuslaitoksissa ja yrityksissä. Ja asiakkaat ostavat näitä tuotteita (silloin kun on kyse kaupallistettavista innovaatioista). Missään nimessä ei kuitenkaan voida ajatella, että pelkkä asiakkaiden kysyntään vastaaminen auttaisi biotaloutta eteenpäin. Yksittäisen kuluttajan on hankala mieltää, mikä kaikki on biotaloutta, vaikka osa siitä onkin vanhaa tuttua, vaikkapa kestävästi hoidettua maataloutta. Biotalous on pitkälti tuotannollinen asia, siinä on kyse prosesseista, ainekierrosta sekä uusista raaka-aineista ja energiamuodoista.

Ilman yhteistä, politiikkana ilmenevää tahtotilaa biotalous ei siis tapahdu. Biotalouden pitää olla kaikkien asia. Sen pitää olla ennen kaikkea tulevaisuusselonteon asia.

Peak Child

Peak Oil ei ole enää uutinen. Peak Child on, ja hyvä uutinen onkin.

Murheenkryyni

Jos joltain suomalaiset olette välttyneet niin näiltä pahuksenmoisilta yksityisiltä terveysvakuutuksilta. Ensinnäkin ne ovat kalliita. Sveitsissä menee kuukaudessa yli 200 euroa per nenä pelkkään terveysvakuutukseen. Hollannissa meni vain 100 euroa naamari. Tosin 230 euroa on kuulemma edullinen!

Toisekseen niiden vertaaminen on työlästä. Toki vakuutusyhtiöt tarjoavat esitteitä, mutta osa listatuista palveluista on aika kryptisiä alaa tuntemattomille. Tai ylipäätään ulkomailta muuttaville. Esimerkki: erään yhtiön perustason vakuutuksessa määritellään sairaanhoito näin: "general ward in hospitals as per hospital list of canton of residence". Oookei. Mitä yleinen hoito sitten onkaan. Hyväksyttyjen sairaaloiden listan löytänee jostain. Toisaalta esitteet ovat englanniksi, mikä mielihyvällä merkille pantakoon.

Vaikein asia on kuitenkin vielä edessä. Pitäisi pystyä listaamaan kaikki aiemmat toimenpiteet, myös hoitaneen lääkärin nimi. Jos siis joku poisti luomen olkapäästä 20 vuotta sitten, niin nyt sitten lääkärin nimi muistinsopukoista listalle. Ilmeisesti sveitsiläiset kirjaavat kaikki sairaustapahtumat johonkin huolella säilytettävään listaan.

Älkää vaan luopuko julkisesta terveydenhuollosta! Miettikää, millaiseen pulaan joutuvat ne, joilla ei ole varaa laittaa kahtakolmeasataa kuussa terveysvakuutuksiin.

 

Kakkakaista

Olen useasti kävellyt Delftin vanhaa kaupunkia reunustavan kanaalin laitaa, mutten ole aiemmin kiinnittänyt huomiota tähän merkkiin. Olen kylläkin kiinnittänyt huomiota nurmella lojuviin koiranjätöksiin.

Katsoin sanakirjasta, mitä kyltin teksti tarkoittaa. Moista yhdyssanaa ei sanakirja.org tunne, mutta yksittäisissä sanoissa on kyse päästöistä ja kaistasta. Se lienee siis kakkakaista. Siihen rantanurmelle on tarkoituskin kakattaa koirat.

Hollannista kertoo hyvää se, että hieman kiusallinen aihe esitetään lapsen tekemällä piirroksella. Realismi ei tuottaisi hyvää jälkeä, eikä perinteisessä liikennemerkkikielessä liene ulosteen kuvaa. Ja eihän tässä liikenteestä kyse olekaan. Tai noh... jonkinlaista logistiikkaa ehkä.

Olisikohan samantyylisin piirroksin esitetty muitakin aiheita? Tarvinnee tehdä kylttikierros ja tutkia, onko Delftin kaupunkisuunnitteluvirasto - jos heillä siis sellainen on, ja miksei olisi - käyttänyt lapsityövoimaa laajemminkin. Huomioikaa nyt Suomessakin, kuinka pienillä asioilla voi leppoistaa yhteiseloon liittyvää viestintää. Vai eikö modernistinen muotoiluperinne suvaitse lapsenomaista kuva-alan jäsentelyä ;) ? Kieltämättä itse tapahtumaan liittymättömät pilvet ovat saaneet melko lailla huomiota, enkä mielelläni ajattele myöskään puissa kypsyvien omenoiden suhdetta maaperän lannotteisiin.